P Terä eellä puuhun

Alla on kahden sukan kantapäät. Kumpi sukka on neulottu kärjestä alkaen?
terä eellä 1
terä eellä 3

Itse asiassa molemmat:
terä eellä

Tykkään neuloa sukat kärjestä ylöspäin, mutta kantapäävaihtoehtoja on tarjolla varsin niukasti. Yleisimmät lienevät tiimalasikanta ja jälkikäteen tehty kanta. Näistä tiimalasia en tykkää neuloa, enkä pitää jalassa, enkä tykkää sen ulkonäöstä. Jälkikäteen tehtyjä kantapäitä olen neulonut riittämiin. Se istuu pullakinttuuni aivan mainiosti, mutta on vähän tylsä tehdä, ja sen joutuu tekemään erikseen. Tavallisen holskukannan etu on se, että se neulotaan sukan terän ja varren väliin, eikä ylimääräisiä operaatioita tarvita. Toisekseen, huhu kertoo, että jossain on kapeajalkaisia ja korkeakantaisia henkilöitä, joille ehkä jälkikäteen tehdyn kannan neliömäisyys ei sovi.

Jotain uutta siis halusin kantapäihin, ja aikani asiaa kypsyteltyäni tein kaksi eri versiota hollantilaisesta kantapäästä, joka neulotaan nurinpäin. (Näiden soveltaminen ranskalaisiin kantoihin on verraten yksinkertaista, teen seuraavan sukkaparin kohdalla jonkinlaista tutoriaalia siihenkin. Ei kaikkia herkkuja kerralla, sentään!) :)

Neuloin molemmat sukat normaalisti aina kiilalisäyksiin asti. Ilman kiiloja näitä kantapäitä ei oikein voi (kannata) tehdä. Varresta alaspäin neulotuissa sukissa kantalapun korkeus määrittelee kantapään väljyyden ja istuvuuden. Kärjestä neulotuissa saman asian ajavat kiilat. Jos jalkasi on kapea, neulo kantalaput suhteellisesti kapeammaksi kuin alla olevissa vinkeissä, ja neulo kiilat verraten jyrkästi (ts. tee kiilalisäykset suhteellisen lyhyellä matkalla). Jos kantapääsi on korkea, neulo kiilalisäyksiä enemmän (ts. lisää enemmän silmukoita).

Aloitin kiilalisäykset I puikon lopussa ja IV puikon alussa, kun kappaleen korkeus luontireunasta oli 15 cm. (Elä piä ohjenuorana tätä, mitta on yksilöllinen. Kannattaa katsoa esim. varresta alas neulotusta sukasta, missä kohtaa varpaista mitattuna kiilakavennukset loppuvat, ja pitää sitä vinkkinä.) Sukkien teräosissa on 16 s/puikko (yht. 64 s). Lisäsin sopivin välimatkoin n. 2,5-3 cm:n matkalla niin, että Trekking-sukissa oli 22 s I ja IV puikolla ja raidallisissa 24 s I ja IV puikolla. Lisäysten jälkeen neuloin 2 krs o, ja aloitin kannan neulomisen.

Trekking-sukkien kanta
Teräosan jälkeen jatketaan kantalapulla, joka neulotaan I ja IV puikon silmukoilla (44 s). Neulo edestakaisin mallineuletta:
1. krs: reunasilmukka, [nosta 1 neulomatta, 1 o], toista [-].
2. ja 4. krs: nurin.
3. krs: reunas, 1 o, toista [-].
Toista krs:ia 1-4 yhteensä 6 kertaa. Seuraavalla oikean puolen krs:lla neulo 26 s, SSK, käännä.
[Nosta 1 s neulomatta, 8 n, 2 n yhteen, käännä. Nosta 1 s neulomatta, 8 o, SSK. Käännä.] Toista [-] kunnes kavennettavat s:t loppuvat. Jäljelle jää 10 s. Jaa nämä s:t tasan kahdelle puikolle, krs:n vaihtumiskohta on näiden puikkojen välissä. Poimi kantalapun reunasta tarvittava määrä silmukoita, jotta saat alkuperäisen silmukkaluvun/puikko (tässä 16 s, joten poimi 6 s). Jos joudut poimimaan ylimääräisiä silmukoita reikien välttämiseksi, kavenna ne pois seuraavilla kerroksilla.
Kuvassa näkyy neulontasuunta kantapäässä. Sukan kärki on oikealla, ja varsi kuvan yläosassa.
trekking kanta

Raitasukan kanta
Kun olet tehnyt kiilalisäykset, ja neulonut 2 krs näiden jälkeen o, neulo kantalappu. Ota I puikolta 7 s ja IV puikolta 7 s (yhteensä 14 s) yhdelle puikolle. Neulo kantalappu näillä silmukoilla. Kantalappu sijoittuu kantapään pohjaan (ks. kuva alla)
Neulo kantalapun 14 silmukalla sileätä oikeata (taikka vahvistettua neuletta) 20 krs.
terä eellä 2
Poimi sitten kantalapun reunoista 9 s molemmilta puikoilta (helpottaa neulomista jos jaat kantalapun s:t kahdelle puikolle, 16 s kummallekin). Poimintakrs:lla ei kavenneta. (Huom! Jos et halua poimia silmukoita nurjalla krs:lla, neulo 1 krs o sukan ympäri ja poimi s:t kantalapun toisesta reunasta samalla. Nurjalla poimiessa tarvitsee muistaa vain neuloa nurjaa niin, että lanka kulkee työn edessä, toisin sanoen langanjuoksut jäävät nurjalle). Neulo kantapää poimituilla silmukoilla (32 s) niin, että yhdistät kantapään samalla I ja IV puikon silmukoihin (tämä tehdään kaventamalla kantapään reunasilmukoilla).

Neulo poimintakrs:n jälkeen seuraavasti:
1. krs: nosta 1 s neulomatta, 30 o (ts. kunnes kantalapun toisessa reunassa on 1 s jäljellä). Nosta se oikein neulomatta, ja nosta myös seuraava silmukka I puikolta oikein neulomatta, ja neulo nämä kaksi nostettua oikein yhteen takareunoistaan (SSK), käännä.
2. krs: nosta 1. s neulomatta, 30 n, neulo kantapään viimeinen ja IV puikolla oleva seuraava s nurin yhteen, käännä.
Toista näitä kahta krs:ta, kunnes aiempia I ja IV puikon silmukoita ei ole enää jäljellä. Ne 32 s (16 s/puikko), joilla neuloit kantapään, ovat nyt uudet I ja IV puikot. Alla olevassa kuvassa I puikko on oikealla ja II puikko vasemmalla.
raitasukan kanta

Tässä nämä kaksi niksiä. Virittelen lisää seuraavien sukkaparien kohdalla. Kommenttiraidalle korjauksia, jos ja kun virheitä löytyy. Nämä on taasen vinkkejä ja ajatusleikkejä, ihan itse soveltamalla saapii parhaat kannat sukkiinsa.

I figured out a way to knit the Dutch Heel in toe-up socks. I actually came up with two methods. Let me know if you want a translation.

Mustaa

Blogin kirjoittajaa vaivaa maailmanlopun Plääh. Neulonta ei huvita, oikeen mikään ei huvita. Paitsi muuttaminen - mieli tekisi tästä kaaoksesta jo pois. Sunnuntaihin on enää vähän aikaa. Todennäköisesti liian vähän, tässä tulee vielä kiire.

Muuton alla en ole juuri neulonut. Pari päivää tein sohvaan uusia sisätyynyjä, ja laitoin täytettä lisää. Selkänojat ovat nyt piukeat vanusta :)

Viime viikolla tein valmiiksi pitkään roikkuneen pienen pojan paidan. Muuten se onkin oikein oiva, mutta kaula-aukko on aivan liian pieni. Kaulus ja yksi hihasauma menee purkuun, ja tilalle nappilistaa. Täytynee jossain vaiheessa ottaa asiakseen, vaikka yhtään ei huvita valmiin työn purkaminen. Värit on kummiskin ihan mainiot. Karviksen ilme oli mieleenpainuva, kun nostin paidan seinälle kuvattavaksi ;D
miken paita

Tein myös itselle railakkaan väriset sukat Tilbudsgarnista. Lankaa jäi vielä 2 kokonaista kerää, eli yhteen tällaiseen pitempivartiseen sukkapariin. Toisaalta olisi vinkeä tehdä hanskatkin tästä hauskasta langasta. Väriyhdistelmä on kyllä aivan toivoton kuvattava (musta tausta luonnollisesti auttaa asiaa...). Jalassa ovat oikein kivat ja lämpimät, ja värit ovat oikeasti kovin hauskat :)
sukat 2
sukat

Ja toinen lanka, josta ei meinaa saada kunnolla värejä kuvattua, on tämä Trekking XXL. Se kävi jo yhtenä Retro Ribbinä olemassa, mutta tämmöisenä Tikrun Armadillo-inspiroituneena on minusta kyllä hauskemman näköistä. Testaan, miten pitkälle yksi Trekking-kerä riittää, ja neulon nämä kärjestä alkaen. Kantapäähän testaan yhtä ideaa, ja samalla opettelen neulomaan sukissa löysempää. Neulon muuten vetkua haukiverkkoa puikolla kun puikolla, mutta sukissa onnistun neulomaan lanka kireällä kuin kansakoulunopettaja. Lopputulemana ovat särkevät rystyset, ja sukat joita voisi käyttää lähitaisteluvälineinä kohtuullisella menestyksellä. Peltisukat eivät ole miellyttävät jalassa, joten Trekking-treeneihin puikkokokoa isompaan, ja rennompi meininki sukkakarkeloihin.
trekkingsukan alku

Kirjekuoria

Stitched mail-art -listan laulu- ja runoaiheinen vaihtokuori matkasi Hollannista meille 6 viikkoa. Ehkä se tunsi olonsa yksinäiseksi, koska se tuli samaisen listan kelttiaiheisen kuoren kanssa yhdessä nipussa:
anken ja leonan kirjekuoret

Anke oli valinnut teemaksi Abban. Anke oli kirjonut kuoreen Abban viisun Thank You for the Music sanoja, ja Elviksen, sekä lintuja, jotka laulavat. Lentopostimerkit ovat osa nuotteja, samoin varsinaiset postimerkit. Takapuolella laulaa uhkean sorttinen nainen :) Anke oli kuoreen sujauttanut nuottivihkon ja Abba-kortin sekä sanat kyseiseen viisuun kokonaisuudessaan.
ankes envelope frontankes envelope back
anke goodies 2 anke goodies

Leonalta sain kelttiaiheisen kuoren, jonka toisella puolella oli dramaattinen musta-punainen-kuvio, ja toisella puolella ihania nappeja ja pitsiä. Leonan kuoren tekstit ovat muuten kokonaisia ristipistoja yhden langan yli - todella kaunista jälkeä! Itsellä ei taatusti hermot taikka näkö piisaisi noin hienoon pistelyyn. Leonan kuoressa oli teetä, ihanaa DMC:n pellavalankaa ja pieniä neuloja pistelyyn.
leonas envelope front leonas envelope back leona goodies
leonas envelope detail

Itse pistelin laulu- ja runoaiheisen kuoren Tuulalle. Oli tosi vaikeata keksiä aiheeseen sopivaa runoa (musiikin päälle mie polonen ymmärrän hyvin vähän), mutta Tuulan blogista löysin johtolangan. Tuula pitää Nalle Puhista ja erityisesti Ihaasta, joten koitin valita Ihaa-värejä ja aiheeseen sopivan runon.
tuulan kuori edestätuulan kuori takaa

Kelttikuori meni Marialle. Tätä oli hauska pistellä, käytin toisella puolella DMC:n muliinilangan sävyä 781 ja toisella puolella uusia pätkävärjättyjä lankoja, joissa liu'ut ovat huomaamattomia ja sävyt pelaavat kivasti yhteen. Kelttiaiheiset napit olivat löytö :)
celtic kuori edestä celtic kuori takaa

I got two envelopes in the mail today! Anke's envelope took 6 weeks to arrive from the Netherlands, but it was worth it! Her songs and poems mail-art, with Abba theme, is very pretty and clever! I also received Leona's dramatic Celtic mail-art envelope. I was astonished by the intricate and beautiful stitching. Thank you, Anke and Leona!

Shoppaillen

Täällä mitään valmiita töitä ole..

... mutta shoppailtuja senkin edestä! Karviksen toimeksiannosta tie vei Liian Lähelle askartelu- ja helmitaivasta, joten mukaan lähti kaikenlaista jännää:
helmiä
(Kuvaajan taidot on taas mitä on. Kilkkaamalla saa suuremmaksi.) Nuo kaksi pientä nyssäkkää alhaalla vasemmalla ovat erivärisiä vihreitä 13/0 helmiä (sylinterinmallisia kaiketi), niistä tulee lehtiä yhteen kukkajuttuun. Niiden vieressä on samankokoisia kauniita luonnonvalkoisia pikkuhelmiä rannekoruun, ja helmien vieressä samaiseen koruun lukko (ostin toisen jos menee hukkaan, taikka senhän voi käyttää vaikka kaulakoruun). Lilasävyiset ja turkoosit 6/0-helmet menevät neulehommiin, ja punaisista tulee mainittuun kukkajuttuun (itse asiassa pariinkin kukkajuttuun) tehoste. Turkoosit sydämet päätyvät uusiin silmukkamerkkeihin, edellisiä olen tehnyt joskus vuonna paavo ja ne on luonnollisesti kaikki hukassa, joten taidan tekaista uusia :) Ostin 20 kpl pieniä bead capseja, kahdessa eri koossa, mutta en vielä keksinyt mihin tarkalleen ottaen ne käytän. Mielestäni sain läjän aika halvalla, kun rahaa meni vain 23 dollaria :)

Olen välineurheilija, myös pistelyissä, ja pitkään mielessä kaihersi, miten saisin kätevän telineen pistelyille. Ostin ensimmäiset QSnaps-kehykseni viime talvena, ja tykästyin heti. Niihin sopivaa telinettä etsiskelin, ja Kaarinan vinkistä löysin tämmöisen edullisen ja aika jämäkän telineen, joka on juuri oivallinen pistelyihin. Ainoa puute oli, että valaistuksen takia tarviin pienen lampun telineen kaveriksi, ja löysin vihdoin tuommoisen pikkuisen, näppärän ledivalon, joka taipuu mutkille, joten tummien kankaiden kanssa sen voi kääntää vaikka kankaan alle. Tätä helpommaksi ei voi mennä :) QSnapseja taloudessa on nyt koot 6 tuumasta 17 tuumaan, joten eiköhän näillä pärjätä nyt vastaisuudessa, jolleivät vallan rikki mene.
pistelyteline
Pistelytelineessä Devotion, joka edistyy hitaasti, mutta varmasti. Valmiina on jo työn alempi puolisko, ja oikein kauniilta näyttää.

Edellisen postauksen tulipalon syy ei ole selvinnyt, mutta keskenkasvuisia on nähty juoksevan pois kanjonista juuri tulipalon alkamisen aikaan. Toisaalta paikka on verraten vilkas lenkkipaikka, kanjonissa on paljon pieniä polkuja, ja näin kuumassa ja kuivassa ei tarvita kuin yksi huonosti sammutettu tupakka taikka vastaava.

Tulipalo kanjonissa

Tänään sarjassamme "Elämää Kaliforniassa": ystävä soitti hiukan ennen kuutta illalla, ja kertoi että Penasquitos-kanjonissa palaa pensaikkoa. Menin partsille ja hurja savu näkyi sinnekin. Auton tankkauskeikalla ajelin huvikseni palopaikan ohi, ja otin muutamia kuvia näytiksi.

Jo moottoritiellä näky oli aika hurja:
tulipalo 4

Pensaita ja rutikuivaa ruohoa paloi laajalta alueelta. Tuuli painoi paloa ylemmäksi kanjonin reunaa kohti, jossa asutus alkaa. Tuli tuli ystävän raporttien mukaan noin 25 m päähän taloista, ja suurimmat liekit olivat talonkokoisia. Paloalueen vasen laita roihusi kun saavuin paikalle, mutta se saatiin pian sammutettua. Oikea laita paloi vielä pitkään.
tulipalo 3

Helikopterit nostivat vettä läheisestä tekojärvestä. Isommilla koneilla tuotiin sammutusjauhe Ramonan kaupungista.
tulipalo 2

tulipalo 1

Isompia kuvia Flickrissä. Ilmeisesti palon sammutustyöt jatkuvat yötä myöten, koska ruohikkopalot leviävät nopeasti. Maasto on kuivaa, viikkokausiin ei ole satanut ja lämpotilat ovat olleet kesäisiä. Tulipalot otetaan täällä vakavasti, ja syystä. Neljä vuotta sitten paloi valtavia alueita metsää ja nurmikoita, useita ihmisiä menetti henkensä ja isoja asuntoalueita paloi (näitä ei ole vieläkään kaikkia rakennettu uudelleen), vain koska eksynyt metsästäjä teki nuotion ja se ryöstäytyi käsistä.

Semmoista tänään.

Vaiheessa

Tästä piti tulla se postaus, jossa Eräs Liina olisi valmis. Tämä ei ole se postaus:
liina vaiheessa
Onneksi kovin paljon ei puutu. Ajatuksena olisi saada se uudessa kodissa pöydälle.

Muutto on edessä, lähinnä siksi että tämä nykyinen on vähän pieni ja aika kalliskin. Uusi koti on kolmisenkymmentä neliötä isompi, siinä on iso autotalli ja se on edullinen. Ja mie saan oman käsityöhuoneen :) Tästä amerikkalaisten asumisesta täytynee polkata ihan erikseen, jos joku potkisi Laiskan Polkkaajan tekemään muutakin kuin notkumaan netissä ja haaveilemaan lankaostoksista.

Muuton alla olen siivonnut kaappeja turhasta roinasta. Tein myös ylen avartavan tutkimusreissun keittiön kaappeihin, siellä muumioitui jauhopusseja, joiden olemassaolosta ei ollut mitään hajua. Liian syvät kaapit eivät ole hyvä asia. Näissä kämpänraivausoperaatioissa on tullut selväksi myös se, että lankaa on liikaa lankaa ei ole liikaa, mutta säilytystilaa on aivan liian vähän ;)

Mitään ihmeellisiä juttuja en ole ehtinyt siis tekemään. UFOralli lienee nyt hetkeksi ohi, kun aloitin itselle sukkia ja pienen pojan paitaa, joka on tilaustyö, ja joka täytyy saada alta pois ennen muita kuvioita.
aloitettuja 1 aloitettuja 2

Kiitos vielä kaikille huivikommenteista :)

Nothing worth mentioning going on. We're moving, so I am busy organizing and selling and throwing away all sorts of stuff that's been piling up in our closets for the past two years. I started a few projects, and worked on an UFO (the first pic, of a cross-stitched runner), but haven't finished anything yet.

Rose Trellis Shawl

Se on valmis! Ja se on kaunis :) Eli UFOja on taas yksi vähemmän, kun sain Rose Trellis-huivin (ohje) valmiiksi. En osannut päättää, mikä olisi paras taikka kaunein kuva näistä, joten alla on monta kuvaa huivista. Isommaksi saa kun kilkkaa kuvaa.
rose trellis shawl 1
rose trellis shawl 4 rose trellis shawl 7 rose trellis shawl 8

Reunus on varsin leveä, mutta oikein kaunis. Itse huivin kuvio on verraten yksinkertainen, mutta näyttävä. Yhdessä reunus ja kuvio toimivat todella kauniisti, lopputulos on upea.
rose trellis nurkka rose trellis kuvio

Lanka: Knitpicks Shadow Vineyard, 181 g (1462 m). Vaaka näytti näin vähän, vaikka viidettä vyyhtiä neuloin pitkälle. Ehkä vaakalla oli vaikia päivä.
Puikot: 3 mm kullatut Addit. (Vastaisuudessa neuloisin hieman isommilla puikoilla tätä lankaa.)
Koko: Pingotettuna huivi on noin 160 x 160 cm neliö. Pituus niskasta alas kärkeen on noin 90 cm, ja niskasta reunukseen noin 68 cm. Huivi on periaatteessa kaksi kolmiohuivia yhdessä, ja neuloin 3,5 mallikertaa ennen reunusta. Ohjeen mukaisilla 6 mallikerralla olisi tullut lähinnä sukujuhliin hyttysverkko.

I finished this shawl, my first lace shawl ever started (although not finished). I was amazed how beautiful the shawl turned out to be, before blocking it was a mere lump of purple yarn. It measures roughly a 64" square, and I used about 4,5 skeins of yarn (my kitchen scale says 6,4 oz but I doubt it). The yarn is Knitpicks Shadow, in colorway Heathered Vineyard. I used 3 mm (US #3) Addis, but I think #5 would've been better. I knitted only 3,5 pattern repeats, and any bigger shawl would have been uncomfortable to use. I love this shawl, it is very pretty and will definitely be an heirloom, treasured and used only in special occasions.

Lankaherkkuja, ristisherkkuja ja herkkuja

Kun ei (vielä) ole näyttää valmistuneita, herkutellaan langoilla :) Ehdinkin juuri manailemaan, että lankakaupan ovesta ei ole syytä käydä pitkään pitkään aikaan (lähinnä siksi että se käy Visan kunnon päälle). Nyt ei ole edes tarvis - näissä riittää projektia pitkälle syksyyn!

Ensin päivän ehdoton piristys, ylläri Katrilta SRPY:n vetämisestä. Tuli kuin faksi Annelille, kiitos todella paljon! Kauniissa paketissa tuli aivan ihania juttuja: Zweigartin jouluaiheinen vihkonen (josta löysin jo muutaman ihanan jutun to-do-listalle), DMC:n neuloja (suosikkikokoani 26), pidike langoille ja neuloille, paspis postikorttikokoiseen työhön, Lanarten kaunis kitti, muistio ja ihanaa suklaata. Kiitos vielä, myös korttisi ihanista sanoista!
katrilta ylläri

Nää seuraavat olin sitten ikäänkuin ihan itse diilauttanut Suomesta, erilaisten oravannahkajuttujen ja muiden ohessa. Zeskalta ja Kristeliltä postipate toi ihania lankaherkkuja, laatikko oli suorastaan piukkanaan kaikenlaista kaunista:
lankalaatikko

Ja lankojen seassa oli..? Niinpä niin.
lankaa ja karkkia

Tilasin myös vähän itse lankaa KnitPicksista, alla on kaikista tulleista tarkempaa infoa ja oikeampia värejä.

Kauniit luonnonvalkoiset ovat mykistävän pehmeitä: Fortissima Sockaa, Regia Cottonia ja Regia 4fädig Tweediä:
valkoiset

Harmaita on tosi montaa sävyä, aina teräksisestä sinisenharmaasta lämpimän kellertävän harmaaseen ja lopulta pehmeään, utuisenbeigeen:
harmaat
Ohutta pirkkalankaa, Fortissimaa ja Hjertesockia.

Ihanaa Trekkingin pro naturaa, ja KnitPicksin Paleten ja Telemarkin uusia meleerattuja sävyjä.
paletet telemark ja trekking

Mulle aivan väärän väristä mutta hehkuvan upeata Alpaca Cloudia (alin), ja Paleten ja Telemarkin uusia meleerattuja sävyjä. Koetteille, hiplattavaksi - vasta syksyllä saa taas repsahtaa.
palette telemark ja alpaca cloud

Kahta erilaista valkoista. Paleten valkoinen on kylmä valkoinen, Telemarkissa on ihana lämmin valkoinen.
palette ja telemark

Ja mitä näistä tulee isona? No, syksyn Ullaan ainakin jotain jännää!