Snadi jeesaaja* ja muita yllätyksiä

Edellisen postauksen salaprojekti ei ole enää salainen, koskapa sain langanpäät (84 kpl) pääteltyä. Afrikkapaidan (260 pääteltävää langanpäätä, yksistään yhden hihan kanssa meni tunti!) jälkeen ei juuri tehnyt mieli nähdä päättelyneulaa, siksi näiden kanssa kesti.
kainuun lapaset 1kainuun lapaset 2
Jäin ihastelemaan Kainuun lapasia, joita näkyvät tehneen ainakin Sinikka, Anne, Katri ja Sanna. Eihän mulla tieten mitään ohjetta ollut, kattelin salaa kuvia ja säädin itse loput. Hyvät tuli! Lankana Nalle ja Maija, puikot 2,75-milliset bambutikut ja aikaa meni pari päivää. Nää on olleet valmiina jo pari päivää, vasta eilen siis päättelin..

Kaikessa hiljaisuudessa tein myös sukkia. Nää on olleet oikeen väliprojektien väliprojekti, kesken vaikka kuinka kauan kun ei ole napannut näitä neuloa (väri on vähän tylsä). Opalia neuloneet tietää, että sitä lankaa riittää, ja mietin jo, että mihin upottaa ne jämälangat. Onneksi hoksasin, että ystävän kolmivuotias saattaisi tarvita sukkia. Noi pienemmät sukat on varmasti liian suuret saajalleen, mutta jos lapsista yks hyvä asia pitää mainita niin se on se että ne kasvaa nopeasti**.
siniset sukat
Lanka Opalin Prismaa, puikot 2 mm (metalli) ja 2,25mm (bambu). Pienemmät sukat painaa 28 g, mun sukat noin 75 g, jämälankaa ei jäänyt.
**Ja ennen kuin ykskään henkinen Saara kukkahattutäti käy mouhuamaan mun kommenttilaatikossa, todettakoon, että mie en todella pidä hirveesti lapsista. En ymmärrä niitä, en puhu niitten kieltä enkä osaa leikkiä niiden kans, josta syystä ne yleensä mun kanssa samassa tilassa päätyy kiljumaan kun sireeni. Osa tenavista on ihan ok, osa ei - enhän pidä kaikista aikuisistakaan. Lastenvihaajaksi ei minua saa siis leimata, en vaan ymmärrä niitä [lapsia].
EDIT:Noin selvennykseksi edelliseen pari asiaa: En siis halua, että minut leimataan lastenvihaajaksi. En ole leimannut ketään toista sellaiseksi. Saaran esiinnostaminen johtuu H&M:n kuvista alkaneesta pedokeskustelusta ja sen jälkimainingeista mm. mitvitin blogissa. Ehkä tää ois pitänyt selventää ennen tätä viestiä, mutta lähinnä henkisellä "saaruudella" (ja kukkahattutätiydellä) tarkoitan sitä ylireagoimista, jota minusta Saara tuossa keskustelussa harrasti. Korvasin termin tuohon ylemmäs, mutta en poistanut Saaraa kokonaan, koska em. polkkaaja kirjoitti vastineen omaan blogiinsa. Tää siis taustaksi. Saara (ja kaikki muutkin) voivat toki olla allekirjoittaneen persoonasta ja tekemisistä ihan mitä mieltä haluavat, ja kirjoittaa asiaankuuluvasti blogeihinsa. Minulla ei siis todellakaan ole mitään varsinaista Saaraa ihmisenä vastaan (ja kenties aiempi henkil
öiminen yhteen persoonaan oli ajattelematonta), mutta hysteeristä ylireagointia vastaan kylläkin. Jos sitten sivutuotteena tarjoan perjantain myöhäisillan viihdettä ja päänvaivaa lukijoille ja kanssapolkkaajille, niin sehän on vaan plussaa :) Näillä puheilla, piste tälle. Sori vaan, jos jollain meni nyt mielenrauha ja noin. :D

Ja lopuksi: edellisen viestin kommenteissa epäiltiin unenlahjojani (ja totta on, että tulen toimeen vähemmällä unella), mutta kyllä totuus on kuten Stricker arveli: mulla on ässä muori hihassa:
muori 1
muori 2
Muori on askarreltu ilmakuivavasta savesta, rautalangasta, hammastikuista ja Pirtin kehräämön kampalangasta ja maalattu akryyliväreillä. Muorin korkeus on noin 12,5 cm helmasta piippalakin huippuun. Ja puikoilla Muorilla on Fifi II - se on tainnut aloittaa joululahjat tätä vuotta varten oikeen hyvissä ajoin ;)

*Snadi jeesaaja tulee Aku Ankasta, joka oli käännetty stadin slangille joskus vuonna paavo. Muistan Pikku Apulaisen nimen väännöksen herättäneen erityistä hilpeyttä. :)

27 comments:

Anonymous said...

Olet kyllä taitava päättelijä! Sekä langanpäiden että neulemallien (kuvan perusteella). Nuo kainuulaiset ovat upeat! Juuri tänään katselin sitä ohjetta ja pähkäilin, onko mulla kaikkia tarvittavia värejä, mutta voihan ne toteuttaa vähemmilläkin sävyillä.

Saara said...

Siis mitä? Neiti ei taida tietää meikäläisen henkisyydestä yhtään mitään, joten olisi melko korrektia olla käyttämättä sitä niissä yhteyksissä mihin se ei kuulu.

Anonymous said...

Ihanat lapaset! Pidin kovasti myös tuosta joulumuorista!

Marika said...

Upeat lapaset mutta vielä upeampi muori !!

Anonymous said...

ihana muori :) Ja lapaset näyttää hyvältä!

Anonymous said...

Upeat värit noissa lapasissa! Oletko vielä muuten järjissäsi kaikkien noiden langanpäiden päättelyn jälkeen? Jos jotain inhoan kutomisessa niin se on juuri päätteleminen. Aivan käsittämättömiä määriä olet päätellyt!

Tuulia said...

kiitos kaikille kommenteista :)
golden: ne voi tehdä periaatteessa yhdellä vihreällä, yhdellä sinisellä ja yhdellä punaisellakin, joten noin montaa väriä ei tarvita. Joku oli tehnyt tosi pätevät ihan pätkärääkätyilläkin. :)

saara: jep, ymmärrä ja lue vaan vapaasti väärin. Nyt ei ollut kyse sun henkisyydestä. Mutta arvasin kyllä että just sinä tulet tänne hilluun. Puh.

memmu: no toi määrä päättelyitä meni jo liiallisuuksiin, vaikka en sitä erityisesti inhoakaan.

Anonymous said...

Huu, blogien välistä taistelua, jännää!:)

No ei vainiskaan, on välillä kiva nähdä, että joku kimpaantuu joskus välillä jostain.

Olen myös seurannut Saaran aloittamaa pedofiilikeskustelua, se on ollut varsin erikoista välillä.

Anonymous said...

Tuohon kun pääsisi, tekisi sitä mitä haluaa! (minä vaan kuvia katselin ja sitten tekaisin ihan itse...) Eeen ole kateellinen.
No, ei mulla ole aikaakaan, kykyä ehkä olisi (seliseli). Lapsiperheellisen huono puoli on siinä, että aikaa on rajatusti, ja omaa jaksamistäkin pitä säädellä, nukkumaan on pakko mennä jos siihen on mahdollisuus, ei voi jatkaa innostuksen vallassa koko yötä (mitä olen kyllä aina välillä tehnyt ja se mun kohdalla valitettavasti kostautuu).

Jostain syystä miehiltä ymmärretään/hyväksytään helpommin se, että sanovat ei-pitävänsä lapsista. Tosiasiahan on se, että moni ihminen ei jaksa tykätä kuin omista lapsistaan, eikä niistäkään koko aikaa. Tykkääminen ja rakastaminen on sitten taas ihan eri asioita. En edes mene katsomaan tuonne viittaamiisi kirjoituksiin, mä sekoan ihan rauhassa yksiksenikin.

Hyvää vuodenjatkoa, en olekaan tainnut toivotella vielä?

Saara said...

Täällä on kyllä lankakerien lisäksi solmussa muutkin asiat, mutta niitten sotkeminen enempää ei ole kenellekään hyväksi.

Anonymous said...

hienot lapaset! minäkin olen ihastellut noita monessa blogissa.

Anonymous said...

tosi ihania neulomuksia sulla täällä!!

Anonymous said...

Toi muori on aivan mahtava! Ja pikku fifikin, oih. Taisinkin löytää uuden suosikin.:D

Toisten mielipiteitä ja ajatuksiahan pitäisi kunnioittaa ja edes yrittää ymmärtää..

Anonymous said...

Hienot nuo Kainuun lapaset, olen itsekin kuolannut kyseisen ohjeen äärellä... :)

Anonymous said...

Muori on kertakaikkisen makea, samoin nuo lapaset! Harmi vaan, ettei taida mun taidot/energia riittää tuollaisten väkertämiseen. Myös afrikkapaita on hieno!

Anonymous said...

Upeat kainuulaiset! Värit ovat tosi kivat ja sopivat hyvin yhteen. Ja muori on aivan ihana. :o)Saaran taas jättäisin omaan arvoonsa.

Anonymous said...

Voi mahoton, miten komeat lapaset! Siistiä kädenjälkeä.

Anonymous said...

Muori on aivan mahtava :o) Pitäis joskus ostaa tuota savea ihan kokeilun vuoksi, eihän sitä tiedä mitä siitä omissa käsissä syntyykään.

Anonymous said...

Ihanat lapaset! Ja sukista tulee joteki mieleen vissiin 80-luku, tai oma lapsuusaika kuitekii. Ovat niin selkeet ja yksinkertaset, siis hyvällä tavalla =) Miten teit nuo kantapäät kun niissä jatkuu raidotus niin hienosti? Muutekii siun neuleet on kyllä tosi fiinejä =)
Nii, ja tosta langanpätkien päättelystä piti kysymäni, että onks siulla joku tietty päättelytyyli/onks olemassa jotain päättelyohjeita? Ite päättelen vaa pujottelemalla langat minkä mihikii...

Tuulia said...

tattis kommentoineille :)

Mielitty: jep, kunhan sorhaisen puolitahallani ampiaispesää :)

sahrami: olen ihan samaa mieltä. Ja oikein hyvää uutta vuotta sinnekin :)

madde: mie teen melkeen aina kärjestä aloitettuihin sukkiin talonpoikaiskantapäät (aka jälkikäteen tehty kantapää), joka sopii minusta parhaiten noihin pätkislankoihin. Ullassa on ohje, sukkaekstrassa, ja mun blogissakin on yks postaus aiheesta. Omiin sukkiin en älynnyt heti neuloa apulankaa sinisen raidan keskelle (jolloin jos aloittaa kantapään sinisellä, sen aloituskohdan molemmille puolille tulee sinistä ja kantapään aloituskohdasta tulee värien puolesta symmetrinen), mutta onneksi noihin tenavan sukkiin hoksasin :) Päättelystä taidan tehdä ihan postauksen erikseen, on nimittäin ihan hyvä aihe. Tattis vaan ideasta :)

Anonymous said...

Kauniit lapaset ja ihana muori. Niin ne toiset osaa... Huoh!

Anonymous said...

Täällä on taas vaikka mitä ihanaa! Afrikkapaita on hieno, ja nuo muutamat lapaset mitkä olet "kuin ohimennen" tehnyt.

Ja hohhoi, aina kaiken maailman fundiksia löytyy.

Anonymous said...

Ei käy kateeksi päättelyä. Itselleni jäi kauheat traumat jo kahdesta lapsen raitamyssystä.

Minä pidän vain omista lapsistani. En osaa sanoa vaunuille guuguu tai leikkiä muiden kanssa. Joten et ole yhtään sen pahempi kuin minä tai moni muukaan kommentoija.

ihanasonja said...

Voih. Noi lapaset on ollut mun teko listalla jo niin kauan. Taas eilen löysin niiden ohjeen lehdestä inspiraatiota hakiessani. Ne on niin hitskan kauniit!

Anonymous said...

Miten lapasiin voi tulla tuollainen määrä pääteltäviä langanpäitä? Kuinka usein katkaiset langan, tai siis kuinka pitkän pystysiirron jälkeen? Minä taitaisin ennemmin kuljettaa jokaista väriä pystysuunnassa välillä sitoen koko lapasen matkan, ja peukaloon sitten omat langat, jolloin pääteltäviä olisi kai 40. Tai ehkä tuolla värimäärällä syntyisi liikaa pystyjuoksuja kerralla. Ihmettelin vain kun välillä vaikuttaa, että jotkut pätkivät langat jokaisen lyhyenkin välin kohdalla ja mietin onko sen tekemiseen joku syy.

Tuulia said...

sirpam: mie en kuljettanut värejä pitkin koko matkaa, koska siitä tuli ihan hirmu paksu kohta siihen krs:n vaihtumiskohtaan. Kuljetin vain sinisiä ja punaisia noiden kukkien kohdalla, jossa väri vaihtuu aina 2 krs:n jälkeen. Eli 4 tummanvihreätä raitaa (=8 langanpäätä), 4 vaaleanvihreätä raitaa (=8), 2 tummansinistä (=4), 2 vaaleansinistä (=4), 2 tummanlilaa (=4), 2 vaaleanlilaa (=4) ja mustat (2) plus peukkuun musta (2) ja lilat (4), yhteensä 40 langanpäätä per lapanen. (Mistähän sain sen 84 yhteensä? Tais tulla laskuvirhe. No, paljon joka tapauksessa.)

Yleensä en todella noin paljon pätki lankoja, vaan kuljetan niitä siellä nurjalla, saumakohdassa, mutta jos kuljetettava matka on kovin pitkä, katkaisen suosiolla langan. Lankajuoksut tarttuvat kiinni kaikkeen mahdolliseen (sormiin, sormuksiin jne), jollei niitä sido (ihan samalla tavalla kuin pitkät lankajuoksut kerroksellakin), ja mie en tykkää sitomisesta kun en saa sitä tehtyä siististi ja päätteleminen ei loppuviimeks ole kovin kamalaa hommaa. Eli samasta syystä kuin vältän pitkiä lankajuoksuja kerroksella, vältän niitä myös pituussuunnassa.

Jos tekisin nuo lapaset vähemmällä värimäärällä, en katkoisi lankaa todennäköisesti noin paljon, koska lankoja on määrällisesti vähemmän, ja kuljetettaessa ei syntyisi niin paksua lankamäärää sinne kerroksen vaihtumiskohtaan.

Eli lyhyesti: riippuu mieltymyksistä ja neuleesta itsestään, mutta periaatteessa noikin olisi voinut tehdä vähemmällä päättelymäärällä. Itse pidän nyrkkisääntönä sitä 9 silmukan lankajuoksun maksimia (kerroksella) ja 2-3 cm:n lankajuoksua saumankohdassa.

juuli said...

Kolahti nuo punavalkoiset lapaset ja valkea huivi! Nättiä, herkkää, ja saa toivomaan valkoista talvea!