Neuleen korjausta

Kalen toivomuksesta pienimuotoinen tutoriaali tommoisten länttien korjauksesta seuraa alla. Kilkkaa kuvia isommaksi.

Lähtökohtana siis neule, jossa yhdellä rivillä on langan epätasaisuudesta tai likaisuudesta johtuva virhe.
korjaus 1
(Tätä katsoessa kyllä käy mielessä, että onkohan [taas] neulottu pienessä sivutuulessa, jos toi läikkä on jäänyt huomaamatta..)
Korjaamiseen tarvitaan puhdasta, alkuperäistä lankaa, puikot, sakset, päättelyneula ja viiniä (ei kuvassa). Puikoista kätevimmät ovat bambuiset sukkapuikot, jotka eivät luista niin paljon kuin alumiiniset.
korjaus työvälineet

Virhe korjataan katkaisemalla lanka virheriviltä ja purkamalla kohta pois. (Tässä kohtaa voi ottaa ensimmäisen lasin viiniä, rohkaisuksi.)
korjaus katkaisu
Seuraavaksi poimi sukkapuikolla silmukat virherivin ylä- ja alapuolelta. Koska lankaa täytyy purkaa niin paljon, että langanpätkät on helppo päätellä, poimi silmukoita myös virhekohdan molemmilta puolilta.
korjaus poiminta 2
Silmukat voi poimia myös ennen langankatkaisua. Teetpä kuinka hyvänsä, ole varovainen katkaistessasi lankaa, ettet katkaise lankaa myös virherivin ylä- tai alapuolelta. (Jos on tarvis, ota toinen lasi viiniä rohkaisuksi.)
korjaus poiminta
Pura lanka virheriviltä niin, että katkaistun langan pään pituus riittää päättelyyn. Jos tämä mallitilkku olisi osa oikeata neuletta, olisin purkanut katkaisukohdan molemmin puolin noin 10 s.

Neuleeseen jää aukko purkukohtaan. Seuraavaksi aukko silmukoidaan kiinni virheettömällä langalla. Jätä korjauslankaan noin 10 cm:n pää päättelyä varten.
korjaus purku
Tuo lanka nurjalta puolelta työn oikealle puolelle niin, että pistät sen läpi kohdasta, jossa on puolikas silmukka (purkureuna). Toisin sanoen, työhön jää yksi puolikas silmukka, jonka kohdalla on kaksinkertainen lanka. Teen itse näin, jottei työhön jäisi epäjatkuvuuskohtia tai reikiä. Silmukoi reikä umpeen. (Ota vielä yksi neuvoa-antava lasillinen viiniä.)
korjaus silmukointi 2
Alla olevassa kuvassa silmukointia on koitettu havainnollistaa. En suosittele puikkojen nyhtämistä irti työstä ennen kuin aukko on silmukoitu kiinni. (Jos menit ja nyhdit kuitenkin, ota lasi viiniä lohdutukseksi.)
korjaus silmukointi
Kun korjattu pinta on valmis, korjausta ei huomaa. Päättele langat lopuksi ja siisti tarvittaessa höyryttämällä. (Onnittele itseä taitavasta korjauksesta lasilla viiniä.)*
korjaus valmis
*Kenties tässä on syy siihen, että tummia läiskiä jäi neuleeseen, mene tiedä. :)

14 comments:

Anonymous said...

Kiitos, tosi hyvät ohjeet. Pitänee lähteä viinikauppaan... ;)

Anonymous said...

hih, taidanpa lähteä paikalliseen valtion monopoliasemassa olevaan liikeeseen ostamaan pullon viiniä (laskin pikaisesti, että se riittää tuohon korjaukseen), taidan ostaa vielä varmuuden vuoksi toisenkin pullon, jos sattuu enemmän virheitä. Ja sen jälkeen haen lapsen 'jussipaidan' jonka rintamuksessa on pastakastiketta... se varmuuden vuoksi pullo siksi, että tahra on kolmen kerroksen verran korkea ja noin viiden silmukan levyinen.

Ps. vähäunisen yön jälkeen ... en usko että teen sitä tänään.

muoriska said...

Ja tämähän sitten taas ilmestyy myös ullassa??
Hyvää ystävänpäivää :)

Tuulia said...

kale: voin suositella Tawnyn portviiniä, on oikeen hyvä korjailuport, ja piisaa pienempikin erä :)

katiija: en suosittele, korjailut kannattaa tehdä hyvin nukkuneena :)

muoriska: noinkohan tälle ois tarvetta Ullassakin? No, saatan tarjotakin, kattellaan huoliiko ne :)

Anonymous said...

Ullan tissuttelevat neulojat -alajaosto ottaa ohjeen mielellään vastaan. Tosin siitä voisi tehdä myös ei-viininystäville sopivan version... ja meille tequilaa ja grappaa nauttiville myös... ja...

Mutjoo, en mä saisi tuon viinimäärän jälkeen noin siistiä jälkeä aikaan.

Anonymous said...

Hyvä ohje ja mikä vielä parempi, oikein hyvät kuvat.

Mun olisi turha yrittää tuota korjaustapaa, tai mitään muutakaan, ensimmäisen viinilasillisen jälkeen...

Pia Nore said...

Kiitos loistavasta kuvallisesta ohjeesta:-)

Viinisuositukset olisi olleet vielä hyvä lisä ohjeisiin, mikähän viini sopisi puuvillalankaan, mikä villaan, entä mikä mohairiin;-)))

Hanna said...

Voiko vaaleaa neuletta korjatessa juoda punaviiniä? Vai kannattaako pysyä vaalemmissa juomissa, ettei tule lisää tahroja piiloteltaviksi?

Tuulia said...

marjut: itse kuulun siihen single malt-osastoon :D Nojuu, ehkä mää editoin tätä ennen kun survon sen Ullan ohjepostiin ;)))

anne: rehellisyyden nimissä, määkään en ottanut yhtään lasillista korjauksen aikana. Paikkasin asian kyllä hetimiten korjauksen jälkeen ;D

villapallo: Hmm, tässä oiskin pohdittavaa. Puuvillaan ja pellavaan sopii varmaan joku kuiva valkkari, taikka hätätapauksessa Mondavin Chardonnay. Villa on vähän sellanen jokapojan kuitu, ehkä sen kanssa voisi ottaa ihan siiderin, taikka perus-ohrapirtelöä. Merino vaatinee hienostuneemman, IV-veroluokan oluen ;D Mohair on semmonen suttunen neulottava, ja sen kanssa tarvitaan paljon rohkaisua, joten ostaisin esmes pahvilaatikko-omppuviiniä sen kanssa ;D

Sen sijaan mielenkiintoisempia juomia vaativat kaverikseen hienommat kuidut: alpakka, kashmir, ja niin edelleen. Alpakan kanssa käynee joku hienostunut konjakki, mutta en kashmiria lähtisi neulomaan ennen tujua biittiä sinistä Johnnie Walkeria.

Siinä Omien juttujen viininurkkauksen lyhyt oppimäärä :DD

hanna: kyllä vaaleisiin neuleisiin sopii vain vaaleat juomat. Ei muuten, mutta jos lasi menee nurin niin siitä ei selvitä noin vähillä korjauksilla :)

Arteeni said...

Ihana ohje, taidan ottaa lasillisen viiniä kun jostain kumman syystä alkoi hiukan tehdä mieli punkkua ;-)

Anonymous said...

Vankkumaton single malt-osastolainen muistuttaa, että langasta riippumatta keltti- ja louhijuttujen kanssa ei sitten mitkään walkerit käy! Kyllä se on oltava aitoa irkkua, Bushmillsia tai mikä vielä parempaa; Black Bushia ;-)

- ShamanCat

Tuulia said...

SC: totta puhut, siskoseni! Kelttihommien kanssa ei kosketa Walkereihin. Bushmills on oikeen hyvää siihen ;)) Niin se on tarkkaa hommaa, tämä neulominen. :D

Anonymous said...

Aivan paras ohje! Loistavalla tavalla kirjoitettu, hauska ja hemmetin hyödyllinen! Kuvat todella erinomaiset myös. Kiitos mahtavasta ohjeesta! ..Olisikohan tuolla kaapissa vähän valkoviiniä, kun jostain syystä alkoi tehdä lasillista mieli...

Hege said...

Moikka,

Ohjeet ovat varsin selkeät ja hienot. Ainoa että kun ei ole koskaan neulonut eikä ole välineitä niin osaatteko kertoa tekeekö kukaan neuleiden korjausta helsigin seudulla kaupallisesti? En ainakaan googlella löytänyt muuta kuin lähinnä teidät :) Voisin kuvitella että normi ompelija ei noita tee, vai tekeekö? Koi meni syömään kashmir-neuleeseen reiän eikä tekisi mieli heittää roskiin.