Juhannuskuori - ruusuja ruusuja ruusuja!

Noniin, suurella ylpeydella esittelemme omaa designia:

Tanaan oli Sarille saapunut siis juhannuskuoriswapin kuoreni. Kuori on tehty 28ct evenweavelle, materiaalina DMC:n muliinilangat, Mill Hillin helmet ja Bucillan silkkinauhat.
Kuoren etupuoli nayttaa talta:



Kuoressa oli toki myos pahvi, johon merkki kiinnitettiin. Otin kuvan ennen postiin vientia, joten pahvia ei tassa nay.

Kuoren etupuolella on ruusuja (juhannusruusuja toki), joista tassa lahikuva:



Kuoren takaosa naytti talta:



Kuoreen oli piilotettuna pieni kortti, jonka itse askartelin. Kortissa olevat punaiset ruusut on Jorja Hernandezin kirjasta, eivat ole siis minun suunnittelemiani. Kortin tein scrapbook-paperista ja valkoisista korttipohjista.



Kuoren nimi on Juhannusruusu, ja idea syntyi ulkomaanelavan koti-ikavasta. Lapsuudenkotini pihalla oli aikanaan juhannusruusupuska, joka tosin ei koskaan juhannuksena ehtinyt kukkia. Ruusussa oli kauniit, kerrotut valkoiset kukat, ja niista etupuolen ruusukuvio sai ideansa. Takapuolen maisema on aikomuksena toteuttaa viela pieneksi tauluksi muistuttamaan koti-Suomen suvesta. Kuvassa se ei nay kovinkaan hyvin, mutta lipputangon paassa on pieni kirkas helmi; taytyyhan lipputangossa nuppi olla! Helmia on takapuolella myos talon edessa ruusupuskien kukkina. Keskella etupuolen ruusuja on myos pienia keltaisia helmia. Ruusut itsessaan on kirjottu valkealla silkkinauhalla. Sisalla kuoressa on puuvillainen vaaleansininen kangas, ja kiinnityksena pienet nastat.

Itse olin hirmu tyytyvainen tahan kuoreen, ja varmaan suunnittelen naita jatkossakin. Joulukuoriswappiin siis on odotettavissa jalleen omaa suunnittelua :)

5 comments:

Anonymous said...

Ihana kuori ja kortti. Olen tosi onnellinen, että sain tämän kuoren!!!
Kiitos!

Tuulia said...

Kiva kuulla etta tykkasit :) Jannitti hirveasti etta onko mieleinen.. :)
Koitin tehda sellaisen etta itsekin haluaisin tammoisen postissa :)

Anonymous said...

aivan ihana kuori :)

mina hanse said...

Tässä jos missä on sitä aitoa juhannustunnelmaa :)

Tiina said...

Tosi hyvän näköinen kuori.