Asiaa kasitoista

Kanssabloggaaja kirjoitti mielenkiintoisesti:

"olisiko vihdoin alettu uskoa, että käsityöt ovat oikeasti hieno juttu. Eivät mitään, mitä vain "mummot" tekevät ja joita saa hävetä tai jotain. Olen todella iloinen, että on paljon blogaajia, jotka ovat nuoria ja tekevät käsitöitä. Muistan aina, kun lukioaikana kaverin kanssa väännettiin neuletta välitunnilla jne ja puhuttiin niistä ja kaverit ihmettelivät että miten me jaksetaan. Mutta minusta oli, ja on edelleen, ihana nähdä jotain valmista ja konkreettista. Ihana nähdä, kun omissä käsissä syntyy yhtä ja toista, vaikka välillä sitten vähän epäonnistuttakin tuotosta."

Ja ongelman ytimessa:
"monella vain on huonoja muistoja sieltä kouluajoilta ja jossain piilee se ikuinen pelko "en minä osaa".."

Niin totta, niin totta! Muistelen naapurini Katin (se, jonka kanssa askarrellaan, ja jonka synttariyllatys on melkein valmis!) sanoneen, kun varovaisesti kyselin hanen mielipidettaan ristipistoista, etta ensimmaisena hanellekin tuli mieleen ne "mummojen liinat ja pistelyt". Siis juuri ne, joissa on 2-5 varia, kankaana tiheimmillaan se 11ct aida (vari luonnonvalkoinen, tietenkin), ja aiheena yleensa joulu (punatulkut, tontut ja muut puna-valko-harmaat) tai nykyaan hienostuneesti "talonpoikaisina" tunnetut aiheet (ts. 2 sampleriraitaa liinassa eri varisina komboina).

Alkaa ymmartako vaarin, en halua aliarvioida isoaitien tyota ja katten jalkea. Tietenkin maku, tyyli, materiaalit ja aiheet ovat historiallisessa kontekstissa muuttuvia ja elavia; mummuni olisi varmaan helmia, filamentteja ja muita "hompotyksia" pitanyt kerrassaan tarpeettomina. :) Tai ehka han olisi ollut hyvinkin viehattynyt niista, mene tieda. :D

Aiemmin tekstiilien koristelu (siitahan tassa on kyse) oli tarkoituslahtoista: tarvittiin kayttoesineita, joiden koristeluun kasityolaiset kayttivat luovuuttaan. Nykyaan luovuus ja koristelu on itsetarkoitus: kaunis kuva seinalla tai poydalla palvelee esteettisia arvoja. Ei kukaan ehka varsinaisesti tarvitse joulukuusenmattoa tai pikkuliinoja kukkapurkkien alla. (No, ehka joulukuusenmattoa tarvitaan ainakin luonnonkuusen neulasten takia?) Mutta ne ovat kauniita, ja uskoisin, etta nykyinen kasityoinnostus johtuu nimenomaan ihmisten tarpeesta toteuttaa luovuuttaan ja saada tyydytys esteettisille tarpeilleen. Uskoisin, etta myos neulomisessa on tasta kyse. Eika parane unohtaa itse tekemisen arvoa noin psykologisessa mielessa: minusta se on tarkein kasitoiden tuoma arvo. Itse alusta lahtien tekeminen on - ei edes mitalisijoilla, pistesijoista puhumattakaan (MM-kisojen hengessa..) - toisarvoisessa asemassa nykyajan ihmisten elamassa. Samaan aikaan kasilla tekeminen, olipa se leipomista, ruuanlaittoa, kasitoiden tekemista tai vaikka papan menopelin retusointia, on noussut itsensa toteuttamisen valineeksi.

Ja hyva niin: me nykyaskartelijat eletaan aika mielenkiintoista aikaa. Aiemmin nimittain ei ihmisilla ole milloinkaan ollut mahdollisuutta elaa nain monenlaisten materiaalien ja tarvikkeiden parissa. Ainakaan ihan tavallisten pulliaisten. Jokaisella on periaatteessa mahdollisuus tilata vaikka jakinkarvaista lankaa netista, tai kasinvarjattyja kankaita Ranskasta, tai helmia maailman toiselta aarelta. Eli se globalisaatio iskee meihin askartelijoihinkin.

Kun vaan joku arvostaisi sita kallisarvoista aikaa ja tyota, mika niihin menee. ;)
----------------------------------------------------------------------------------
Paatamme syva-analyysin kasitoiden merkityksesta nyky-yhteiskunnassa tahan :D

Edit: Siistitty lauserakenteita yon hamarina tunteina. Ja tapettu hamahakkeja. Mie pidan itseeni hamahakkiystavallisena henkilona, voisin jopa nahda lemmikkina tarantellan tahi muun sademetsan morkohamyrin, mutta taa on jo liikaa. Pikkuriikkisia hamahakkeja tekee pesia vieri viereen vaikka niita sumuttaisi paatyonaan. Ja roskiksella oli muutama paiva sitten pesukarhu. Eihan tassa elaintarhaan tarvitse menna, on ihan oma Wild Animal Park takapihalla/ keittiossa/ parvekkeella/ olohuoneessa/ telkkarin takana/ kylpparissa/ sangyssa/ sangyn alla....