Tein piruuttani kokeilun tuolla elintarvikevärillä. Osa ohjeista käyttää etikkaa, osa ei. Tein siis kaksi väriliuosta: laitoin toiseen puolet etikkaa, puolet vettä, toiseen pelkkää vettä. Nesteen määrä oli sama, ja ne kuumennettiin samaan aikaan mikrossa lähes kiehuvaksi. Sekoitin väriä täsmälleen saman verran erittäin tieteellisin menetelmin. Lopputulos on kaksi aivan erilaista sinistä:
wilton etikassa ja ilman etikkaa
Vasemmanpuoleinen on neutraali ja oikeanpuoleinen hapan liuos. Vasemmalla on perussininen, oikealla petrooli. Eli hapan etikka muuttaa väriä. En tiedä käykö näin vain sinisten kanssa, mutta en todellakaan ala ottamaan riskiä, että väri muuttuu etikan myötä joksikin aivan muuksi. Jos haluan petroolia, sekoitan sen vaikka itse. Nimittäin osassa ohjeista ei käytetty etikkaa lainkaan, tai sitä käytettiin kiinnittämiseen (eli vyyhti heitettiin värjäytymisen jälkeen kuumaan etikka-vesi-liuokseen).

Alla vielä kuvat eilisestä vyyhdistä aamun valossa, ja siitä tummasta läiskästä siinä keskellä:
wilton kokeiluvyyhti aamulla
kokeiluvyyhdin keskellä läiskä

Taidan heittää yhden merinovyyhdin ihan tohon perussiniseen lillinkiin. Katsotaan mitä tulee. Marja oli kiinnostunut tuosta eilisestä kokeiluvyyhdistä, mutta jos tuo läiskä häiritsee liikaa, niin ilmoita, Marja, niin heitän sen uudelleen väripataan ja teen siitä jotakin muuta. Kiitos kummiskin kiinnostuksesta. :)

10 comments:

mursuliina said...

ihanan väristä tuo on tuollaisenakin minun mielestäni :) se läikkä tuo persoonallisuutta :D

Tuulia said...

kiitos mursuliina :) katsellaan miten vyyhdin vielä käy..

Makepeace75 said...

Hienon väristä minustakin. :o) Mitä nyt yhdestä pikku läiskästä.

muoriska said...

Lääh, oisit postannut aiemmin ( miten niin kuolaa vyyhdin perään...)

Muitakin ns. epäonnisia vyyhtejä voidaan harkita

( pelastakaa "mörvelö"vyyhdit ry, ja minä se meinasin että tota m-sanaa en käyttäisi )

Tuulia said...

MP: kiva kun näistä tykätään. Täytyy jatkaa siis kokeiluja :)

muoriska: eiköhän noita epäonnisia tule kuule myöhemminkin vielä, pata parhaillaan pulputtaa :D

Anonymous said...

Minäkin jo katselin, että onpas kaunista lankaa. Eikä tuo läikkäkään häiritse. Toisaalta omassa värjäyksessä olisi voinut harmittaa vietävästi, omaan työhönsä kun suhtautuu aina paljon (liian) kriittisemmin kuin muiden. :)

muoriska said...

Tuossa nukutun yön jälkeen tuli mieleen,että olisiko sitten lanka ollut epätasaisesti "rasvainen" vai mikä on voinut vaikuttaa langan epätasaiseen happamuuteen??
Saitkos toisettua ilmiön :)

Btw, saakos tähän värjäämiseen liittyvät kuvat ja tekstit kokeiluineen liittää sinne värjäyssivulle ?

Tuulia said...

muoriska: saa liittää. laitan aamulla kuvia kakkosvyyhdin värjäyksestä..

Tuulia said...

pikkukettu: kiva kun tykkäät! Ei se enää mua niin kamalasti häiritse. Mutta vyyhti on kyllä vailla uutta kotia.

Altocumulus said...

Minäkin himoitsen tuon vyyhdin perään, mutta ei mulla olisi aikaa sitä neuloa... mutta saahan sitä haaveilla. Kerrohan sitten vyyhdin loppusijoituspaikka, niin saa seurata mitä siitä syntyy. :)