Joitakin projekteja

Aloitetaan tärkeimmällä: Afrikkapaita valmistui vuodenvaihteessa ja sopi tilaajalleen erinomaisesti. Paidan saumat onnistuin ompelemaan niin hyvin, että kaikki raidatkin tulivat kohdakkain. Kauluksestakin tuli poikkeuksellisen siisti (ovat olleet Akilleen kantapäitä aiemmin).
Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi. Oikein jättiotokset näkee Flickrin kuvasivun "all sizes"-kohdasta.
afrikkapaita 1afrikkapaita 2afrikkapaita 3afrikkapaita 4afrikkapaita kaulusafrikkapaita saumankohta
Afrikkapaita
Koko: XS/S
Malli: muotoilut ostoneuleesta, mallikuvio aiemmasta neulepaidasta.
Lanka: Novita Tennessee (100% merseroitu puuvilla), 570 g.
Puikot: 3 mm.
Vartalo-osa on tehty tasoneuleena, hihat pyörönä. Aikaa meni paidan tekoon noin 60 tuntia - kirjoneule ei ole niitä nopeimpia, ainakaan tasona. Paita istui todella hyvin, ja koko oli juuri sopiva. Hihat ovat hieman naftit, mutta ensimmäisessä pesussa epäilisin sen tasoittuvan. Saaja oli ilmeisen tyytyväinen.

Aloitin paitaa itselle kirjaimellisesti sillä hetkellä, kun Karvis käynnisti Wagnerin kohti lomapaikkaa (josta lisää myöhemmin, kun löydän ne kuvat, jotka Karvis latasi ja piilotti johonkin). Paidan tarina on monivaiheinen. Tilasin langat vilenismin hengessä syksyllä, kun KnitPicksillä oli tämä kiva lanka alennusmyynnissä. Lankojen piti olla vedenvihreitä - postin mukana tuli mintunvihreätä. Vaihdoin langat tähän räimeään kirkkaanvihreään, ja langat jäivät odottamaan inspiraatiota. Olin puoliksi varma, että ne jäisivät neulomatta, kunnes postipoika toi Epsteinin Knitting Beyond the Edge-kirjan. Kirjassa oli hauskoja ideoita, ja ajattelin hyödyntää i-cordilla koristeltua kaulusta tämän langan kanssa, pohjana sileä oikea neule. Kokeilin, eikä se sitten enää napannut. Seuraavaksi kokeilin tuota tiimalasikuviota paneelina keskellä etukappaletta, ja se kokeilu meni purkuun, kun hoksasin, että tuo tiimalasikuvio pintaneuleena onkin aika toimiva. Halusin jotakin kesäistä, lehdenmallista kuviota tähän, kun väri on niin kesäinen ja raikas (langan todellinen väri on saatu rankasti photoshoppaamalla tuohon neljänteen kuvaan). Muut eivät toimineet, niinpä tiimalasi saa toimittaa lehden virkaa. Lopputulos: omenanvihreä Lehti-paita.
lehtipaita 1lehtipaita 2lehtipaita 3lehtipaita 4lehtipaidan mallineule
Lehti-paita
Malli: omasta päästä.
Koko: L/XL.
Lanka: KnitPicks Shine Sport (60% puuvilla, 40% Modal), 470 g.
Puikot: 3,25 mm Addi.

Muistatteko Lankakomerolta lainatut linkkivinkit latvialaisista lapasista? Ne jäivät kummittelemaan mieleen, erityisesti yksi vihreä-valkoinen malli, johon lehmuksenvihreä Nalle sopi kauniisti. Alkuperäisen näkee muun muassa tämän linkin takana, tässä minun versioni.
latvialaiset lapaset
Latvialaiset lapaset
Malli: traditionaalista mallia mukaellen omasta päästä.
Koko: Iso naisen/siro miehen.
Lanka: Novita Nalle lehmuksenvihreä (45 g) ja valkoinen (32 g).
Puikot: 2,75 mm bambu.

salaprojektit
Salaprojektien ohessa on syntynyt myös yksi Shedir merino-Woolista (45 g) 2,75mm:n puikoilla. Merino-Wool odotteli kauan, miksi se haluaisi tulla, ja kun lahjoitin liian ison alpakka-Shedirin joulun alla siskolle, oli aika tehdä oma versio. Tämä malli on muuten ihmeellinen: ennen kastelua pipo hädin tuskin meni päähän, kastelun jälkeen se venyi ja paukkui mutta onneksi sain sen kuivumisen aikana muotoiltua just sopivaksi omaan nuppiin. Oma Shedir on samanlainen kuin muutkin Shedirit, paitsi että siinä on vain seitsemän sakaraa.
shedir woolista

salaprojekti
Ja on täällä tehty paljon muutakin, mutta niistä lisää myöhemmin. Ei makeaa mahan täydeltä, näet. ;)

Edit: Altocumulus kyseli edellisen postin kommenteissa Finnpaloozan kohtaloa. Mie kirjotin jo säännötkin valmiiksi, ja kyselykaavaketta aloittelin, kun tuli toi Salainen neuleystävä 2007-juttu. Jäin sit fundeeraan, että noinkohan noita vaihtoja ja muita on nyt liikaa. Kun on lankahamstereita ja Project Spectrumia ja lankavaihtoja ja muita. Ja liekö Sockapaloozakin järjestetä nyt keväällä. Kattellaan - mie alan sitä puuhaan jos siihen on vielä porukkaa tulossa. Infoan sitten blogissa, miten käy.

19 comments:

Anonymous said...

Aivan upeita töitä, taas kerran.

Anonymous said...

Ihan menee sanattomaksi kun katselee noita sun tekemiä töitä! Ne on taas kerrassaan upeita!! Sinä se osaat! ;)

Anonymous said...

Tosi kauniita neuleita olet saanut valmiiksi! Lehtipaidassa on jo selvästi kevään tuntua :)

Anonymous said...

Taitaa nuo lapaset jäädä nyt miunkin mieleen kummittelemaan, tosi ihanat..

Anonymous said...

Tässähän ihan hengästyy kun katselee sun töitä, niin kauniita ovat! Erityisesti se afrikkapaita on jumalaisen kaunis ja aivan täydellisesti istuvan oloinen! Kateellisena jään ihailemaan :)
Ehkä minäkin sitten joskus.

Anonymous said...

Ohhoh, oletpas ollut tuottelias! Minäkin tykästyin kovasti noihin lapasiin, ne ovat tosi kauniit. Ja frikkapaita on tosi taidokas ja omppupaita aistikas... Tulipas runollista kommenntia tänään :-)

Anonymous said...

Kauniita käsitöitä jälleen valmistunut ja kivat, että olet saanut koneet toimimaan taas.

Anonymous said...

noi lapaset, vouh!!!

Anonymous said...

Voi ihanuus, miten hienoja töitä! Saisin kutoa yötä päivää non stop, että saisin noin paljon aikaan...

Marsvin
http://www.marsvin.vuodatus.net/

Anonymous said...

Täällä on jälleen kerran aivan ihania tuotoksia, molemmat paidat ovat kertakaikkiaan upeita!

Anonymous said...

Mielettömän ihania molemmat puserot ja lapaset myös! Nostan taas kerran hattua ja ihmettelen, nukutko sä ollenkaan. Vai oliskohan sulla koko joukko pieniä tonttuja apuna :-).

Anonymous said...

ältsin hiano lehtipaita! mitäs jos tarjoaisit ohjetta vaikkapa ullaan??? sille vois olla haluajia...

Anonymous said...

Upea tuo vihree paita, tuollaisen haluaisin, mutt erivärisenä.

Kaverini on viime viikolla lupautunut pyynnöstäni opettamaan minut neulomaan, äipällä kun aikaa ei oikein ole. Innoissani odotan milloin pääsen neulomisen alkuun....... saa nähdä onko se neulominen munkin juttu.

Nuo lapasetkin ihanat.

Ootan tuota viimistä kuvaa, jossa on ne värilliset kukat, näyttää tosiaan upealta ja ihan mun väriäni.. joskos tuostakin voisi minullekin..

Anonymous said...

Ahaa, se olikin Afrikkapaita! Tosi upea, samoin tuo Lehtipaita:-)

Anonymous said...

Auts auts auts - mitä ihanuuksia!!! :) Mun suosikkini oli tuo Lehti-paita, ja myös nuo vihreä-valkoiset lapaset on suloiset! :)

Anonymous said...

Upeita paitoja, lehtipaita on tosi hieno ja pirteä. :o) Minäkin uskon, että Ullassa olisi sille ottajia. Ja lapaset on aivan ihanat.

Anonymous said...

Lehti- paita näyttää upealta. Mallineule on minun silmääni just eikä melkein:)
Muutkin neuleesi ovat hurmaavia. Olet kyllä todella taitava ja kärsivällinen!

Anonymous said...

Oih, lehtipusero sopisi kyllä meikällekin, tosi kaunis. Mieletöntä tuotteliaisuutta! (ja kyllä, ryhtyisin Finnpaloozaan, jos sellaista puuhataan.)

Anonymous said...

Wow, sanattomaksi vetävät työsi, kerrassaan upeita! Varsinkin tuota afrikkapaitaa täällä ihastuksella katselen, kaunis ja aivan upeat värit!