En tiedä, miksi Blogilistan mielestä olen päivittänyt tänäänkin useita kertoja. Vaihdoin eilen Blogilistan tarkistamaan feedistä päivitykset, jotta voisin härvätä ton sivupalkin kanssa ilman haamuilua, mutta tästäpä Blogilista vallan villiintyi ja väittää, että päivittelen blogia aamun pikkutunneillakin. Vaihdoin tarkistuksen niinkuin se aiemmin oli, ja samalla säädän blogiakin. SiteMeterin laskuri alkaa 113 tuhannesta, joka oli suurinpiirtein sen vanhan laskurin lukema ennen blogipohjan vaihtoa. Rinkien koodit vielä uupuu, mutta mun täytyy päästä kotikoneelle ennen kuin lisään ne, kun se vanha template on siellä tallessa. Koitan muistaa päivittää samassa yhteydessä ihan asiaakin :)
Samaan aikaan toisaalla: Starsky on toista etukappaletta ja pitkää joustinosuutta vaille valmis, joten uskoisin sen valmistuvan viikonloppuna. Siitä tulee kiva :) Laaduntarkkailun tarkat pojat kiittävät virtuaalirapsutuksista ja seuraavat silmä kovana, ettei Starskyyn jää virheitä :)
Samaan aikaan toisaalla: Starsky on toista etukappaletta ja pitkää joustinosuutta vaille valmis, joten uskoisin sen valmistuvan viikonloppuna. Siitä tulee kiva :) Laaduntarkkailun tarkat pojat kiittävät virtuaalirapsutuksista ja seuraavat silmä kovana, ettei Starskyyn jää virheitä :)
9 comments:
Oho, jännä ettei feedistä päivitys toiminu. Sittenhän on vielä sellanenkin vaihtoehto että lisäät templaten koodiin jotkut kommentoidut kikkareet postausten kohdalle, esim < ! -- blogilista alku -- > ja < ! -- blogilista loppu -- > ja kerrot blogilistalle että seurataan noiden väliä, siellä on sellanenki vipu. Mulla muistaakseni itse asiassa on noin ja toimii. Tosin eipä noi haamut nyt kriisi ole :D.
Piti lisätä noihin kommenttimerkkeihin ylimääräisiä välilyöntejä kun blogger ei hyväksyny niitä sellasenaan. Höh.
iona: juu, mielessa kavi toikin optio, taidanpa kokeilla sitakin :) kiitos jalleen hyvista neuvoista!
Mitä tulee Starskyyn, eräät näköjään tekee viikon sitä mitä toiset vuoden. *Järkyttyneenä* :D
Piipahdin taas ihailemassa aikaansaannoksiasi.Kyllä Sinä olet kuin kone.Jatkuvasti toinen toistaan upeampia neuleita tulee puikoilta.
iona: eikun mulla ei ole elamaa :D pingotin starskyn muuten eilen, siita kuoriutui oikea perhonen. Joustimet neulon tanaan joten pian se on valmis:)
famu: kiitos :))
Huh, mikä vauhti. Olen itsekin katsellut Starskya sillä silmällä, mutta en taida jaksaa mitään isompaa aloittaa vielä. Tosin jos neuloisin yhtä nopeasti kuin sinä, ei sekään varmaan olisi ongelma. :)
Melkoinen vauhti tosiaan, neulot nopeammin kuin tämmöinen harrastelija kerkiää edes kasvattaa todo-listaa. :D Mutta semmoista olisin kysellyt, että jos ne tahrat ei pesussa katoa ja joudut korjaamaan tahrat keskeltä neuletta, niin voisitko kuvata ja tehdä ohjeen siitä operaatiosta. Pliis! Pidän toki peukkuja, että tahrat lähtee. bd
hehkutan taalla: starsky on valmis! laitan kuvia aamulla kun meilla aurinko nousee :))
kale: en saanut pesemalla yhta pahinta laiskaa pois, ja ehdin sen jo korjata. Viela yksi laiska on, katson aamulla tartteeko sita korjata mutta jollei niin teen jotakin ohjetta sitten ihan erikseen :)
KIIIITTTOOOOS! Se on aivan ihq :)
Post a Comment