Pistelyitä

Arpajaiskommenteissa kaipailtiin myös pistelyitä blogiin, ja itse asiassa mulla onkin kaksi valmista pikkujuttua, jotka voin näyttää.

Ekana yksi RR-työ:
kaiman RR oma osuus
En ole ottanut kuvaa itse, vaan saaja on sen ottanut ja olen saanut luvan käyttää hänen ottamaansa kuvaa täällä ja yahoon galleriassa. Aiheena oli kissat (muun muassa) ja tein tämän hauskan kissanpennun. Samasta sarjasta on aiemminkin nähty pari kissanpentua.

Toinen on ristipistolistan jouluvaihtoon menevä työ, joka on osa omaa lahjaani. Vaihto on salainen, eli saaja ei tiedä, keneltä lahjan saa, joten voin näyttää tämän huoletta, koska kun tämä on perillä niin saajakin tietää, että olen ollut hänen parinsa. Toisekseen en usko, että saaja edes lukee blogiani.
joulunalle
Nalle on kirjasta Christmas Stockings in Cross-Stitch, ja toivottavasti saaja pitää siitä.

Semmoista tänään. Jaanalle vielä sen verran liinasta, että kaikki aikanaan ;) Pistelyitä on täällä muutenkin hirveän vähän, koska olen tosi laiska ja hidas pistelijä, ja nää lahjatyöt on hidastaneet tahtia ennestään. Tosin tulevana vuonna en varmaan ole missään vaihdoissa mukana, ainakaan pistelypuolella, joten aikaa varmaan jää omiinkin hommiin paremmin. Vaihdot jätän nyt hetkeksi väliin, kun aikaa ei tahdo olla.

Ja Sialle kiusaukseksi pari linkkivinkkiä: Naton huippukokoukseen neulottuja lapasia voi katsella netissä ;) Jokainen linkki vie siis erilaiseen lapasgalleriaan. Pitäkää hauskaa, mie vietin eilen noiden kanssa tovin poikineen. Lankakomerolle kiitos linkkivinkistä :)

Kiitos kaikille jo arpajaisiin osallistuneille kommenteista! On kiva kuulla että olette viihtyneet :) Tulkaa toistekin :) (Laittasin tähän aurinkokuvan mutta eihän se nyt tieten paista. Mur.) Arpajaisiin voi vielä osallistua, alempaan postaukseen käpälänjälkeä vaan. Mie kommenteeraan noita arpajaiskommentteja vielä erikseen, kun olen arponut ja noin. Nyt meen tammimetsän uumeniin seikkailemaan.

Edit: Vihreiden merinosukkien ohjeeseen toivottiin kuvaa. Sen pitäisi nyt olla siinä ohjeen alapuolella. Tattis vinkistä. :) Olen koittanut laittaa myös muiden ohjejuttujen yhteyteen kuvan valmiista neuleesta. Jos ei ole, niin herjatkaa.

5 comments:

Anonymous said...

Ooohh... *hengittää paperipussiin ja kiittää linkkivinkistä*!

Lennu said...

Miten satuinkin just nyt vieraisille blogiisi pitkästä aikaa, kun ensimmäisenä oli ristipistoja :) Söpö kissa ja kiva nalle!

Anonymous said...

Hieno kisu! Olen ihan kissahullu allerginen sellainen, siksi kissapistelyjä ihailen!

Anonymous said...

Kiitos merinosukkakuvasta! Niitä aurinkoisiakin kuvia saa laittaa tulemaan - tätä +6 C ja sadetta ei enää kukaan kestä joulukuussa enempää selvin päin... Ja terveisiä Lennullekin vain... :)

Anonymous said...

Kiitokset nallesta, kyllä tykkäsin! Ajattelin tehdä siitä sellaisen joulutaulun/koristeen: ompelen (tai ompelutan) taustalle huopapalan ja yläosaan kujan jonne voin sujauttaa ripustimen. Sellaisia sopivan kokoisia kun löytyy taloudesta muutama.

Ja nyt luen blogiasi, ennemmin ei tullut luettua, juuri kenenkään blogeja. Nyt on blogikärpänen purrut :)