Päättelyä ja kierreraitaa

Lupasin kirjoittaa lankojen päättelystä vähän asiaa, joten tässä tulee tiivistelmä siitä, miten mie päättelen langat. Lopussa on myös kuvallinen ohje kierreraidan tekoon.

Ensinnäkin päättelyyn tarvitaan tylppiä neuloja. Neulan koko valitaan langan paksuuden mukaan. Käytän joko kanavatyöneuloja tai metallisia päättelyneuloja - muovisista en tykkää. Alla olevassa kuvassa vasemmanpuoleisin neula on koristeompeluneula (nro 20), toinen vasemmalta on tylppä nro 18 neula, ja 2 oikeanpuoleisinta neulaa on varsinaisia päättelyneuloja. Jostain syystä käytän eniten nro 18 neulaa, vaikka käyttömukavuudeltaan isompi, käyräpäinen neula on kivempi.
tylpät neulat

Langan jatkan krs:n keskellä kiertämällä uuden ja loppuvan langan toistensa ympäri ja neulomalla molemmilla langoilla muutaman silmukan (ts. kaksinkertaisena). Solmujen tekoa vältän viimeiseen asti. En tee suurta eroa siinä, jatkanko lankaa kesken krs:n vai reunassa, koska käytän samaa päättelytekniikkaa (ks. alla) joka tapauksessa. En siis päättele saumoihin lankoja, poislukien saumojen ompelulangat.

Päättelyä varten jätän aina pitkähkön langanpätkän. Alle kymmensenttisellä tuhertaminen on aika turhaa, 10-15 cm on yleensä hyvä mitta. Pitkällä langanpätkällä voi myös korjata nurjalla puolella hankalia kohtia (esim. peukaloita, joiden juureen saattaa jäädä reikiä). Erityisesti pitkät langanpätkät on käteviä kirjoneuleissa, joissa joutuu joskus "matkustamaan" pitkänkin matkan, kun piilottaa lankaa. Päättelen langat neuleen keskellä kerroksen suuntaisesti, aina saman kerroksen silmukoiden takalenkkeihin. Jos lankojen vaihtokohta tulee (taso)neuleen reunaan tai lähelle sitä, päättelen langat kahden eri krs:n silmukoiden lenkkeihin. Jätän väliin vähintään yhden lenkkirivin, toisin sanoen lankoja ei päätellä vierekkäisiin lankalenkkeihin (jälleen siksi, ettei tulisi paksua kohtaa). Jos lankaa ei päättele saman kerroksen lankalenkkeihin vaan hyppii edestakaisin, se saattaa näkyä työn oikealla puolella, varsinkin ohuissa neuleissa. Kierrän langan aina samansuuntaisesti, vaikka toisenlaistakin (kiemurtelevaa tyyliä) olen kokeillut. Käytössä niissä ei minusta ole eroa, tykkään tästä tyylistä vain enempi. Kirjoneuleissa piilotan langan vain samanvärisiin lankajuoksuihin tai silmukoiden takalenkkeihin. Riippuen vähän neuleesta, päättelen lankaa vähintään 4 cm:n pätkän (ohuissa neuleissa), enintään 10 cm:n pätkän (oikein paksuissa neuleissa, kuten Louhissa). Päättelen vain yhden langanpätkän kerrallaan. Useampien langanpätkien pujottaminen neulaan kerrallaan voi tehdä liian paksun kohdan nurjalle puolelle, joka saattaa näkyä oikealle puolelle.
päättely 2päättely

Ainoa poikkeus kerrosten suuntaiseen päättelyyn on joustinneule, jossa kätevintä ja luonnollisinta on tietenkin päätellä oikeiden silmukoiden lenkkien suuntaisesti, siis silmukoiden suuntaisesti. Päättelin näin myös Lehti-neuleen silmukat, koska nurjien silmukoiden muodostama pohja on tietenkin nurjalla puolella enimmäkseen oikeita silmukoita.
päättely 3
Edellisessä kuvassa näkyykin, kuinka punaiset langat on päätelty, mutta ei katkaistu. En katkaise lankoja ennen kuin neule on pingotettu tai muuten viimeistelty (yleensä höyryttämällä tai kastelemalla). Neule muotoutuu pingotuksessa lopulliseen muotoonsa, ja vasta sitten on aika katkoa langat. Muuten langanpätkät saattavat tulla neuleen oikealle puolelle (ja ne joutuu siistimään joka tapauksessa). Erityisen tärkeää tämä on pitsineuleissa, jotka pingotetaan ns. raa'alla kädellä. Kun katkaisen langan, en katkaise sitä aivan neuleen vierestä, vaan jätän n. 1 cm:n pätkän (edelleen siksi, ettei langanpää karkaisi oikealle puolelle).

Päättelyyn pätee samat säännöt kuin yleensä neuleen viimeistelyyn. Huolellisesti päätelty neule säilyy siistinä ja kauniina eikä purkaudu. Toisekseen päättelyn voi tehdä juuri niin kuin haluaa, kunhan lopputulos on kestävä ja siisti. Epäsiisti ja huolimaton päättely tekee hallaa koko neuleen ulkonäölle.

Kierreraidan neulominen

Kierreraita muodostuu kahdella tai kolmella kerroksella. Kahdella krs:lla saa yhden kierreraidan. Nuolet muodostuvat kolmella kerroksella. Monimutkaisempia ja koristeellisia kuvioita saa aikaan kolmella tai useammalla kerroksella. Esimerkiksi Käspaikan Lapin lapasissa on käytetty eri värejä, mutta samansuuntaisia kierreraitoja.

Neulo ensimmäinen krs oikeaa. Vaihda väriä jokaisen silmukan jälkeen. Langan kiertosuunnalla ei ole väliä, lankajuoksuthan jäävät työn nurjalle puolelle. Siirrä ensimmäisen krs:n jälkeen langat työn oikealle puolelle.

Neulo toisella krs:lla nurjaa. Neulo silmukat aina samalla värillä kuin edellisen krs:n silmukka, toisin sanoen (tässä) harmaa harmaalla ja punainen punaisella. Vaihtaessasi harmaasta punaiseen, ota punainen lanka harmaan alitse (ensimmäinen kuva), ja seuraavan silmukan kohdalla ota harmaa lanka punaisen alitse (toinen kuva). Toista näin koko krs. Langat kiertyvät aina toistensa ympäri, eikä kierre pääse purkautumaan.
kierreraita 2akierreraita 2b

Neulo kolmas krs:kin nurjaa. Neulo samoin kuin toisella krs:lla pitäen lankajärjestys samana, mutta vaihda lankojen kiertosuuntaa silmukoiden välillä. Toisin sanoen, vaihtaessasi punaisesta harmaaseen tuo harmaa lanka punaisen päältä (ensimmäinen kuva). Kun vaihdat jälleen harmaasta punaiseen, harmaa lanka jää punaisen alle (toinen kuva). Toista krs loppuun. Jos langat eivät olleet kiertyneet lainkaan toistensa ympäri toisen krs:n alussa, kolmannen krs:n lopussa ei kierrettä ole ollenkaan, jos olet tehnyt kierreraidat virheettömästi.
kierreraita 3akierreraita 3b

Tässä järjestyksessä neulottaessa nuolet osoittavat oikealle. Jos neulot kolmannen krs:n ensin ja toisen vasta sitten, nuolet osoittavat vasemmalle.
kierreraita 2
Jos neulot vain toisen tai kolmannen krs:n (etkä neulo toista kierrekerrosta perään) saat yhden kierreraidan eli puolikkaan nuolesta. Alla olevassa kuvassa päällimmäiseen rannekkeeseen on neulottu krs:t 1 ja 2, ja allaolevaan on neulottu krs:t 1 ja 3.
kierreraita 1
Neulo viimeisen kierrekerroksen jälkeen käyttämäsi ohjeen mukaan. Ylläoleviin rannekkeisiin neuloin yhden krs:n oikeaa ennen joustinta (koska suoraan joustinta jatkamalla nurjissa silmukoissa olisi näkynyt punaiset edellisen krs:n silmukoiden takalenkit).

Kierreraitaa ei kannata höyryttää littanaksi, vaan sen kannattaa antaa jäädä hieman koholle. Lopputulos on kauniimpi eikä paljasta viimeisen kierrekerroksen silmukoiden yläosaa, vaan ne jäävät hieman piiloon (johtuen nurjista silmukoista).

Pahoittelen epätarkkoja kuvia. Kommenttilaatikkoon voi laittaa kysymyksiä, jos on kysyttävää. Toivottavasti näistä oli apua.

5 comments:

Anonymous said...

Kiitokset näistä ohjeista ja vinkeistä!

Makepeace75 said...

Kiitokset, oli havainnoliset ohjeet. :o)

derea said...

Kiva juttu :) Päättelen ite samalla tavalla, paitsi musta joustinneuleessa on loogisinta pujottaa niihin nurjiin :D

Tuulia said...

derea: nyt meni ohi. Siis nurjalla puolella niihin nurjiinko? Vai niihin silmukoihin jotka on oikealla puolella nurjia (ja nurjalla oikeita)? *hirn* taitaa mennä liian konstikkaaksi :D

Pibu ja Tinde said...

kiitokset kierreraita vinkistä, hyvät ja selkeät ohjeet.täytyypä kokeilla seuraavissa sukissa. Toi snadi jeesaaja oli ihan huippu! Tinde