Olen aiemminkin valistanut kanssabloggaajia autoilun ihmeellisesta maailmasta, ja tamakin postaus liittyy autoiluun. Karvajalka on tehnyt minusta ihan autoihmisen, vaikken niista juuri mitaan ymmarrakkaan.
Joka tapauksessa, VW Phaeton -omistajat etelaisen Kalifornian alueelta kokoontuvat nelja kertaa vuodessa aamukahvin ja autoasioitten merkeissa ja tuovat samalla pirssinsa naytille. Edellinen meni meilta vahan ohi, mutta eilen sellainen jarjestettiin Newport Beachissa (parisenkymmenta kilometria Losista etelaan, Tyynenmeren rannalla). Kokoontuminen oli klo 7.45, me lahdettiin ajamaan pohjoiseen n. 6.03 aamulla silmat ihan sikkarassa, mutta oltiin paikalla ensimmaisten joukossa, vaikka paikkaa piti hiukan hakea. Kaiken kaikkiaan aamuyhdeksaan mennessa meita oli kahdeksan paikalla:
Viela hiukan ennen yhtatoista sekaan ajeli yksi musta Phaeton. Joten kaikkiaan meita oli yhdeksan, mika on ennatys! Toukokuussa oli vain viisi, eika yhtaan kuusilitraisella koneella. Nyt oli kuitenkin yksi W12 6.0 litran koneella, se on tuon hopeanvarisen auton vieressa. (Se hopeanvarinen on se meidan auto.) :) Noin speksien kannalta se kuusilitrainen on aivan eri sarjaa kuin tuo joka pojan 4,2 litran moottori, vaantaa 1000 kierroksella enemman kuin V8 parhaimmillaan. Hienot aanet siina oli. Ja se vie sitten kaupungissa melkein 25 litraa sataselle bensaa. :D Klikatkaas kuvia, aika hienoja pirsseja minusta. Takana pitaisi nakya Tyyni valtameri, ilmeisesti on aika paivittaa meidan kamera ennen Suomen reissua. (Johon on aikaa viikko!)
Tapaamisessa heput oli kamalan mukavia, keski-ika porukalla taisi olla jossain viidenkympin nurkilla :) Kokoontumisajoista seuraava jarjestetaan talven korvalla San Juan Capistranon autoliikkeessa, ja siella pitaisi vahan olla noita teknisia juttujakin tasta meidan menopelista.
Aijuu, ja lopuksi arvottiin kaikenlaista hienoa salaa, me ei voitettu mitaan, mutta Bobilta saimme liput Padresien peliin keskiviikoksi, eturiviin. Jos en kaveria saa niin ehka taytyy menna yksikseen, Karvajalka on toissa :) (Padresit pelaa siis pesapalloa...)
Kokoontumisajoista lisaa on muuten VWvortex.comissa.
Muutenkin eilen oli paikalla vaikka minkalaisia hienoja kieseja samalla ostoskeskuksen parkkipaikalla. Oli muun muassa kaksi Ford GT-40:sta, kolme Rolls Roycea (joista en saanut kuvia, enka paassyt lahelle katsomaan, voihan narhi!), todella hienoja ralli-Mineja, paljon vanhoja autoja, pari Viperia, muutama Ferrari ja Lotuksia pilvin pimein. Etta aika hieno kokoelma kaikenlaisia erikoisautoja, noita ei Suomessa aivan joka paiva nae. Eika taallakaan. Uuden Rollsin olen nahnyt taalla aiemmin vain kerran, samoin GT-40:n. Noita muita nyt tietysti on liikenteessa enemman..
Jotta tama postaus ei menis ihan ohi asiastaan, niin kerrottakoon sen verran, etta Magdan hihat on valmiit, ja aloitin varsinaista paitakappaletta eilen autossa. 3 tuntia, 7 rivia, 2 purettua rivia, koska neule oli kaantynyt valilla. Prkl:een pyoroneuleet :)
Ja kasitoihin liittyen, kavin eilen tyohaastattelussa. Huomenna kuulemma kuulee, paasenko kausityolaiseksi askartelu- ja kasityokauppaan. Ois ainakin mulle sopivaa hommaa, toivottavasti saan. Ei maailma kylla kaadu vaikken saisi, mutta oisi se ainakin kokemuksena kiva :) Haastattelu oli kylla lievasti omituinen, tai sen lopuksi piti siis tayttaa 90 kysymyksen monivalinta-palikka-testi, jossa joka toinen kysymys koski sita, onko tyopaikalta varastaminen ok, ja joka toinen sita, onko huumeiden kaytto tyopaikalla ok. No, oli siella ehka viisi kysymysta siita, pitaako itseaan kilpailuhenkisena vai ei. Omituinen se oli silti, ja kysymykset tehty ihmeen kompamaisiksi. No, joka tapauksessa olin tyytyvainen, minusta se meni hyvin :)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Noi pitkät monivalintatestit perustuu siihen, että kuinka johdonmukaisesti vastaa kaikkiin samaa asiaa koskeviin kysymyksiin...
Post a Comment