Jotain edistysta taalla tapahtui, vaikka edellisen postin kirjoittamisen aikaan tuntui, ettei mitaan jalkea synny.

Sukassa on nyt muutakin kuin karki...



Muun muassa kantapaa:



Pingotuksen tosin toivon ja odotan tekevan ihmeita:



Mutta eikohan sielta sukka joskus ilmaannu:



Eka kuva otettu siis tietokonepoydalla omasta kadesta (ei jalka taipunut vaikka olenkin notkea kuin pantteri) joten kuvan laatu on mita on, kun yhdella kadella taiteilee. Ja kuviota oli pakko jollain ilveella levittaa, kuten kolmoskuvasta nakyy. Tosin lankakerien tunkeminen taisi menna alimmassa kuvassa overiksi. Etenkin kun jalkani eivat muistuta sampylaa tai avaruusalusta.

Alin kuva on olemassa lahinna siksi, etta siina nakyy kantapaan kohdalle tehdyt levennykset. Tiimalasi- ja tassa jalkijattoisten kannassa toisinaan hairitsee se, miten neule venyy ikaan kuin liikaa siina kantapaan molemmin puolin. Ilmio on sinansa looginen, koska eihan siihen neulota lisaa neulosta, vaan jostain se levennys on otettava. (Ns. normaalissa kannassahan asia korjaantuu kiilakavennuksilla.) Toisekseen, tiedatte palmikkoneuleille yleisen ilmion: ne ei paljon jousta. Neuloin nama sukat suuremmalla silmukkamaaralla kuin normaalisti ihan sen takia, etta palmikot eivat vaaristyisi jalassa, vaan etta ne tulevat kauniisti esiin. Samasta syysta tein kiilalisaykset ja -kavennukset kantapaan molemmin puolin. Kantapaan tein kuten aiemmissa ohjeissa kuvasin, eli apulangalla.

Kantapaakuvassa nakyy se, mista koitan saada huomenna kuvia naytille: silmukoimalla paattely versio 2. Nimittain, olen nyt silmukoimalla paattelya harrastanut useamman kerran ja hoksasin, etta sen hahmottaminen on mulle jotenkin hankalaa (vaikkei suinkaan ylivoimaista), kun ne silmukat ovat puikolla. Jotenkin ne siina puikolla ovat vaarassa asennossa (ja ovathan ne, kun puikko menee silmukan lapi ja se kiertyy, neuleessahan se ei ole kiertynyt vaan.. no, "vaakatasossa"). No, patevana hoksasin, etta teen siihen apulangalla vahan neuletta, kierran sen neuleen sisaan, ja paattelen sitten. Talla ei varmaan lisa-arvoa juuri saa, ainakaan ne, jotka hahmottavat silmukoimalla paattelyn helposti, mutta helpotti ihmeesti minun hommia.
Toinen konsti oisi paatella se viimeinen krs normaalisti neulomalla ja sitten paatella langalla ja neulalla, mutta se tuottaa paksuhkon sauman, jota en halunnut kantapaahan. Taman paattelytavan ideahan on, etta se paattely tuottaa saumattomasti jatkuvan neuleen.

Ja tarkein syy, miksi tahan paadyin, oli se, etta Kristelin oivista neuvoista huolimatta se toe up-sukan karki on mulla aina ruma. En saa siita aloitusreunasta poimittua niita silmukoita kauniisti. Nyt kukaan ei tieda. Kuvia huomenissa, kun aloitan toisen sukan.

Sukat on monella tapaa erilaiset: ne on neulottu poikkeuksellisesti 3+1 puikolla. En halunnut tuohon leveaan palmikkokuvioon (enaa lisaa) reikia, ja neulonta on helpompaa, kun koko kuvio on yhdella puikolla. (Ja ei, mie en kayta palmikkopuikkoa. Hankalaa.)

Ai niin, ja jos on polttava tarve ohjeelle niin herjakkee kommenttiloorassa.


I've made some progress although when last writing, I felt I was the laziest knitter around. Oh, and about not translating the haircut: you don't know what you're missing. And what you don't know, can't hurt you. Seriously, I'm saving you from a lot :] Anyway, back to socks:

The first one is now more than just the toe:



It has a heel:



Though I expect blocking to do wonders:



But I guess there's a sock in there after all:



The first picture was taken on our computer desk with the sock in my hand (couldn't bend the leg, though I'm generally as lithe and pliant as a cheetah) and the camera in the other so the picture is lousy. I just had to stretch the cable pattern a bit, which I didn't do in #3. Though, I admit, stuffing this much yarn (#4) into the sock is probably too much. And my feet really are not shaped as rolls - or spaceships.

The last pic is there only to show the increases for the heel. With hourglass and afterthought heels I'm sometimes bugged with the stretching of the knit around the heel, for the obvious lack of gusset decreases. Secondly, cabled knits are not very stretchy. That's why this sock was knit with more stitches to avoid distortion of the cabled pattern and still make them nicely visible in the knit. For the same reason I knitted some increases and decreases around the heel: I increased before knitting the provisional yarn for the heel, and decreased after it. The instructions for the afterthought heel are found in my previous post.

In the heel photo you'll see the new technique I'll try to photograph tomorrow: grafting v. 2.0. You see, I've done this kitchener stitch bind off a few times now and I realized it's very difficult (for me) to figure it out when the stitches are still on the needles. For some reason it feels as if the stitches are in wrong position or twisted (which, frankly, they are) when on the needles. Well, I thought I might as well knit some extra fabric and turn it inside the actual sock and then graft it, as the stitches lay flat as they do in a regular knit. This is probaly, again, nothing new, but made my day a lot easier. The other way to achieve this would've been to cast off the last row normally and then graft it with yarn and needle, but as this produces an edged seam inside the knit, I did not go for it since I wanted a seamless bind off for the heels.

But the most important reason for this is that although Kristel has written excellent instructions for toe up socks, I never manage to knit the toe nice and neat. Never. For some reason I can't pick up the stitches without them looking somehow odd.
And now, nobody knows. I'll post the pics tomorrow.

And these socks are different in one more way: I knitted them with 3+1 needles (instead of the regular 4+1). I didn't want any holes in the wide cable pattern and knitting it was easier when it was all in one needle. (And no, I do not use cable needles. 'Tis too tricky.)

Oh, and if you need the pattern, just let me know.

8 comments:

laurar said...

"Notkea kuin pantteri..."
Tää repeilee yksikseen työpöytänsä ääressä, onneks meillä ei oo avokonttuuria työn luonteen vuoks.

Oon miettinyt nuita vaihtoehtoisia tapoja tehdä sukkia, mut jotenkin sit tilanteen tulee, teen aina sen ihan basicin. Mulla ei oo rohkeutta lähtee kokeilemaan..

Tuulia said...

laura: :] kokeile ihmeessa :) Mie loysin naa uudet tavat vasta ihan asken, ja nyt jo tuntuu etta vanhaan ei paljon ole paluuta (vaikka tuskin Novita-ilmiosta on kyse). Laskin just etta esim. 16 taman vuoden sukkaparista (mukaanlukien nama palmikot) 10 on tehty karjesta ylospain ja vain 6 parissa on se normaali kantapaa (ja naistakin 1 vahvistamaton). Sukanneulontaan saa ihmeesti vipinaa pienella vaihtelulla. :) Tsemppia kokeiluun!

Ziina said...

Oletko kokeillut aloittaa luomalla 8 s ja sitten leventää lisäämällä joka 2 krs. puikon lopussa 1s kiertäen oikein kunnes joka puikolla on riittävästi silmukoita? Ei tule ainakaan reikäisä lopputulos.

PS:Saiskos sukkaohjeen tänne (ziina77 ät hotmail.com) , kiitos?

Tuulia said...

ziina: kokeilin. Kyse ei ole rei'ista, niita mulla ei tule kun lisaan neulomalla s:n etu- ja takareunastaan oikein. Laitan kuvia niista mun aloituksista tanaan, niin naet. Se itse aloitusreuna on se probleemi.

Aijuu, mie paan sen ohjeen omana postinaan tanne blogiin, siihen kuuluu niita kaaviokuvia ja muita enka viitti alkaa tukkimaan s-postia. Napatkoon ken haluaa :) (Laitoin ton kyselyn sen takia kun en viitti turhaan alkaa survomaan hienoa paperiversiotani digimuotoon jollei ketaan kiinnosta naa omatekoiset ohjeviritykset) :)

Anonymous said...

Tuulia have you tried knitting socks on circular needles yet? I have done two so far and LOVE IT!!! It's very fast and you don't have to deal with the "ladders" between the needles too much. It would be perfect for knitting cables! I LOVE THESE SOCKS!!! I have to sit down and carefully read your post about the afterthought heel.

Tuulia said...

laura: nope, but rumor has it they're even better than DPN's esp. for Fair Isle. My order of a 12" circular needle is on the way from Knitpicks, so I'll let you know how I'll like them :)

Laura said...

I'm doing my socks on one 40" circular needle (from Knitpicks) doing Magic Loop. It's so awesome - I can't see myself using DPNs again for quite a while - at least until my two little girls are old enough that they won't pull the needles out of my socks any more! :)

Tuulia said...

laura: Oh, I tried the Magic Loop (for some reason I can't remember, probably my DPN's were in other projects) once for a pair of socks (the Opal ones a few posts ago), and I found it interesting. I still prefer DPN's but I'm looking forward to getting those short circulars, because I have a few ideas for some Fair Isle socks.. Btw, do you knit with 4 or 5 DPN's (when you do)?