Sain Marimekolta postia

Haamut johtuvat tästä sähköpostiviestistä:

"Kävin sivuillanne ja huomasin siellä useita tuotteita, joissa on käytetty Marimekon kuviota. Unikko on Maija Isolan suunnittelema kuvio, jonka tekijänoikeudet omistaa Kristina Isola. Marimekolla on Unikon käyttöön yksinoikeus, mikä on suojattu rekisteröinnillä. Unikkoa saa käyttää vain Marimekon erikseen antamalla luvalla. Pyydän Teitä ystävällisesti poistamaan sivuiltamme mahdollisimman pian kaikki sellaiset tuotteet ja kuvat, joissa Marimekon Unikkoa on kopioitu. Mikäli havaitsemme, että edellä mainitusta kehotuksestamme huolimatta Unikon tekijänoikeuksien loukkaus jatkuu, joudumme ryhtymään oikeudellisiin toimenpiteisiin."

Marimekko lähestyi arvon askartelijaa. (Kuinkahan ne tänne ovat eksyneet?) Marimekolle ja muille tiedoksi, että nämä tekemiseni eivät ole Marimekon Unikkoja, eikä Unikko-kopioita. Mutta kaikkien Unikoista inspiroituneiden juttujeni kuvat on nyt poistettu, eikä niitä enää tänne tule.

Tämmöistä tänään. Loma jatkuu näissä ja muissa hilpeissä merkeissä.


Edit: Olen ollut yhteydessä Marimekkoon, ja koetin korostaa heille, että tekeleeni eivät ole jäljennöksiä, edes osittain. Toivon, että Marimekossa ymmärretään tämä. Olen tietoisesti välttänyt suoraa kopioimista, koska en tietenkään halua rikkoa tekijänoikeuslakia tai Marimekon mallisuojaa. Koska tuotteeni eivät ole MM:n tuotteiden jäljennöksiä, tämä asia ei oikeastaan edes kosketa heitä. Siksi en halua, että joku nyt ajattelee, että minulla on jotakin MM:ää vastaan tai jäänyt hampaankoloon.

Eniten tässä sotkussa harmittaa tai oikeammin säälittää lähinnä sen yksittäisen henkilön (tai korkeintaan muutaman henkilön) häiriköinti. En ymmärrä, miksi joku kokee asiakseen tehdä tällaista, mutta jotenkin tuntuu, että tämän (ja mm. Suomi24:n keskusteluiden) takana on yksi häiriintynyt parka, jolla on ilmeisen paljon ylimääräistä aikaa. Hommatkoon elämän, tai hankkiutukoon hoitoon. Se siitä.

Toinen edit: Suomi24:llakin käydään näemmä tätä samaa keskustelua, ja sinne oli joku lainannut blogiani, ilmeisesti yrittäen osoittaa minut valehtelijaksi. Muokkasin kyseistä foorumille lainattua postausta, koska sen sanamuoto ei vastannut todellisuutta. Pitäkää nyt sitten valehtelijana ja Unikkojen kopioijana, mutta toistan vielä: en ole kopioinut Unikkoa. Tein taulut omalle seinälleni. Koska tästä MM-touhusta on nyt tullut tämmöinen sotku, en laita kuvia mistään, mistä marimekkolaiset tai BlogiGestapo vois saada ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Ja jos jollakin on huomauttamista mun tekemisistä, sen voi tehdä ihan täällä blogissa, kommenttilootaan. Sähköposti löytyy profiilista, jos ei pokka riitä kommentin laittamiseen. Toistaiseksi ei näitä ole tullut - ihme kyllä.

Pahoittelen kaikille kovasti näitä ikävänsävyisiä postauksia. Viikonloppuna ollaan kotona, ja sitten on mukavampaakin asiaa. Matkalaukuissa on paljon lankaa, ja kameran muistikortti pinkeänä vanhojen töiden kuvista :)

54 comments:

Tiina said...

No huh huh! Kirsti-tädille tiedoksi, että kannattaisikohan kuitenkin kalastaa vähän isompia kaloja. Paikallisessa halpakaupassa myydään "unikko"vahakangasta, made in Kiina tjv.

Anonymous said...

Ohhoh!! Mun mielestä (siis nimenomaan mun!) tässä nyt menee kyllä hieman överiksi. Siis eikös sitä omaksi ilokseen ja yksityiseen kotikäyttöön saa tehdä mitä haluaa?!! Taidetaan pala taas siihen aikaan kun jo keskusteltiin että saakos sitä unilauluakaan laulaa lapselleen. Tai iltasatua lukea... Arg... Myötätunnonaaltoja sulle^~~~~~

Raisa said...

Ohhoh! Eipä luulis että Marimekon ihmisillä on aikaa kahlata nettiä läpi etsien ja tutkien yksityishekilöiden inspiraatioiden tuloksia! ("kopioita" heidän tuotteistaan)

Eikös niistä tekijänoikeuksista huolimatta omaan käyttöön saanut valmistaa....? Vai tässä onkin siis kyse pelkästään tuotteiden julkisesta esittelystä? No hauskaa loman jatkoa kuitenkin, kaikesta huolimatta. =)

Anonymous said...

Aika paha. Surullista oikeastaan. Ei tarvitse varmaan paljon miettiä, mistä Marimekkolaiset saivat päähänsä sivuillasi pistäytyä...

Sääli.

Tuulia said...

Niin... ja kun nää ei ees OLE Unikkoja!

Uskaltaako tässä ees verkkopontsoa alkaa tekeen ettei joku "käräytä" Novitalle :D

Tiina said...

Niin, ne on kukkapuikot! :) Ja hei, eikös Unikot muistuta Mary Quantin kukkia?! Kumpi kerkes ensin, Isola vai Quant?

No, täällä ei ole tähänkään asti tykätty Marimekosta, nyt vielä vähemmän. (Melkein peruin seurustelun J:n kanssa, kun sillä oli raitapaita päällä. Sen jälkeen se ei ole saanut sitä käyttää!)
Tää siis boikotoi edelleenkin sitä firmaa! (koska inhoaa niitä rättejä!)

Anonymous said...

Niinpä niin. *huokaus* ja *ärhghmpf*

Juuri tällä viikolla oli kirpparilla MYYNNISSÄ Marimekon kankaista tehtyjä tuotteita...

Onko jossain joku selvittänyt, mita tuo rekisteröity yksinoikeus käytännössä tarkoittaa ja missä sen rajat oikein ovat? Siis niin kuin lain mukaan.

Sire said...

Viime sunnuntaina oli myös Tampereen Tallipihan käsityömarkkinoilla myynnissä sekä Novitan verkkoponchoja (oli oikein langan vyötteet pistetty pesuohjelapuiksi ;) ja sitten unikkokankaista tehtyjä tuotteita sekä maalattu niitä makkaratikkuihin yms. puutuotteisiin. Miksi esim marimekko ei mene näitä uhkaamaan oikeustoimilla, vaan käy yksittäisen askartelijan kimppuun jolla ei ole myyntiaikeita. Ehkä ne pelkää että Tuulia oikeesti myykin niitä jenkkilässä kovaan hintaan. Onneksi ei miellytä itseä unikot eikä verkkoponchot ja osaa tehdä käsitöitä itse, ei tarvitse markkinoilta mitään ostella ;-D

tikru said...

Uskomatonta.. Ei oo oikeesti todellista. Johan tuota "unikkoa" löytyy Tokmannin keittiötekstiileistä yms. Ihme et niitä saa kaupata. Miten sit ääh..jaksa es ihmetelllä. Jollain on pahasti omassa päässä vialla jos on pitäny käydä "käräyttelee" varsinkin tyhjästä.

Anonymous said...

Tämäpä sattui sopivasti.

Suunnittelimme juuri aamulla työkaverin kanssa blogin "Ihmiset, jotka eivät erityisemmin pidä Marimekosta" perustamista.

En muista sinun "unikkojasi", mutta aika pöljältä kuulostaa Marimekon toiminta...

Memmu said...

Pistä hyvä ihminen postia takaisin päin ja kysele vähän perusteita, miksi juuri sinua rupesivat vainoamaan. Todellakin! Olen nähnyt jos jonkinlaista made-in-china unikko-kopiota (kankaita, astioita) ihan avoimesti myynnissä kaupassa. Siinä luulisi liikkuvan vähän enemmän rahaa ja sellaisen kopioinnin todella luulisi olevan laitonta. Uskomatonta! Itse kyllä vaatisin anteeksipyyntöä (varsinkin kun kyse ei edes ole unikko-kopioista) mutta ymmärrän että on rasittavaa ruveta taistelemaan.

Anonymous said...

Hyvä, etten lähtenyt Jkylään Marimekolle laukkuostoksille. Se suunnitelma haudattiin just ja nyt. Siis EI voi olla TOTTA!!! Nehän oli tehty yksityiskäyttöön... Aloitan boikotin! Keuruun markkinoillakin joku myi MM:n kankaista tehtyjä vaatteita.

Anonymous said...

No kyllä on...äähhh. Eniten pistää vihaksi se käräyttäjä, jolta vihje on todennäköisesti lähtenyt MM:lle päin. Ehkä hällä on nyt sitten hyvä mieli, kun on saanut asian hoidettua.
Huuto.nettihän on myös ollut vuosikausia pullollaan erilaisia Marimekko-tuotteita. Esim. aidoista kankaista, mutta sellaisia tuotteita, joita MM itsekin valmistaa. Onko se sitten sallittua?!

Anonymous said...

Ei melkein voi olla totta!?!
Voi MUR.
Ja sääl-sääl, ken katsoi asiakseen paneutua mokomaan asiaan.

(taitaa olla parempi lopettaa tähän)

Hyvää lomajatkoa kuiteskin, nenä pystyyn ja uutta putkeen :) ;)!

Anonymous said...

Mä laittaisin vain yhden linkulan tähän.

http://www.kuvastory.fi/oikeus.htm#23

Elina/ Mielitty said...

Jessus. Voisin ymmärtää kyseisen palautteen, jos tekisit noita juttuja myyntiin, etkä vain omaan käyttöön. Marimekolla ei taida mennä kauhean hyvin, kun täytyy yksittäisiä ihmisiäkin jo jahdata.

tikru said...

Tuo Marjutin linkin takana oleva teksti on harvinaisen yksiselitteinen tässä asiassa.

Et ole tehnyt mitään väärää. Marimekko on anteeksipyynnön velkaa. Kehoitan myös ottamaan yhteyttä ko firmaan takaisinpäin (vaikka taistelu voikin olla vmäistä)

Päivi, Lankakomero said...

En ole koskaan ymmärtänyt noiden Marimekon ylihintaisten tuotteiden päälle (Esim. raitapaidat, mitä erikoista niissä nyt sitten on, tavallisia raitoja...) enkä koskaan ostanut mitään heidän tuotteitaan ja hyvä niin.

Katsoitko sähköpostiviestin kaikki headerit, että viesti on varmasti tullut Marimekolta? Toisen nimissä on helppo lähettää sähköposteja. Saattaisi olla jonkun lähettämä pilaviestikin. Aika niuholta tuntuu jos omaan käyttöön ei vapaalla kädellä saa heidän unikoitaan muistuttavia kukkia tehdä. Ei varmaan kuitenkaan olleet yksi yhteen, jos oikein vertaamaan olisi käyty.

Anonymous said...

No jopas on meininkiä! Mitenhän paljon niitä muilta "pöllittyjä" ideoita pitää muokata ettei tule noottia? Itselle meinaa paniikki tulla kun pitäisi ruveta tekstiilisuunnittelua opiskelemaan ja eikös kaikki ole periaatteessa jo keksitty, niin mitähän sitä uskaltaa suunnitella saati sitten julkistaa.. Onkohan Marimekko rekisteröinyt nimiinsä jo tietyt väriyhdistelmätkin? Niitä raitaa ja palloa ja kukkia on kyllä joka paikassa...

Anonymous said...

No, voi yhden kerran :-O

Olisikos niin, että olet päässyt jonkun häirikön suosikkikohteeksi. En jaksa minäkään oikein uskoa, että ko. firmalla ei olisi tietoa tekijänoikeuksista...

Oikein mukavaa lomanjatkoa!

*TikkuAkka

Makepeace75 said...

No voi hyvää päivää! Taatusti sama pönttö asialla, joka fisuistakin vinkui. Minäkin hiillostaisin kyllä Marimekkoa, jos se viesti oikeasti edes sieltä tuli. Epäilen..

Anonymous said...

Todella älytöntä käydä yhden bloggaajan kimppuun tommosen takia?! Oli vielä niin uhkaavaa viestiä, että! Mitäs jos nyt pistät takasin ne kuvat, tuleeko sitten haaste postissa seuraavaksi? Mä en kyllä jättäis tota tohon.. Voi että saa olla pikkumaisia ihmisiä. Sen kyllä ymmärtää jos joku kopioi suoraan toisen tuotetta myyntiin tjsp, mutta niin. Taistele isoja herroja vastaan :D

amelie said...

Minä kyllä laittaisin Marimekolle mailia ja pyytäisin selitystä tuommoseen. Kai sitä omaan käyttöön saa pölliä ideoita ja toteuttaa niitä. Eri asia jos alkaa bisnestä niillä tehdä.

Minentajua.

Anonymous said...

Aivan käsittämätöntä. Ei tosiaan ole Marimekolla muuta tekemistä?

Anonymous said...

No voihan jumankekka..kaikkea kanssa. Ja maailma on täynnä kaikkien merkkituotteiden kopioita joita myydään kuitenkin laillisesti. Tiimari on pullollaan kopioita! Kohta uskalla edes ajatella Marimekon tuotteita edes ettei joudu käräjille=)

Anonymous said...

Entäs jos ostaa Marimekkokangasta ja tekee siitä taulun. Kirjoo vaikka jonkun rinkulan ympäri kultalankaa ja tuunaa vähän. Lopuksi laittaa taulusta ottamansa kuvan omalle kotisivulleen. Rikkoo sitten varmasti Marimekon omaa käsitystä tekijänoikeuslaista? Kappas, kun eivät yhtä ja toista tv-sisustusohjelmaa ole kiusanneet...

Laitoit varmasti asiallista, mutta tarkempaa selitystä vaativaa sähköpostia takaisin?

laurar said...

Voi ei, tää ei voi olla totta.

Anonymous said...

Ohhoh! :O Onneksi en ole koskaan enemmälti ihastunut Marimekon ylihinnoiteltuihin tuotteisiin ja tämä pikkusieluisuus takaa sen, että jatkossakin kierrän kyseisen virman myymälät kaukaa.

Jenni said...

Ei ole totta! Tekisiköhän joku "Boikotoin Marimekkoa"-napin? Mä ainakin lähden mukaan. Kyllähän omaan käyttöön saa tehdä :/

hanna_h said...

Kyllä laskee Marimekon pisteet silmissäni tämän jälkeen. En käsitä. Kas kun ne eivät ole nostaneet oikeusjuttua jo kaikkia niitä vaatefirmoja vastaan jotka valmistavat samannäköisiä raitapaitoja...

uhoava gnu said...

Kuulostaa silta etta ovat saaneet meilin ko. hairikolta ja tarkemmin tutkimatta lahettaneet sinulle noottia. Muutoin heita tuskin kiinnostaa kasityoblogit. Ymmartaakseni omaan kayttoon saa joka tapuksessa tehda, ja onhan villasukkienkin esittely blogissa ok, vaikka lanka oliskin Novitaa itsekehratyn sijaan...

Meeri said...

En kommentoi mitenkään tuohon häiriköintiin tai ilmiantoihin (liian laiska ja väsynyt jaksaakseni miettiä ja lukea asiaa ajatuksella) mutta marimekko on lähestynyt muutamia muitakin nettissä kuvia pitävää, joilla on (lähinnä) marimekon unikkoa eri "asuissa" esillä. Näissä tapauksissa tekijänoikeuden edelle on mennyt tavaramerkkisuoja. Kysehän ei ole siitä, että olisit tehnyt laittomuuden tekemällä näitä juttuja itselle, vaan kyse on siitä, että olet laittanut julkisesti ne esille. Tämä ei ole mitään kivenkovaa faktaa vaan muistelua tekijänoikeusluennolta ja mutua muualla netissä tavatuista tapauksista.

Jatta said...

No mut kyllä on sitten naurettavaa toimintaa! Harvinaisen pikkusieluinen ja selkeesti häiriintyny vainoaja sulla.

Mut hei, eikö sillon tiedä olevansa tunnettu kun saa riesakseen häiriintyneen fanin? Vitsi vitsi..

Villasatu said...

Kyllä nää jaksaa vikistä kaikenlaisista... tosiaan enemmän järkeä tekisi että nuo taistelisivat niitä kiinalaisia etc. kopioita vastaan, kuin yksityisiä askartelijoita...

Typerä Marimekko, mut koita silti nauttia loppulomasta...

Tuulia said...

Kiitoksia kaikille paljon kommenteista! Ehkä selvin on nyt että en laita noista tommoisista jutuista kuvia esille, omassa kodissaanhan saa pitää kai esillä vielä mitä haluaa :D ehkä niitä ei ärsytä se, että tekee, vaan se että pistää näytille? Mene tiedä :)

Taidan mennä lankakauppaan huomenna, siellä ne unohtuu tämmöiset jupakat :) (Hyvä syy ostaa lankaa nro 251. Saa kopioida :D)

Anonymous said...

Höh, taas on joku kateellinen ottanut asiakseen "käräyttää" sinut :-(

Jos ei itse kykene mihinkään, niin pitää sitten kuluttaa aikaa vainoamalla muita ja kehittelemällä heille "vaikeuksia"...

Menis hoitoon.

Ja eiks siun unikot olis ollu ihan hyvää PR:ää MM:lle...? Nyt taisi käydä vähän päin vastoin... Kyllä voisivat nekin siellä vähän ajatella ennen kuin toimivat.

Mutta mukavaa loman jatkoa kaikesta huolimatta! Älä anna moisten juttujen lannistaa itseäsi :-)

Tiina said...

Tää on kyllä jo kaiken huippu... :-(

Anonymous said...

Tällä sivulla
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/alkeita.html
kerrotaan näin:
"Tekijänoikeuteen kuuluu myös teoksen muuntelu. Täten teosta voidaan esimerkiksi digitaalisin keinoin muunnella vain tekijän nimenomaisella luvalla. Sama koskee teoksen siirtämistä toiseen muotoon tai toiseen mediaan. Esimerkiksi pelkkä teoksen skannaus edellyttää normaalisti tekijän lupaa. Teoksesta (paitsi tietokoneohjelmasta!) saa kyllä tehdä kopion yksityiseen käyttöön ilman tekijän lupaakin. Mutta yksityistä on vain yksityiselämään liittyvä käyttö, ei koskaan käyttö esimerkiksi korkeakoulun opetuksessa, tutkimuksessa tai hallinnossa. Jos skannattu kuva esimerkiksi pannaan Webiin vapaasti saataville, kyse ei ole missään tapauksessa enää yksityisestä käytöstä.

On oikeastaan aika hämmästyttävää, että esim. tiedon tuottamista Webiin koskevissa ohjeissa ei juurikaan edes mainita tekijänoikeutta.

Käytännössä tekijöiden luvan hankkiminen on usein erittäin työlästä. Pelkästään sen selvittäminen, ketkä ovat tekijöitä, voi vaatia suuren työmäärän tai olla mahdotontakin. Jos esimerkiksi on otettu veistoksesta valokuva, jota on digitaalisesti muunneltu (niin että muunteluun sisältyy jonkinlainen luova panos), niin tuloksen julkaiseminen edellyttää kaikkien seuraavien lupaa: veistoksen tekijä, valokuvan ottaja ja kuvan muuntelija - taikka niiden ihmisten tai yritysten tai yhteisöjen lupaa, joille näiden alkuperäisten tekijöiden oikeudet ovat ehkä siirtyneet.

Tekijänoikeusasioiden selvittäminen ja asianmukaisten lupien hankkiminen on sen vastuulla, joka valmistaa teoksesta kappaleita tai saattaa teoksen yleisön saataviin, olipa kyseessä alkuperäinen teos, sen muunnelma tai käyttö muun teoksen osana. "

Hasbu said...

Haleja, Tuulia!

Täytyy sanoa, että kovin on säälittäviä ihmisiä liikkellä. Taitaa Marimekko mennä täälläkin boikottiin. Keskittyisivät nyt enemmin vaikka raitapaitakopioiden metsästämiseen ja antaisivat ihmisten askarrella rauhassa.

Minäkin nyt tietoisesti rikoin Paletin tekijänoikeuksia kun julkaisin skannatun kuvan Salaisen Neuleystävän lähettämästä postikortista. Pojan blogissa on useita kuvia, jossa hällä on päällä MM:n raitapaita ja ihan ilman lupaa olen nämä sinne pistänyt. Edelleen tietoisesti rikon tekijänoikeuslakia. Blogipoliisi, haluatko käräyttää minut?

eusu said...

Voi harranlettas. Huh marimekkoa. Oisit vaan antanut kuvien olla jne... Aiheettomia syytöksiä.

Jotenkin harmillisen noloa - Marimekolle - tai siis marimekolle (ehkä on syytä kirjoittaa tuo sana pienellä)

Anonymous said...

Viime sunnuntaina Joensuun torikirppiksellä katsoin yhtä myyntipöytää ja mietin, että onpas Tuulia ehtinyt maalata taulujaan ison pinon! Siellä oli ihan samanlaisia tauluja myytävänä ja kahta eri kokoa. Ainoa ero oli se, että niissä luki lappu : "Marimekon Unikko-tauluja". Että semmoista...

Anonymous said...

No voi huhhuh. Kaikki ajatukset mitä minullekin heräsi on jo aiemmin kommenteissa sanottu. Erityisesti ihmetyttää, että eikö tällainen käsityöntekijän innostus kukkakuosia kohtaan olisi todellakin ollut ihan vaan "mainosta" Marimekolle.. mutta ei.
Älä välitä, kuten kommenttien määrästä huomaa toiset ovat ottaneet työsi kyllä ihan eri pohjalta :)

Kati said...

Annan kaikki sympatiani sinulle, väärää ihmistä kyllä syyttivät! Minua jäi nyt harmittamaan etten nähnyt sinun töitäsi tästä kukka-aiheesta.

Elina said...

Ei hemmetin kuustoista. Hankkikoon vainoojasi elämän (ja jos se on se sama tyyppi, joka Suomi24-keskustelussa siteerasi tekijänoikeuslakia, niin suosittelen sille myös tekijänoikeuslain lukemista uudelleen, tarkemmin, vaikka sitten sivistyssanakirjan avulla, ellei muuten ymmärrä lukemaansa oikein. Erityisesti sen kannattaa kiinnittää huomiota kohtaan "teoskappaleiden valmistaminen omaan käyttöön").

Musta sun kukkapuikot olivat kivat, etkä tod. ole tehnyt mitään väärää, varsinkaan kun et valmistanut niitä mitenkään kaupallisessa tarkoituksessa tai myynyt kenellekään. Ei kannata välittää tuollaisista k---päisistä tyypeistä, semminkin kun se on tässä asiassa väärässä.

Anonymous said...

http://www.atantaide.net/web/index.php?Muita_askarteluja

Täällä vähän sama juttu.

Anonymous said...

Ei mitenkään ihmeellistä toimintaa marimekolta, etenkin jos edes vähääkää talon väkeä ja tapoja tuntee!

muoriska said...

No eihan tassa enaa uskalla edes unikkokankaasta mitaan itteelleen muokata...

Mutta tsemppia tuulia ja kerrankin puhun rumia ja naytan keskaria sille blokigestapolle.... haloo paivaa..

Anonymous said...

Lisäsin sinut linkkilistalleni, toivottavasti se on ok. Sinulla on kiva blogi :)

Anonymous said...

Ihan vain skeptinen huomautus...
Oletko varma että olet saanut tuon viestin juuri Marimekolta tai heidän työntekijältään? Häiriköitähän on monenlaisia ja joku voi nähdä vaivaakin että pääsee sotkemaan toisen elämää.
On todella vaikea uskoa että Marimekolla olisi aikaa tai halua tarttua tuollaiseen "lillukanvarteen". Mutta jos oikeasti on, niin aika säälittävää... :(

Hanna.K

Anonymous said...

Ei tarvitse kyllä pahoitella mitään näistä postauksista, eniten tässä harmittaa se että toivottavasti et nyt turhaannu näistä käräyttelijöistä ja häiriköistä niin, että menettäisit innon bloggaukseen ja töittesi esittelyyn.

Hanna said...

briannan kanssa samoilla linjoilla, vierailen blogissasi päivittäin !!

Mitenkähän on kun ostin KALLISTA syksyn uutta marinekon kangasta, jonka ajattelin esitellä blogissani ja sit ommella kankaasta verhot työhuoneeseen ja tietty sit kuvia valmiista verhoista blogiin... jättäisinkö kankaan tuonne laatikkoon ja möisin vaikka jollekin???

Olen muutes törmännyt kirjontakuviin nimenomaan unikon kuviin netissä, joita voi ladata ja sit broderata kirjovalla ompelukoneella, sekään ei siis ole sallittua... kukahan näiden kuvien takana on....

Anonymous said...

Hei!
Typerää niuhottamista!!!!
Mutta on siinä takaporttikin: kiellettiin poistamaan kuvat joissa on kopioitu unikkoa! Siis ei tarvitse poistaa, jos ei ole kopioinut!
Ja onhan Sinulla tekijän oikeus kuviisi ja teoksiisi!
vesa

Anonymous said...

Pyydän Teitä ystävällisesti poistamaan sivuiltamme mahdollisimman pian...

Siis tuossa tekstissähän "Marimekko" pyytää sinua poistamaan heidän sivuiltansa, siis Marimekon sivuilta kuvat, joissa on unikkoa kopioitu. Sinun sivuistasihan tuossa ei puhuta höykäsen pöläystäkään.

Anonymous said...

He pyysivat poistamaan sivuiltansa koska jo ennakoivat etta Kristina Isola ei ehka sittenkaan omista kaikkia tekijanoikeuksia..kiva kun tarjosivat oikeuspalvelujaan Sinulle!