What do you get when you add together some men in tights (eww!), 60, ooo screaming fans and a hot Sunday afternoon? You get an armpit ball game! (DH's boss came up with that, as he knows we consider football to be something rather different.) We spent this Sunday at Qualcomm Stadium, at a Chargers game. (Click on the pictures to enlarge.)
Me vietettiin sunnuntaita paikallisen kainalopallojoukkueen pelissä. (Karvakintun pomo keksi nimen, se tiesi että eurooppalaiset ymmärtävät jalkapallolla jotain vallan muuta.) Sunnuntain helteeseen oli tullut oman kylän poikia kannustamaan 60 000 innokasta fania.
The Stadium was the home of 15,000 evacuees only four days ago, but somehow they got it all cleaned up and the Chargers were able to play. They played against Houston Texans, and - as expected - won the game. I don't understand the game at all, so I really didn't pay attention to the game (and only the first 2 quarters were even remotely interesting). And for anyone overwhelmed by the men in tights, there were other things to see as well:
Stadionilla majoitettiin evakkoon lähteneitä vielä muutama päivä sitten, mutta eilen paikka oli saatu siistittyä siihen kuntoon, että Chargersit saattoivat pelata Houston Texanseja vastaan. Odotetusti San Diegon joukkue voitti. Mie en ymmärrä kainalopallosta mitään (ja rehellisyyden nimissä laji kiinnostaa kuin erä kotimaisen lankavalmistajan karhunkielen karkeata), joten mie en juuri peliä seurannut. Ja kaikille niille, joita miehet piukoissa housuissa eivät niin kiinnostaneet, kentän laidalla oli paljon muutakin killisteltävää:
We got tickets on the second row, right next to the field, but you couldn't really see anything from there. From the upper levels, you could see a lot better and the game was apparently rather exciting to see, at least for the first half:
Me istuttiin ihan kentän laidalla, mutta sieltä ei kyllä nähnyt juuri mitään. Ylempää näki paremmin, ja peli vaikutti paikoin ihan vauhdikkaalta:
(Kurkatkaas huviksenne, numeron 94 nimi on.. osuva?)
I was amazed by the number of people already on the stadium at 10 am when we arrived. Some people had arrived at 6am! And typically, everyone was eating (and drinking too). It seemed everyone bought a gazebo and a grill with them, and some beers, too. Some Texans fans were ready to pick a fight with some Chargers fans, but they cooled down and nothing bad happened, which was a surprise considering the number of people on the stadium. So, in all, it was an exciting thing to see, but I don't think I will go there again.
Yllättävää oli lähinnä se, miten paljon väkeä oli parkkipaikalla jo aamukymmeneltä, kun me päästiin stadionille. Jotkut olivat tulleet jo aamukuudelta. Ja tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan, joka auton vieressä savusi isompi tai pienempi grilli, joillakin oli viritetty katos, ja pienen pakastearkun kokoisissa kylmälaukuissa jäähtyi olutta janoisille (tai no, amerikkalaista kuraa joka oluen nimellä kulkee). Vierailevan joukkueen fanit kaivoivat verta nenästään sandiegolaisten kanssa, mutta onneksi mitään vakavampaa ei pienen sanaharkan lisäksi sattunut. Kaiken kaikkiaan oli ihan jännä nähdä koko peli ja mitä sen ympärillä tapahtuu, mutta tuskin tulee toiste mentyä.
At home, however, something strange grows behind the couch. I could see some ears this morning:
Kotosalla, sohvan takana kasvaa jotain outoa. Sillä on korvat!
Me vietettiin sunnuntaita paikallisen kainalopallojoukkueen pelissä. (Karvakintun pomo keksi nimen, se tiesi että eurooppalaiset ymmärtävät jalkapallolla jotain vallan muuta.) Sunnuntain helteeseen oli tullut oman kylän poikia kannustamaan 60 000 innokasta fania.
The Stadium was the home of 15,000 evacuees only four days ago, but somehow they got it all cleaned up and the Chargers were able to play. They played against Houston Texans, and - as expected - won the game. I don't understand the game at all, so I really didn't pay attention to the game (and only the first 2 quarters were even remotely interesting). And for anyone overwhelmed by the men in tights, there were other things to see as well:
Stadionilla majoitettiin evakkoon lähteneitä vielä muutama päivä sitten, mutta eilen paikka oli saatu siistittyä siihen kuntoon, että Chargersit saattoivat pelata Houston Texanseja vastaan. Odotetusti San Diegon joukkue voitti. Mie en ymmärrä kainalopallosta mitään (ja rehellisyyden nimissä laji kiinnostaa kuin erä kotimaisen lankavalmistajan karhunkielen karkeata), joten mie en juuri peliä seurannut. Ja kaikille niille, joita miehet piukoissa housuissa eivät niin kiinnostaneet, kentän laidalla oli paljon muutakin killisteltävää:
We got tickets on the second row, right next to the field, but you couldn't really see anything from there. From the upper levels, you could see a lot better and the game was apparently rather exciting to see, at least for the first half:
Me istuttiin ihan kentän laidalla, mutta sieltä ei kyllä nähnyt juuri mitään. Ylempää näki paremmin, ja peli vaikutti paikoin ihan vauhdikkaalta:
(Kurkatkaas huviksenne, numeron 94 nimi on.. osuva?)
I was amazed by the number of people already on the stadium at 10 am when we arrived. Some people had arrived at 6am! And typically, everyone was eating (and drinking too). It seemed everyone bought a gazebo and a grill with them, and some beers, too. Some Texans fans were ready to pick a fight with some Chargers fans, but they cooled down and nothing bad happened, which was a surprise considering the number of people on the stadium. So, in all, it was an exciting thing to see, but I don't think I will go there again.
Yllättävää oli lähinnä se, miten paljon väkeä oli parkkipaikalla jo aamukymmeneltä, kun me päästiin stadionille. Jotkut olivat tulleet jo aamukuudelta. Ja tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan, joka auton vieressä savusi isompi tai pienempi grilli, joillakin oli viritetty katos, ja pienen pakastearkun kokoisissa kylmälaukuissa jäähtyi olutta janoisille (tai no, amerikkalaista kuraa joka oluen nimellä kulkee). Vierailevan joukkueen fanit kaivoivat verta nenästään sandiegolaisten kanssa, mutta onneksi mitään vakavampaa ei pienen sanaharkan lisäksi sattunut. Kaiken kaikkiaan oli ihan jännä nähdä koko peli ja mitä sen ympärillä tapahtuu, mutta tuskin tulee toiste mentyä.
At home, however, something strange grows behind the couch. I could see some ears this morning:
Kotosalla, sohvan takana kasvaa jotain outoa. Sillä on korvat!
6 comments:
Kainalopallo on..hmm.. mielenkiintoinen kasautumispeli. :D Velipoika pelasi aikoinaan muutaman vuoden ja oli aina jostain hajalla. Huvinsa kullakin.
Korvat? Tissithän nuo on! :D Nää, oikeesti non sukat.
Jaa, en kommentoinut mitään aiemmin, mutta sanonpa nyt, että onneksi siellä teillä on kaikki kunnossa. Huoh.
Mulla kanssa on pikkuveli pelannut vuosia, ihan lippupalloikäisestä alkaen, ja aluksi kelkkasin häntä paljon treeneihin, joten on tullut kentän laidalla istuttua eräskin tunti ja vieläkin katson välillä Superbowlin livenä, vaikka se meikäläisittäin ihan epäinhimilliseen aikaan tuleekin. Ja kyllä sitä sitten myöhemminkin tuli istuttua kentän laidalla tosi paljon, tosin ehkä sitten lukioikäisenä ne kiinnostuksen kohteet oli jotkut muut kuin ne kainalopallot :-). Nimi on muuten osuva!
Knitting is the only thing that makes watching sports tolerable. Since I have three boys, I do a lot of knitting while pretending to pay attention.
Nuo amerikkalaiset urheilulajit ovat luku sinänsä. Jalkapalloa en ole koskaan livenä nähnyt, mutta baseballia kyllä. Siinä ei todellakaan tapahdu mitään. Ottelussa onkin hauskinta seurata muita katsojia. Uskomatonta miten paljon ihmiset pystyvät mättämään hodareita, ranskiksia, jäätelöä yms. kitusiinsa parin tunnin aikana.
Hyvä että selvisitte uhkaavasta katastrofista ilman vahinkoja. Telkkariuutisten jälkeen oli ihan pakko viime viikolla käydä katsomassa oliko sinulla uutisia omasta tilanteestanne.
Sukathan sieltä kurkkivat. Joku uusi versio aranneuleista?
Lapasiltahan minusta nuo näyttävät! :D
Johanna P
Post a Comment