Syntymäpäiväsankari

Blogissa vietetään tänään 2-vuotissynttäreitä, ja tarjoilut ovat (tietenkin, taas) vimpan päälle. Ihan itse en tiramisua tirpaissut, kaupasta hain. (Kuvasta voi havaita, että Pepeltä on jäänyt kaunokirjoitustunti väliin kun kakkonen on aivan hullunkurisen näköinen, mutta ei anneta sen haitata.) Siispä - kahvia ja kakkua, kun on juhlapäivä!
tiramisu
Kaksi vuotta on mennyt ihan hirmu äkkiä. Ainakaan vielä ei polkkaus maistu puulta, joten saatte nauttia Omista Jutuista jatkossakin :) Kevät on ollut hiljaisempaa aikaa blogissa, ja varmaan hiljaisena jatkuukin, mutta tykkänään blogi ei varmana vaikene. Kiitos kaikille lukijoille täällä käynnistä ja kommenteista! Toivottavasti viihdytte täällä vastaisuudessakin :)

Blogisynttärit on muuten aivan mainio tekosyy ostaa kakkua. Varsinkin kun kakku on noin hyvää. Maistoin jo, amerikkalaisten tekemäksi oli oikein hyvää. Palan koko on muuten hurja, tuo pistetään neljään osaan, eikä syödä kaikkea yksin. Ravintolassa yhden ihmisen jälkiruokana tuo saattaisiin kyllä tarjoillakin...

Koska blogilla on synttärit, blogi haluaa (ja saa!) lahjoja. Blogi toivoi lankaa, tietenkin ;) Vielä ei ole tarkentunut, millaista lankaa, mutta eiköhän nettikaupoissa surffailemalla jotain koriin hyppää :)

Arvonnankin järjestän, kun saan kuvattua niitä DistantKnitterin toivomia UFOja. Jos vaan löydän ne kaikki muinaisetkin UFOt. Olen taitava jemmaamaan kaikkea ja piilottamaan keskeneräisiä - jopa itseltäni :)

Edit: Salakielisiä merkkejä siivottu.

53 comments:

Outi said...

*mums mums* Onnea!

Gehenna said...

Onnea parhaaseen uhmaikään ehtineelle blogille! Mä jätän tiramisun väliin, oon ehdottoman nirso tollasten suhteen, mut kaffi kelpaa aina. Kiitos, ja jatka samaan malliin!

Raisa said...

Onnitteluja 2-vuotiaalle! Upeita töitä puikoiltasi valmistuu, ihania katsella! Jos sais kuvia kauniista lahjakeristäkin?

Anonymous said...

Paljon onnea kaksivuotiaalle blogille!! Ja kiitokset kakusta!

Anonymous said...

Onnea 2-vuotiaalle ja sen emännälle.

Hyvää tiramisua.

Meeri said...

Hyvät synttärit sinnepäin sitten! Minä mutustan mieluummin jäätelöä jäätelöllä :D

muoriska said...

Maiskis, maistuupa mainiolta.

Sopiva henkinen palkinto kun tuli vaihdettua verhoja ja .. pestyä ikkunat.

Onnea nyt kuiten teille molemmille :)

Kaarina_tku said...

Kiitos ihanasta kakusta ja Onnea synttärisankarille!
Menestystä tulevaisuuteen toivon koko sydämestäni!

iso gnu said...

Onnittelut kaksi-vuotiaalle!
Täällä on kiva vierailla.

Villasatu said...

Nami, kylläpä maistui!

Onnea reippaalle 2-vuotiaalle!

Pia Nore said...

Onnittelut 2 veelle:-)

Ja kyllä on niin herkullisen näköistä kakkua, tuo pala menisi ihan hetkessä ainakin täällä;-)

Jatkapa blogia samaan malliin, blogisi on suosikkilistani kärkipäässä!

Anonymous said...

Onnea onnea! Siulla on kiva blogi, toivottavasti saamme lukea sitä vielä ainakin 200 vuotta vielä :-)

Anonymous said...

Onnea! Ja kiitos herkuista :) Kiitos myös aina yhtä kivoista kirjoituksista ja kauniista kuvista.

Anonymous said...

Onnea 2-vuotiaalle.

Herkullisen näköistä kakkua.

Pikku- Kettu said...

Onnea taapero-ikäiselle blogille!

Nyt alkoi sitten tehdä mieli kakkua...

Perhoneito said...

Onnittelut 2-vuotiaalle! Olen mielenkiinnolla seurannut blogiasi viime syksystä asti. Kauniita ja erittäin haastavia töitä olet tehnyt. Niitä olen katellisena katsellut :)

Anonymous said...

Onnea blogille!

Kiitos! Kyllä tulen vastaisuudessakin. Täällä on kiva kyläillä. :)

Mari said...

Reippaat onnittelut 2-vuotiaalle!

Anonymous said...

Onnea 2-vuotiaalle! Käyn täällä ainakun olet päivittännyt:)

Tuula said...

Onnea onnea vaan...

Tuulalta

Ulla said...

Oikein paljon onnea 2-vuotiaalle blogille!

Sonja ja Janne said...

Hippasen hyvää kakkua. Mulla onkin teille lahjus tulossa. Tosin on vasta kirjekuoressa tuossa pöydällä, yritän mahdollisimman pian kiikuttaa sen postiin.
:) S

Anonymous said...

AAAAAH! Tiramisua! Onnea 2-vuotiaalle!

Carita said...

Onnea 2-vuotiaalle!
Kiitos virtuaalitarjoilusta.

hanna_h said...

Paljon onnea minunkin puolestani blogilapsoselle :)

Vilma said...

Onnittelut! Sun synttäriannos näyttää niin herkulliselta, että mun on pakko lähteä näin heti työpäivän aluks kahville... :)

Anonymous said...

Vau mikä tiramisu! Onnea 2-vuotiaalle!

Anonymous said...

Kyllä aika menee nopeasti! Hyvää syntymäpäivää kaksivuotiaalle!

zeska said...

Onnea blogille!

Totoro said...

Onnea! Tiramisu näyttää syötävän hyvältä, slurp.

Anonymous said...

Paaaljon Onneeeaa Vaaaan Mainiolle 2-vuotiaalle!

Jonna said...

Paljon Onnea! Kaksi vuotiaat ovat mielestäni parhaimman ikäisiä :)

Anonymous said...

ooh!

ihanaa kakkua! ja paljon onnea minultakin!

Anonymous said...

Onnea taaperolle :) Ja kakku on hyvää.

Anonymous said...

Onnea blogille! Tiramisu maistuu aina! Heti tekee mieli lisää, taidanpa leipoa viikonloppuna...

Arteeni said...

Onnea kovasti kaksivuotiaalle!

uhoava gnu said...

Onnittelut! Ihanaa kakkua... (Ehkäpä Pepe ei kuulunut etuoikeutettuihin koulujakäyviin..)

laurar said...

Mukavaa synttäriä blogeista hauskimmalle!

Anonymous said...

Onnittelut 2-vuotiaalle! :) Tätä blogia on aina kiva lukea.

Emma said...

Onnittelut 2-vuotiaalle.

Anonymous said...

Onnea blogille ja polkkaajalle! Äläkä edes leikilläsi pelottele lopettavasi!!! Hiukset nousi pystyyn pelkästä ajatuksesta. Ja tulee mahtumisvaikeuksia näin sisätiloissa. Siis kun nää metriset hiukset on pystyssä...
Viis Pepen oikeinkirjoitustaidoista, kunhan on maku on yhtä hyvä kuin näkö muuten. Siis kakun maku, ei Pepen ;-)
- ShamanCat

Anonymous said...

Onnittelut 2-vuotiaalle taaperolle!
Kiitoksia myös kakusta.

Altocumulus said...

Onnea blogille, jatka samaa rataa! :)

Tarja said...

Ihanaiset tarjoilut!
Onnea Omille Jutuille, niitä jaksaa aina lukea.

Anonymous said...

Onnea, onnea, onnea vaan!

t. pikkuisen nuorempi (blogi siis)

Jaana :) said...

Nams! Oikein herkullista! Ja terveellistäkin näin virtuaalisesti =)

Kiitos blogistasi, se on mielenkiintoinen ja aina odottelen uusia päivityksiä innoissani.

Ja tietysti paljon onnea leikki-ikäiselle =)

Sari (saristitching) said...

Onnea onnea!
Nam! Tiramisua!!

Anonymous said...

Paljon onnea 2-vuotiaalle! Kiitos mielenkiintoisesta blogista :)

Anonymous said...

Onnea!

heidi said...

Onnea! Ja motkotusta: En löydä kotoani mitään niin hyvää, että se peittoaisi mielikuvan tuosta megaleivoksesta! Pitääkö sitä ruveta suklaakakkua leipomaan...

Anonymous said...

Onnittelut täältäkin kaksivuotiaalle! Toivottavasti blogisi viettää vielä mooooonia synttäreitä!

maikku said...

Ouh, täällä iskee aina kateus ja tälläkin kertaa sama juttu. Tuo kakku näyttää suorastaan taivalliselta eikä meilläkään tietenkään ole mitään hyvää koko torpassa.

Onnea ja menestystä seuraavillekin vuosille!

Makepeace75 said...

Onnea onnea! Minäkin täällä mattimyöhäisenä. Eilen kun oli aikas heikko päivä. :D