Starskyn aloitin viikko sitten lauantaina, kun Mustikka oli melkein valmis. Automatkalle piti olla joku neule, joten aloitin Starskyn hihaa. Jo mainittujen länttien kohdalla tuli jo uskonpuute, neuletiheys heitti originaalista (ja paljon) ja jotenkin tuntui, että tämä ei valmistu millään. Eilen illalla päättelin kuitenkin kaikki langanpäät ja näytin höyryrautaa tälle, ja oikein kiva tuli. Lämmin ja kaunis neule.
Kuten kuvista näkyy, tässä versiossa ei ole vyötä vaan napit. En osaa pitää vyöllisiä takkeja ollenkaan, ja nuo hauskat napit suorastaan huusivat päästä tähän. Pikkaisen kinttana Starsky on, kun sorvasin etukappaleet käytännössä ilman ohjetta. Ohjeen 8 tuuman (20 cm) väljyysvara tuntui hurjalta, joten otin aika paljon mitasta pois, ehkä liikaakin. Kauluksessa olisi myös saanut olla vähän leveyttä lisää, mutta lanka loppui kertakaikkiaan kesken. Kaulus on jostain aiemmasta projektista, josta oli jäänyt samaa lankaa mutta eri erää, ja sitä jäi vain muutama metri päättelyn jälkeen, joten vyötä tai lisää leveyttä kaulukseen siitä ei olisi saanut. Samoin olisin halunnut vähän pidemmän takin, mutta tähän on nyt tyydyttävä. Ollenkaan pettynyt en ole, vaan ehkä ennemmin jää hyvä syy neuloa tämä jostain toisesta langasta uudelleen :) Nämä banaanipuukuviot ovat nimittäin lumoavia:
Starsky
Ohje: Knitty/ Jordana Paige (+ omat sovellukset)
Koko: Ohjeen mukaan jotakin S:n ja L:n väliltä (mutta ei kuitenkaan M!).
Lanka: Patons Classic Wool, 100 g = 204 m, yhteensä 647 g.
Puikot: KnitPicks Options 4,5 mm.
Tuo Patonsin lanka on, kuten todettua, vähän kehnolaatuista. Koska se on halpaa, ostaisin sitä (samoin kuin vaikkapa Novitaa) rekkakuormittain, jos sen laatu olisi edes hieman parempaa. Yksi hyvä puoli siinä on: langan värikartasta löytyy kaunis beige (ts. kaurapuuronväri), joka ei suinkaan ole tasavärinen vaan siinä on ohuita sinisen, harmaan, punaisen (!) ja ruskean säikeitä, jotka antavat langalle upean värien vaihtelun ja pinnan elävyyden. Voisin nähdä itseni neulomassa kakkos-Starskyn jopa tästä langasta:
Nyt sama lanka on kuitenkin muotoutumassa joksikin vallan muuksi.

23 comments:
OOoohhh! Ihania neuleita taas!
Ihastuin tuohon Starskyyn. voi juku, kunpa osais tuollaista itselleen väsätä! Ensimmäistä kertaa onnistuin neulomaan ilman opetusta röyhelöhuivin, joka on aina oikeaa neuletta, 10 silmukkaa. Pistän siitä kuvan lähiaikoina omaan yahoon webshottiin. että voi olla ylpeä omasta vähäisestä taidosta. Hih!
Johanna P
Viikossa?!? Vau! Ja kaunis. Olen ihaillut Starskeja eri blogeissa jo pitemmän aikaa, mutta tuo vyöhommeli ei ole minua. Joten kiva nähdä napillinen versio - voisin tehdä. heti kun on aikaa ja ranne paranee.
hip hei ja aivan ihana tuo jakku. Tuo kiinnostaa valtavasti, tuo ns. palmikko kuvio ... kertakaikkiaan upea! Onnea uudelle 'jakulle'
PS. onkohan pakettini tullut perille, vai olen missanut sen maininnan paketista? *kysyy nolona*
Ihana Starsky! Täytyy sanoa, että tykkään tästä siun versiosta enemmän kuin siitä alkeperäisestä, hienosti tuunasit ohjeen :-)
Huh, kuinka oletkin nopea! Tosi kaunis neule ja nuo napit sopii siihen minusta itseasiassa paremmin kuin se vyö :)
Onpa kaunis. Napit sopivat hyvin!
On se vaan komia! :)
Kaunis takki ja upeat puiset napit :)
Voi miten kaunis.. olet kyllä nopea neuloja.
katiija: ei ole kylla tullut mitaan.. Toivottavasti mitaan ei ole kadonnut postissa, olisi jo toinen kerta talle talvelle kun posti ei paady Suomesta meille :I
Kiitokset kaikille kommenteista :)
Kannatti tuunata neuletta pienemmäksi - näyttää päälläsi juuri sopivalta. Ja nappivalintasi on täydellinen!
kaunis neule, näyttää hyvältä sinun päällä! ja napit käy kyllä siihen tosi hyvin.
Ihana neule!
Olen seurannut blogiasi vain vähän aikaa ja meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun noita kuvia katsoessa, kun ihmettelin, missä päin Suomea näin talvella on tuon näköistä. No, asia selvisi sitten, kun kelasin sivun yläreunaan ja totesin, ettet ihan Suomessa tätä blogiasi kirjoittelekaan. Tätä se nettiaika teettää ;)
Ihanan "erilainen" Starsky! Omaani en ole käyttänyt käytännössä lainkaan, se on aivan liian jättimäinen ja se vyö on hankala. Taidanpa apinoida jossakin vaiheessa ja tehdä uuden pienemmän Starskyn napillisena, on tuo banskunlehti-kuvio niin kaunis, ettei siihen kyllästy ollenkaan :)
Aivan ihana. Olen ihan kateellinen...
Starsky viikossa? *kaihoisa huokaus* Haluaisikohan joku lainata kahta lapsukaista viikoksi niin äiti saisi neuloa? Jos pistäisin sulle postipakettina, laitan mukaan palautuskuoren... ;)
Ihana! Ehdottamasti paremman näköinen napillisena kuin vyöllä.
Yhdyn Kristelin huokauksiin ja totean myös, että täältäkin saisi lainaan kaksi lasta ja kaupanpäälle tulisi vielä kaksi trimmausta odottavaa Bichonia ;)
Olen täysin sanaton!
Mä en oikeastaan ole ollut kovinkaan innoissani tuosta mallista, mutta sun versiosi voisin ottaa vaikka heti. Upea!
Upea Starsky ja on kyllä napillisena hienompi kuin vyöllä. Sä oot kyllä sairaan nopee! :o)
Todella kaunis Starsky !
Knittyssä on paljon neulottavia malleja, ei vaan ole uskallusta aloittaa.
PÄIVI
kristel: emmm... ei taida tulla kauppoja. :D
carita: maa niiden bichonien kanssa saattasin tulla juttuun, mutta noi tenavat... :D
kiitos kaikille kommenteista :) Kiva etta taa mun versio on myos tykatty :)
Kyllä kanatti odottaa Tuulian Starskya. Upea sovitus. Monica
Tosi kivan näköinen noin "kittanana". Alkuperäinen näyttää mielestäni huonolta suuren kokonsa takia. Armeijan soputelttakoko ei pue ketään...
Kaurapuurolanka näyttää myös hyvälle!
Post a Comment