Siivekkäitä ja Kiina-ilmiötä

Posti toi viime viikolla pari lintua...
opalit
...silkkisekoitetta...
silvia
...ja pienen palan Kiinaa.
cathayt
Tiensä perille löysi myös blogiarpajaisten voitto Daalialta, jossa siinäkin oli mukana lintuja (ankkamerkki) ja bambulankaa ja aivan ihana kortti. Kiitos!
daalian lahja
Ja torstaisen myrskyn keskelle saapui myös varapainija, joka on taiwanilaista tekoa (mutta Kiinaahan sekin on).
sovitusnukke
Varapainija on ollut oikeen näppärä, ja tulee varmaan käytettyä paljon. Ainakin valmiiden töiden kuvauksissa se tulee näkymään varmasti taajaan :) Taidan kuitenkin ommella sille vielä päällisen suojaamaan pölyltä, siihen voi sitten merkitä vartalon linjoja kangastussilla helpottamaan neuleiden suunnittelua. Varapainija sai jo nimen Elsa, koska se on sympaattinen. Elsa on myös vähän ujo, josta syystä näin alastonna sitä tuskin enää tullaan näkemään ;)

Samaan aikaan muualla käsitöiden parissa mikään ei ole edistynyt paria tilaussukkaparia lukuunottamatta. Ainoastaan tuon jo liiankin tutuksi käyneen koivuisen pöydän (joka on näkynyt kuvausalustana kyllästymiseen asti) olen hionut, koska se on tarkoitus petsata tummemmaksi. Näitä pöytiä meillä on erilaisina versioina kaikkiaan neljä, ja koska voin hioa vain hetkisen päivässä (koska muuten oikea olkapää menee kirjaimellisesti rikki), voi mennä jonkun aikaa ennen kuin pöydät ovat valmiit. No, hiljaa hyvä tulee.

Edit: kilikusvikreitä ja muita kömmähdyksiä.

5 comments:

Anonymous said...

Onko varapainija mitoitettu mittojesi mukaan? Mietin vain jos tuollaisen hankkii esim. itelleen, ni pitäis varmaan rakentaa just oman kropan mukaan, vai kuvittelenko väärin?

Johanna P

Tuulia said...

johanna p: no singer tekee tota mallia kahta kokoa ja sitä voi sitten itse säätää niiden omien mittojen mukaan. jos katsot kuvaa niin näet että olen itse säätänytkin sen jo omien mittojen mukaiseksi.

villaa ylle said...

Meidän "Elsa" seisoi jonkun aikaa (viikkoja) ruokapöydän vieressä kun jatkuvasti oli jotain kuvattavaa. Mieheni rupesi sanomaan hänelle päivää ja kattoi aamiaisenkin hänelle yksi aamu:)

Taina said...

Ihana Elsa. :)

Sari said...

Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä upeuksia saat tällä kertaa aikaiseksi aivan ihanista uusista langoistasi... Terkkuja Elsalle!