Valmiit! / I'm done!

Olympialaiset alkoivat - ja paattyivat :) No, ainakin allekirjoittaneen osalta, vahaksi aikaa.

Sain olympianeuleeni eli kirjoneuletumput valmiiksi:


Laitoin kaksi kuvaa, toinen on otettu auringonvalossa ja toinen salamalla. En tieda kummassa kuviot nakyvat paremmin. Nayttaisi etta toisessa varit ovat luonnollisemmat ja sitten siina toisessa ne kuviot ovat paremmin esilla. Klikkaamalla saa isommaksi.

Naihin meni aikaa vajaa vuorokausi: aloitin ne eilen iltapaivalla kolmen aikaan ja tanaan vahan jalkeen kaksi iltapaivalla ne olivat valmiit. Lanka on paidasta jaaneita Patonsin merinolangan loppuja ja puikot 4,25 mm. Mallit on muokattu Co Spinhovenin kirjasta otetuista malleista ja sovellettu talle langalle ja tiheydelle. Kasittaakseni tata voi siis sanoa ihan omaksi mallikseni. Koitan saada jotain ohjetta tai edes mallineulekuviota aikaiseksi tanne blogiin.

Taidan nyt kylla antaa noiden puikkojen ja tuon saman langan vahan aikaa huilia lankalaatikossa ja miettia jotakin muuta neulottavaa valilla. :)

The Olympic Games started - and ended :) Well, at least for my part, for a while.

I finished my Olympic knitting, a pair of colorwork mittens:


One of the pictures was taken in sunlight. I'm not sure which one displays the colors and the pattern better. Well, click on the pics for a bigger picture and decide for yourself :)

These mittens took me less than a day: I started them yesterday afternoon around 3 and today right before 2 pm they were finished. The yarn is left-over Patons merino yarn from the sweater project, the needles were of sixe 6 (4,25 mm). The designs were adapted from Co Spinhoven's book, and adjusted for this yarn and gauge. I believe you can call this a design by me, then. I'll try to get some sort of pattern or chart published here in my blog.

I think I'll let my needles rest a bit now, and work on something completely different next :)

5 comments:

Actcrabby said...

The mittens are gorgeous, and I'm amazed and impressed that you did them so quickly. You must be the first one finished. Bravo!

Anonymous said...

Kauniit lapaset! Mutta eikös olympialaisten ajatus ollut siinä että otetaan niin haastava työ että sen valmiiksi saaminen on siinä ja siinä? Eihän lapaspari ole kokeneelle neulojalle kovinkaan kummoinen haaste ;))

Tuulia said...

agnes: thank you :))

sukkis: no kylla siina piti olla haastetta, ja olikin, en vain aatellut etta ne tulis nain akkia valmiiksi.

Taytyy kai kehitella uusi, haastavampi tyo :)

Anonymous said...

Toisaalta mikä sen mukavampaa kuin huomata että onkin taitavampi kuin luuli :) Kauniita ovat, onnittelut!
ps. edellisen viestini ei ollut tarkoitus olla kritisoiva vaikka se siltä näyttikin, toivottavasti et kokenut sitä sellaisena.

Tuulia said...

sukkis: ei hataa, en ottanutkaan sita silla tavalla. Totta puhuen yllatin ihan itsenikin naiden kanssa. Edellisesta kirjoneuleesta kun on aikaa varmasti vuosikaupalla, en edes muista, koska olisin neulonut kirjoneuletta tassa maarin. (Punainen takki oli poikkeus, ja siinahan kirjoneuletta oli hyvin vahan.)
Ja oikeasti en edes pida itseani kokeneena neulojana, koska aloitin uudelleen neulomisen (tai no, aloin neulomaan enemman) vasta viime kesana.

Joten uuden neuleen miettiminen on paikallaan, en vaan tieda missa ois sita haastetta 16 paivaks :D