Egyptiläisiä työvoittoja

Näiden kanssa on matkattu Repunpäästä Viimavaaroille (ks. edellinen postaus), ja myöhään eilen ne valmistuivat:
hanskat ja lapaset
Taas käsineitä siis. Nämä ovat molemmat työvoittoja, vaikka ovatkin suhteellisen yksinkertaisia neuleita.

Hanskat on neulottu Pirtin kehräämön ohuesta kampalangasta 2 mm:n puikoilla. Aiemmat kokemukseni hanskojen neulomisesta ovat olleet suorastaan kamalat: hanskat ovat kädessä näyttäneet siltä kuin lapionvarren päähän olisi tuikattu viisi kabanossia pystyyn ja kieputettu villaa niiden ympärille pienen raivonpuuskan vallassa. Toisin sanoen, jälki ei ole ollut siistiä. Suurimmat kompastuskivet ovat olleet sormet, ja niihin ylimääräisten silmukoiden poimiminen. Harjoittelin silmukoiden poimimista siististi noiden latvialaisten lapasten peukaloiden kanssa, ja kyllä kannatti. Näistä hanskoista tuli siisteimmät käsineet kuunaan. Yhtään reikää ei tullut, ja ne istuvat käteen täydellisesti.
hanskat
hanskat
Jokin tässä langassa ja mallissa viehättää. Lanka pääsee todella oikeuksiinsa vasta valmiina pintana, eikä näihin hanskoihin minusta tarvita punaista koristeraitaa enempää koristuksia. Näissä on minusta jotakin alkukantaista, konstailematonta ja ajatonta tyylikkyyttä ja herkkyyttä. Karvis tosin sanoi, että ovat liian tyttömäiset miehen käteen :D

Harmaat hanskat
Malli: oma.
Koko: Iso naisen.
Puikot: 2 mm.
Lanka: Pirtin kehräämön 90 TEX x 3-kampalanka, 60 g.

Näistä lapasista olen jopa vielä vähän ylpeämpi kuin noista hanskoista. En ole mikään Eunny, mutta omaksi suunnitteluksi näistä tuli oikein hyvät. Pieni fiksaus voisi olla paikallaan noissa peukkujen kuvioissa, mutta en anna sen nyt häiritä.
egyptiläiset 5
egyptiläiset 1egyptiläiset 2egyptiläiset 4egyptiläiset 3
Näiden lapasten kuviot olen napannut History of Hand Knitting -kirjasta, jossa on kuvioihin ruutupiirrokset. Alunperin kuviot ovat sinivalkoisista egyptiläisistä sukista, jotka ovat peräisin 1200- ja 1500-lukujen väliseltä ajalta.
kuviot egyptiläisiin lapasiin
Kirjan kaavioita muokkasin omiin tarkoituksiin sopiviksi, muun muassa korjaamalla epäjohdonmukaisuuksia kirjan kaavioissa. Toisin sanoen oma malli, jossa on käytetty toisintoja vanhoista kuvioista. Kuviot ovat kauniit, ja väriyhdistelmä on oikein raikas.

Sinivalkoiset egyptiläiset lapaset
Malli: oma.
Koko: iso naisen.
Lanka: Asa Gjestal Maija, sininen 41 g ja valkoinen 37 g.
Puikot: 2,5 mm.

28 comments:

muoriska said...

OO näin ymmyrkäisenä ihailen huok..

Carita said...

Taas ihanat lapaset!
Ja taas harmittelen, että miksi en osaa tehdä kirjoneuletta siististi...

särmä said...

Kyllä noilla tumpuilla ainakin Suomen Eunny- tittelin ansaitset, vaikket ihan kotosuomessa majailekaa juuri nyt.

Tuulia said...

muoriska ja särmä: kiits, kiits :))

carita: harjoittelemalla, harjoittelemalla. En miekään tee vielä kun kahdella värillä ihan perus-fair isleä, seuraavaksi kokeilen ehkä kolmea väriä. Miekin aloitin niillä puna-mustilla lapasilla, nyt on jälki jo aivan erilaista. Treenaamalla (ja höyryttämällä) jälki paranee kohisemalla! :)

piua said...

Siis niin komeat lapaset että kyllä ihan Eunnysta tasoisesta menee! Älä yhtään ole vaatimaton.
Ja nuo koviot, oih! Olen ihan Skotlantifani ja tuossa on sellaista kelttimeininkiä...
Todella hienot käsineet, molemmat siis :)

Anonymous said...

ihania lapasia!! Punavalkoiset ovat todella mun mieleen. Huomaan itsekin että kirjoneuleen pinta paranee koko ajan ;) Alussa jälki (mulla ainakaan) ei ollut kovin tasaista, mutta näköjään harjoitus tekee mestarin.

Anonymous said...

Wauuu!!!

Anonymous said...

aivan ihanat kirjoneulelapaset!! Seuraavana 'välipalana' on meillekkin muuttamassa jonkinmoisest kirjoneulelapaset!

Anonymous said...

No kyllä on taas! :-o Hienot siis!

Marsvin

Anonymous said...

Vau, nuo egyptiläiset lapaset ovat aivan mahtavat!

Lappis said...

Wau! Upeat lapaset!

Tääki tahtoo kirjoneulelapaset. Pitäis kai ottaa vaan puikko kauniiseen käteen ja yrittää.

Anonymous said...

Kun ei tässä enää keksi enää edes sanoja; aivan yli-ihania käsineitä taas. Saat aikaan niin siistiä jälkeä! Erityisen hurmaantunut olen noista lapasten rannekeosien kiemuroista! :)

joko said...

taas lisää kirjoneulelapasia! nää on todella hienot!

Emma said...

Nuo lapaset ovat ihanat!

Anonymous said...

Golden vei jalat suustani; varsinkin nuo egyptiläisten ranteet on suorastaan mykistyttävät!
*tihrustaa suurennuslasin kanssa kuvaa...* ;-)

- ShamanCat

Roora said...

Nämä kaikki sun kirjoneulelapaset on olleet käsittämättömän upeita!

Sini said...

Vaatimattomuus hiiteen!! Todella upeat lapaset :D

Anonymous said...

Näppis on kuolasta märkä.... Upeat lapaset!!! Iskee välittömästi mielentön hinku tehdä jotain kirjoneuletta ja ehdottomasti lapasmuodossa.... Upeat!!!

Makepeace75 said...

Iiks, taas ihanat lapaset! :o) Egyptiläiset ovat vallan mahtavat.

Anonymous said...

Mahtavat lapaset!!!

Anonymous said...

Laita varoitus sivuillesi, varo ettei sydäntäsi vie nuo Tuulian neuleet. Hengästyminen oli lähellä kun katselin näitä sivujasi. Kuvat katsoin ja vielä on runsaasti luettavaa sivuillasi. Tässä vierailussa kului koko ilta.

Kyselen joskus parista jutusta mutta nyt alkaa olla nukkuma aika.
Salomea@vuodatus.net

Arteeni said...

Ihanat lapaset!! Tuo lumoavan kaunis kuvio ei yhtään helpota minun kirjoneulekuumettani ;-)

Laura said...

Upeat, molemmat! Aina, kun tänne parin päivän välein tupsahdan katselemaan töitäsi, näen jotain sellaista, johon itselläni menisi varmaan vuosi aikaa neulomiseen. Voiko noin siistiä kirjoneuletta edes neuloa? Ilmeisesti voi! Ihania juttuja teet, täytyy myöntää!

vattumato said...

todella kauniit lapaset ja tykkään kyllä noista hanskoista myös!

Anonymous said...

Ihastuttavan ihanat sinivalkoiset lapaset ! Eipä muuta voi kuin ihailla !
PÄIVI

Soile said...

Tosi upeat kirjoneulelapaset! Vau!

Ja se punainen tsydeemi, bolerokietsutakkipaitapusero oli myös kivan näköinen ja passaisi varmaan myös näille pakkaskeleille (eilen -25°)

craftydabbler said...

Wow, those mittens are gorgeous! And gloves, too!

villamokka said...

Sairaan hienot tumput!