Ninni heitti haasteen neulebloggaajille: mita neulominen on antanut ja mita hyvaa se on tuonut elamaan.

Kuten blogin lukijat tietavat, mie harrastan monenlaisia kasitoita: virkkausta, neulontaa, ompelua, ja ristipistoja. Silloin talloin kokeilen muitakin "neula"hommia (englanniksi puikko on needle l. neula, ja needlecrafts pitaa sisallaan myos neulonnan, siita nimi). Naista ensimmaisena oppin neulonnan, ja se on erityissijalla kasitoiden joukossa.

Neulonta, toisin kuin muut harrastukset, on aina palvellut ensisijaisesti kaytantoa. Ristipistot, maalaus, piirtaminen ja muut harrastukset palvelevat vain esteettisia arvoja; taulu seinalla ei juuri lammita. Neulonta on aina ollut tarkeaa, mutta erityisen tarkeaa se oli opiskeluaikana, jolloin sain itselle vaatteita ja sukkia edullisemmin kuin kaupasta hakien. (No, en aina, mutta oli kivempi neuloa pipo, jonka tiesi kestavan, kuin ostaa joka viikko uusi.) Edelleenkin yritan neuloa kaytannollisia neuleita, eli neuleita, joita tulee pidettya, jotka on mukavia paalla ja jotka eivat jaa kaappiin makaamaan. Hyvin harvoin teen neuleita vain kokeilunhalusta.

Neulonta on samalla tosi tarkea tapa toteuttaa estetiikan nalkaa. Mie kaipaan kauniita asioita ymparilleni (ja hamstraan niita sitten urakalla), ja vaatteet ja asusteet on osa naita kauniita asioita. Kauneus loytyy minusta langan vareista tai ihan vaan langan materiaalista; esimerkiksi se merinovillainen (?), luonnonvalkoinen Bambino oli minusta aina ihan syotavan kaunista lankaa.

Neulonta on myos perinteenjatkamista. Mummuni opetti minut neulomaan, toinen mummukin oli ylettoman ahkera kasityoihminen, ja mieheni mummu (se Aili, jonka muistoksi nimesin lapaset) teki naon pettamiseen asti kasitoita ja arvosti niita. Aitini ei tee varsinaisesti kasitoita, mutta on tosi lahjakas keittiossa. (Perinnetta on pidetty ylla, ei tassa muuten laihdutusprojektissa oltais.) Joten kasitoiden tekeminen on minulle suvun kasityoihmisten perinteen ja taitojen ja lahjojen jatkamista, ja toivon, etta monessa muussa suvussa on myos nain, etta kasitoiden taito ei katoa samalla kun sukupolvet katoaa. Samalla mummujen tekemat kasityot ovat elava muisto naista jo poismenneista ihmisista, joiden elamantyota haluan omilla toillani kunnioittaa.

Neulonnan myota viimeisen vuoden aikana olen loytanyt neulovan yhteison. On ihanaa lukea muiden taisteluista puikkojen, omapaisten lankojen ja mallitilkkujen kanssa. On myos ihana jakaa oma harrastus oman blogin lukijoiden kanssa. Marjut taisi kirjoittaa, etta kommentit blogiin tuovat paljon hyvaa mielta, ja olen samoilla linjoilla. (Ei silla, kyllahan mie arvostan Karvajalan "sehan on ihan natti"-palautetta....) Olen tosi iloinen joka kerta, kun huomaan jonkun jattaneen kommentin. Laitoin Ullaan oman ohjeenikin syksylla, ja monessa blogissa nayttaa olevan tehtyna pari jos toinenkin lapasia. On ilo huomata, etta joku muukin pitaa neuleita kauniina ja haluaa toteuttaa samanlaisen. Oma into luoda ja suunnitella palvelee myos jotakuta toista, ja innostaa taas uudelleen kirjoittamaan ohjeen ja julkaisemaan se jossain muodossaan.

Suunnittelu on muutenkin tosi tarkeata mulle. Loysin neulonnan tietylla tapaa uudelleen viime kevaana, ja ensin tuntui tosi vaikealta "keksia" mitaan neulottavaa: eihan taalla palmujen alla mitaan villaneuleita tarvita. (Tana aamuna lamminta oli vain 3 astetta, mieli on muuttunut!) Muiden ideoita seuraten alkoi omassa paassakin syntya ideoita, ja nyt taytyy jo valilla hillita itseaan, kun aika ja raha ei riita, vaikka intoa neuloa olisikin. Neulonta on siis myos priorisointia: kannattaako neuloa sellaista, mista ei ole ihan varma, pitaako siita vai ei? Minusta ei kannata, en ole vaatekaappiin neuloja. Samasta syysta hyvin harvoin neulon lahjaksikaan, haluan mieluummin tehda sellaista, minka tiedan saajalle kelpaavan ja jota han toivoo.

Lopuksi, neulonta on opettanut arvostamaan oman kaden tyota. Arvostamaan silla tavalla, etta ei pida omia toitaan enaa mina hyvansa tekeleina, ja arvostamaan muiden kasien toita. Kateellisena joka viikko luen, millaisia luomuksia muut ovat loihtineet. Se innostaa positiivisesti minutkin kokeilemaan uutta ja "pistamaan paremmaksi", toisin sanoen ylittamaan itseni. En halua antaa ymmartaa, etta neulebloggaaminen on mikaan kauneuskilpailu tai paremmuuskilpailu, vaan minusta neuleblogien lukeminen ja niiden kirjoittaminen on tapa jakaa oma harrastus muiden kanssa ja saada ja jakaa ideoita. Neuleblogit ovat oma maailmansa, ehtymaton ideoiden virta ja samanhenkisten ihmisten "pakopaikka" neulontaa ymmartamattomasta maailmasta ;)



Martsuli heitti pakkomiellemeemin neulojille, joten tassa lyhyesti mun pakkomielteita:

* Mie olen maailman laiskin neuloja. Kaikki, mika helpottaa neulomista, otetaan riemumielin vastaan. Valtan nurjia silmukoita kuin ruttoa, joten pyoroneuletekniikka on oikein sopiva mulle. Arvatkaa vaan, miten iloinen olin ylosalaisneuleen ohjeesta...

* Edellinen ei koske millaan tapaa ohjeita. Voisi luulla, etta nain laiska neuloja tekisi vain valmiista ohjeista neuleitaan, mutta ei. Mie suunnittelen harkapaisesti ne itse, ja jalki ei aina ole niin sievaa ja korkealentoista kuin paivaunissa :)

* Yleensa ostan vain luonnonkuituisia lankoja. Jos sorrun tekokuituun, harkitsen sen tarkkaan. Siihen taytyy olla hyva syy, hinta tai helppo saatavuus ei kay syysta. Paremmat varit kuin luonnonkuituisissa on yksi hyva syy, tai langan "tekstuuri" (eli pinta jonka lanka muodostaa). Yli 95%:ssa lankaostoksista luonnonkuitu peittoaa tekokuiden tassa huushollissa.

* Olen armoton hamstraaja. (Yllatys, yllatys.) Tunnen oloni tyytyvaiseksi, kun kotiin saapuu 30. kilo lankaa. Lankalaatikoiden ja ristipistotarvikkeitteni ymparoimana tunnen inspiraation virtaavan vuolaana (meilla asuu sen helmityoinspiksen lisaksi muitakin inspiraatio-sukuisia mielenhairioita laatikoissa, pussukoissa, kaapeissa ja nyssakoissa). Ylitsepursuavat laatikot tayttavat minut mahdollisuuksien tunteella, kaikki on mahdollista ja materiaalit ovat ihan kateni ulottuvilla. (Muut eivat nae asiaa nain, he nakevat vain Kaaoksen. En tieda kumpi on oikeassa.)

* Metalliset puikot saavat minut kavahtamaan. Kaytan niita vain, jos saatavilla ei ole bambuista. Sain ensimmaiset bambupuikot aidiltani (ei aavistustakaan, mista aiti ne sai, ne kun eivat susirajan takana ole mitenkaan helppoja haalia kasiinsa), ja sen jalkeen olen aina niita ostanut, kun ovat vastaan kavelleet. Nyt bambupuikot ovat puikkosodan voittaneet, yli 80% puikoista on bambuisia. Ne sopii mun neulontatyylille vahan paremmin kuin metalliset.

* Mika mallitilkku? Esimerkki elavasta elamasta: luodaan uudesta langasta joitakin silmukoita, neulotaan muutamia sentteja, havaitaan, etta "tastahan voisi tulla vaikka hiha". Lopputulos: musta mohairneule.

* Tahtaan aina taitojani rutkasti korkeammalle. Etsin haasteita jatkuvasti, ja koitan loytaa jokaiseen neuleeseen jonkun jujun. Suora, silea neule ei todellakaan inspaa yhtaan. Paitsi jos lanka on jotain erityisen hauskaa. Tai jos lanka haluaa tulla suoraksi sileaksi neuleeksi. Yleensa koitan etsia haastavia malleja, tai jotain, mista voi oppia uutta. En ollut esimerkiksi aiemmin koskaan huovuttanut (muuta kuin vahingossa), mutta paatin kokeilla Sohvia - ja jain koukkuun. Nyt huovuttamalla on syntymassa monenlaisia muita projekteja, ja talle ei nay loppua. :)

* Pois se minusta, etta ikina porrokimallepotkohuivia neuloisin. (Krhm, omatunto muistutti siita vihreansavyisesta huivista joka mulla on, mutta se on leveampi kuin standardi-potkohuivi eli n. 20 cm, ja se ei ole kimallelankaa, vaikka tekokuitua onkin. Eika juuri porroinenkaan se huivi ole, hapsut on alta sentin. Sita ei lasketa, eihan?) ;)

* Neulon aina ja kaikkialla (erityisesti autossa), mutta en kylassa juurikaan. Jos meille tulee vieraita, saatan neuloa, mutta yleensa mie en pysty keskittymaan niihin yhta aikaa, tai teen jonku alyttoman virheen, joten parempi kun en neulo, jos pitaa keskustella samaan aikaan.

* Sen sijaan, jos telkkaria vaijyessa ei tee jotain, tuntuu, kuin oisi kamalan laiska. Ja istuis joutilaana. Joten puikkojen on pakko kilkkua, joskus tyydyn vaan "kuuntelemaan" telkkaria :)

* Sodassa, rakkaudessa ja neulonnassa kaikki on sallittua. Joten kiveen hakatut saannot ja neuvot saa multa huutia, sikali mikali niita ei ole kaytannossa todistettu toimiviksi.

Tassapa naita. Onnittelut, jos olet tanne asti jaksanut tata vuodatusta lukea :) Ens kerralla taas ehka kuvia, jos joku keskenerainen ois vaikka edistynyt :)

5 comments:

Anonymous said...

Jaksoin lukea loppuun :)
Teksti ilman ä:n ja ö:n pilkkuja on muuten ajoittain aikas hauskaa...porrokimallehuivi?! Tahatonta huumoria tässä sun blogissa!

Meri said...

Aina viimeiseen pisteeseen asti: mukavaa luettavaa :-)

Tuulia said...

anonyymi: :)) kylla ne skandit varmaan sais nakyville jotenkin ku ois kauheen viitselias. mie en ole :)

meri: :)

tinna said...

sulla on kiva blogi, kiva lukea ihmisistä jotka asuu ulkomailla! oma äitini muutti justiinsa madridiin.. sellasta tulin vaan sanomaan että mäkin usein vaan "kuuntelen telkkaria" :D en oikeen osaa pelkästään neuloa, vaan pitää olla telkkari päällä. ja en oikeen osaa kattoo telkkaria ilman että tekis käsillä jotain! heh! eipä muuta :D

martsuli said...

Hihii, jaksoin lukea loppuun asti. Kivasti sullakin noita tapoja on..