Kissanpentuja harteillaan

Tein viime viikolla kolmannet latvialaisreplikat. Johonkin piti tuupata yksi kerä kuusenvihreätä Lanettia (mitä on ihminen ajatellut kun on sen ostanut?), ja originaalin perusteella viritin ensimmäisen version.
vihreä-mustat lapaset 1. versio
Liian suuri kontrastiero värien välillä häiritsi, ja purin koristeraidan. Moni muukin erivärinen originaali toimii oikein hyvin ilman koristeraitaa, vaikka se kaunis onkin. Raita on yksinkertainen tehdä, joten saa nähdä, jos torppaan sen vielä johonkin toiseen lapaspariin.
vihreä-mustat lapaset
Nämä lapaset eivät kuitenkaan ole ihan mun tyyliset. Tunnustan, että nämä eivät ole ihan niin kauniit kuin puna-valkoiset tai vihreä-valkoiset lapaset. Sain kuitenkin kaiken vihreän käytettyä, mikä oli pääasia, ja nämä on kovin lämpimät, joten menevät välikauden lapasina tai tallihommissa.

Vihreä-mustat latvialaislapaset
Malli: traditionaalista mallia mukaellen omasta päästä.
Koko: Iso naisen.
Puikot: 2,25 mm bambu ja 2 mm metalli (ranneke on tehty pienemmillä puikoilla).
Lanka: Sandnes Lanett, vihreä 50 g ja tummanharmaa 20 g.

Toinen viime viikon projekti oli Kitten Mohair-boleropaita. Oltiin joulureissulla Hoover Damilla (muun muassa), ja näin siellä jonottaessa yhdellä naisella ovelan mallisen paidan. Se oli keepin, boleron ja paidan risteytys, ja etsautui mieleen toteutettavana ideana. Olin etsiskellyt sellaista kivaa mallia, jolla voisi toteuttaa viileiden iltojen mukavan hartianlämmittimen. En kummiskaan halunnut ihan normaalia boleroa (korostaa puskureita, jotka eivät kaipaa korostusta, eikä lämmitä kaulaa), enkä ihan perinteistä huiviakaan, enkä villatakkia, kun niitäkin on kaapit täynnä. Sopivaa mallia ei löytynyt, mutta onneksi näin sen naisen päällä olleen idean. Sitä sitten viime viikko sorvattiin ja viisi kissanpoikaa on nyt uusi hieno boleropaita :)
boleropaita 1boleropaita 3boleropaita 4
Boleropaita
Malli: omasta päästä.
Koko: L/XL.
Lanka: SandnesGarn Kitten Mohair, viininpunainen, 235 g.
Puikot: KnitPicks Options 4 mm ja 4,5 mm.

Loppuun muutama aiemmin valmistunut juttu: arvontapalkinnot eli kolme pientä kukkaroa ja Kvillalle valmistunut neulatyyny. Kukkaroissa idea on se, että niissä voi vaikka kuljettaa matkaneulomiseen tarvittavat pikkukilkkeet: Chibit, silmukkamerkit, mittanauhat ja muut. Kukkarot on tehty suomenlampaan villasta ja värjätty itse Kool-Aideilla. Neulatyynyn materiaalit on puuvillakangas ja ohut merinovilla, joka sai sekin värinsä Kool-Aidista.
punainen kukkarosininen kukkarolila pikkulaukkuroosa-neulatyyny kvillalle

Seuraavaksi jotain ihan muuta..
uusi projekti

30 comments:

Anonymous said...

I like your red turtleneck! Very cool.

Anonymous said...

Ihana tuo bolerojuttu!! Ei mitään ohjetta olisi...?

Tuulia said...

cristina: thanks! I like it too, and it is so warm for these chilly nights :)

martsuli: voin mie sellasen vääntää, jos kiinnostusta on :)

Anonymous said...

No vielä kysytkin.. seuraavaan Ullaan... ??

Anonymous said...

Asiasta kolmanteen; onko siellä joku yleinen suruliputus/ kansallinen pyhä?? kun oli sain Washington DC:tä kymppiuutisissa juttua ja oli valkoisen talon lippu puolitangossa ja siinä taustallakin oli jonkun rakennuksen juurella liput puolitangossa...juu en mie ole utelias :)

Anonymous said...

Onpa fiinit lapaset (kuten nuo edellisetkin), ja boleropaita myös. Ihanan lämpösen värinen. Miltä se näyttää selkäpuolelta?
Muutes, toinenkin pikku kyssäri jälleen, noista Kool-Aid värjäyksistä: onko langat aina värjättävä lankoina, vai voiko väriä hivuttaa jo valmistuneisiin judensseihin?
Lunta satelee. Kohta on keskiyö =)

Tuulia said...

muoriska: entinen presidentti Gerald Ford kuoli 26.12.06 ja suruliputus jatkuu muistaakseni 30 päivää eli huomiseen. Suruliputus koskee koko maata.

madde: kiitos :) Boleropaidan selkämys on saman näköinen kuin napapaidassa, ei siis mitään kommervenkkejä :) Paitsi on sielläkin siis tuo leveä resori.. En saanut pimeänä aamuna selkäpuolen otoksia onnistumaan (jos kohta noitakaan ei voi onnistuneiksi sanoa).

Kool-Aidauksen voi tehdä missä vaiheessa vaan, ei pelkkänä lankana. Neulatyyny ja kukkarot on värjätty vasta neulottuina. Olen myös värjännyt luonnonvalkoisen, huovutetun kassin. Toki siis voi värjätä jo valmiin neuleen, mutta esim. pitsineuleet joutuu sitten uudelleen pingottamaan.

Tosin oikein ohutta pitsilankaa ei kannata vyyhdillä edes värjätä - mikrovärjäys poislukien. Ohuen langan värjäys vyyhdillä saattaa huovuttaa lankaa enempi vähempi. Mikrovärjäyksessä lankaa ei liikutella, joten mikrovärjäys onnistuu ohuellekin langalle, mutta minusta värjäyksestä tulee tasaisempi kun sen tekee valmiiseen pitsiin.

Anonymous said...

Wau mikä boleropaita! :) Aivan ihana!
Tahtoo kans...

Sini said...

Mäkin tulin vinkumaan ohjetta...aivan ihana boleropaita :D

Anonymous said...

Tosi näppärä boleropaita. Ohje ois kyllä kiva.

Tuulia said...

Kiitos kaikille kovasti kommenteista :) En aina muista kiittää, mutta jokainen kommentti tuo iloa ja luetaan tarkkaan (ja koitetaan vastatakin). On tosi mahtavaa saada kommentteja taitavilta käsityöihmisiltä, joiden työtä itse arvostaa!

Kaikille ohjetta kyselleille tiedoksi, että tarjoan tuon boleropaidan ohjetta Ullaan. Se tuskin menee K-18-materiaalista (jollei ota kuvia kuten Ziina eräästä huivista ;D ja yhdistelmä mun muodokas kroppa + niukka asu on kamaa josta vain hyvin marginaaliset seksuaalivähemmistöt ovat kiinnostuneita...), joten jos ohje kelpaa, se ja lisää kuvia virityksestä nähdään kevään Ullassa. Siihen taidan tyrkyttää myös Lehti-paitaa, josta neulaisen kyllä vielä pitkähihaisen version itselle. Hetken joudutte siis odottelemaan, mutta tulossa on :)

Samassa hötäkässä ilmoitan myös, että Louhi-takin ohje on osoittautunut vallan ylivoimaiseksi tehtäväksi. Kenties myöhemmin pyöräytän Louhi-paidan, joka on ehkä simppelimpi kuin takki, mutta monikäyttöisempi. Kattellaan.

Anonymous said...

Tuo boleropaita on hauska! Täällähän oli paljon muitakin ihania juttuja, en ole muutamaan päivään käynyt.

Sonja ja Janne said...

Moi! Mäkin pääsen kommentoimaan käkkärijuttuja. Tosi kiva tuo sun bolero-systeemi, sille olisi nyt käyttöä täällä Suomessa, on vähän ilmat kylmenny ja luntakin on. Ja hyvä että susta kuuluu taas, rupesin jo huolestumaan, että missäs rouva luuraa!!
:) S

laurar said...

Ihan mieletön tuo boleropaita, vau! Ohjeen tosiaan jos jaksaisit väsät.. :)

Tuulia said...

sonja: hmm niin sehän sopii myös odottajille, kun ei purista mahaa ;) ja vauvan kanssa kätevä, epäilisin. :)

kiitos taiska ja laura :)

Anonymous said...

Vau, upea tuo boleropusero! Odotan innolla sitä Ullaa, johon ohje tulisi. Olen etsiskellyt kivaa ja lämmintä boleroa, mutta näyttävät aina jotenkin liian hörsöisiltä minulle - tuo on täydellinen!

Anonymous said...

Woooh! Ohje! Lipastosta kun löytyis langatkin ;D Tosi hieno tekele taas. Oot kyllä taitava.

Marsvin

Anonymous said...

Heippa!
Tosi ihana tuo bolero! itsekin olen etsinyt kivaa boleroideaa, mutta ei ole vielä löytynyt mitään kivaa. Etsin ihan sellaista, ei niin lämmittävää boleroa, jota oisi ihan kiva käyttää nyt vain "asusteena", ja keväällä ja syksyllä lämmikkeenä..:) Nuo lapaset ovat aivan mainiot! pidän noista puna-valkoisista, voisinpa itsekin tehdä tuollaiset jossain vaiheessa..

Anonymous said...

Todella upea bolero! Odotan ohjetta kieli pitkällä...

...mutta neulatyynyä alan väsätä heti tänä iltana. Kiitos ihanista vinkeistä!

Anonymous said...

Hieno bolerotin, kiva jos jaksat ohjeen tehdä. En tiedä teenkö ikinä, mutta se on päälläsi kaunis ja ainahan voi haaveilla tekevänsä...

Anonymous said...

Mainion näköinen boleropaita, hyvä väri ja juuri sopivan pituinen. En ole hihattimista ollut innostunut ja edestä-auki-olevat bolero-versiot eivät nekään ole olleet mieleen. Upeaa että tähän on ohje tulollaan! Kiitos jo nyt :) Mennee varmasti toteutukseen.

Anonymous said...

Kaikkea upeaa taas - oih!
Samanlaista puskuriprobleemaa on täälläkin, joten olin jo laskemassa silmukoita boleropuseron kuvista, mutta jos sentään malttaisin odottaa Ulla.
Tai sitten en...
Ja noi kaikki lapaset! Mulla on probleema niiden kanssa, löysin pari muutakin sivustoa, joissa on ruutumallejakin ja nyt olis noin 40 kuvaa mistä valita. Puuh. Joten päädyin tekemään alpakkaiset kelttikynsikkäät... :-)

- ShamanCat

Anonymous said...

Hauska kuvio lapasissa ja ainakin minun silmääni väriyhdistelmä miellyttää kovin!

Boleropaita puolestaan on erittäin tyylikäs ja lämpimän näköinen. Hienosti suunniteltu!

Tuulia said...

kiitos jälleen kaikille kommenteista :)

veera: Tuon idea on olla lämmittävä, ei asuste. Miellän bolerot ihan asusteiksi, eikä minusta hihatin ole tarpeeksi lämmin, joten tein tästä sellaisen, että tarkenee kovemmillakin pakkasilla. En tiedä onko tuo ihan sitä mitä etsit, mutta tokihan siitä saa asustemaisemman ohuemmalla langalla.

SC: En suosittele silmukoiden laskemista, toi reunus on poimittu jälkikäteen eli sillä ei juurikaan ole yhteyttä etukappaleiden s-määrään (se on neulottu isommilla puikoillakin).. Mie jäin miettiin että pitäskö se ohje sit julkasta täällä, voihan sen sit Ullaankin tarjota, kun noi parhaat lämmitinkelit on nyt eikä maaliskuussa.. No, mietitään. Onneks se on tallessa, yhdessä paikassa, ja helposti kirjoitettavana ;) (Et viittis laittaa vaikka kuvaa tai jotakin juttua kynsikkäistä spostiin, mullois tarvis tehä ittellekin...) :D

minna: juu, kuvio on kaunis, ja väritkin. Aloin karsastaan tätä jo heti alussa, ehkä siksi mielipide näistä on vähän nuiva. Omalla laillaan kivat ja lämpimät lapaset, joten ei passaa morkata :)

Anonymous said...

Lapasetkin ovat tosi kivat, mutta bolerohässäkkä varastaa kyllä shown ihan täysin. Upea! Ja ehdottomasti ohje Ullaan, sille on taatusti menekkiä. :o) Vahinko, ettei se sovi meikäläisen ylimuodotuneelle kropalle. Pitäisköhän se tehdä silti.. ;D

Anonymous said...

Laitoin spostia kuvan kera...

- ShamanCat

valipala said...

Jäikin tuosta aiemmasta anonyymistä kommentistani uupumaan, että Ullan tullen on jo aika kesä ja ne parhaat lämmitinkelit ois tässä nyt käsillä..
Boleropaidan ohjetta odotellen :)
-välipala

Tuulia said...

välipala: mie kirjoitin jo sen ohjeen, siistin sen vielä ymmärrettävämpään olomuotoon, joten julkaisen sen blogissa jossain vaiheessa. :)

Makepeace75 said...

Hmpf, Miksköhän musta tuli eilen anonyymi? Tv. Ylimuodostunut. ;D

Anonymous said...

Todella kauniita neuleita täällä!Tuo
bolero olisi imettäjällekin erittäin hyvä, lämmittäisi ja suojaisi hyvin, mutta ei kuitenkaan hankaloittaisi imettämistä! Kumpa olisin itsekin joskus yhtä taitava neuleiden tekijä.