Mount Rainier

We have had some really nice weather lately, temperatures in the upper 80s and clear, sunny skies. Perfect weather for a nice roadtrip then. (Click the pics for bigger versions on Flickr.)

We headed out to Mt Rainier. I have wanted to go ever since we went to Mt St Helens last summer, which I fell in love with. But Mt Rainier was, in some respects, even better.

Meitä on hemmoteltu hellekeleillä ja kirkkaalla taivaalla, joten sunnuntaiaamuna tirpaisimme tien päälle (kilkkaa kuveja isommaksi).

Suuntana oli Mt Rainier noin 150 km ajomatkan päässä etelässä. Mie olen kärttäny Karvajalalta että mentäisiin sinne aina siitä asti kun käytiin St Helensillä viime kesänä, joka oli hieno paikka. Mt Rainier oli jollain tapaa jopa vielä hienompi.

26 glaciers cover the mountain. The Nisqually Glacier has been diminishing in size, it reached the highway bridge in 1912.

Vuorella on 26 jäätikköä, osa pienempiä ja osa isompia. Nisqually Glacier on pienentynyt aikojen saatossa, vuonna 1912 jäätikön reuna oli sillan kohdalla. Jäätiköt ovat tosi upean värisiä, jää on paikoin epätodellisen sinistä. Jäätikön kuvaaminen ei ihan onnistunut, mutta jotain käsitystä näistä kuvista ehkä saa.

The glaciers are desperately pretty, with the most amazing shades of blue. I loved the colors of the ice, but they are rather hard to photograph.

We drove to Paradise, which is at 5400ft (1647 m) and covered in snow. It was 85 degrees outside, but there was still a lot of snow.

Pysähdyimme vuoren eteläpuolella Paradisessa, joka on 1647 metrin korkeudessa ja lumen peitossa. Ulkona oli hellekelit, mutta matkailukeskuksen ympäristössä oli paljon lunta.

And when I say a lot of snow, I do mean it. (Mr HairyFeet is 6'.)

Ja sitä oli tosiaan paljon.

We decided to return through the eastern route, and took more photographs at the Reflection Lakes. People stop there to take pictures of the mountain, and feed the birds, so these wee birds were obviously waiting for a little snack. (I'm no Attenborough, I have no idea what birds these are.)

Päätimme ajella vuoren itäpuolta takaisin, ja pysähdyimme matkalla Reflection Lakesille ottamaan lisää kuvia. Paikka on suosittu pysähdyspaikka maisemiensa vuoksi, ja ihmiset pitävät tapanaan ruokkia lintuja samalla, joten nämä kaksi ilmeisesti odottivat jonkinsortin pullanpalaa. (En ole Attenborough, en tiedä mitä tinttejä olivat.)

The road from Reflection Lakes down to Stevens Canyon is really amazing. You can really see the mountain bathing in afternoon sun from there.

Matka Reflection Lakesilta alas Stevens Canyoniin on ajamisen arvoinen.

There was some snow left still on Stevens Ridge.

Stevens Ridgen eteläpuolella oli vielä vähän lunta.

Water creates little creeks under the blanket of snow. This opening was maybe 4' x 9'. It felt amazing standing next to it, it was like walking into a fridge. The flow of cool air felt nice in the afternoon sun.

Sulava lumi tekee pieniä puroja lumipeitteen alle. Tämä aukko oli ehkä reilun metrin korkea ja vajaa 3 m leveä. Vieressä seisoessa tuntui kuin olisi kävellyt jääkaappiin, aukosta virtasi hurjan kylmää ilmaa, mikä oli mukavan virkistävää iltapäivän helteessä.

The melting snow creates the most amazing waterfalls (click here to see a detail pic). The peak you see in the background is Stevens Peak (6510ft).

Sulava vesi tekee myös hienoja vesiputouksia (yllä linkki yksityiskohtaan). Takana näkyvä huippu on Stevens Peak (1984 m).

Our final stop was at Falls Creek.

Pysähdyimme viimeisen kerran Falls Creekin putouksella.

We're going back to the mountain in the fall to hike and camp. I can't wait, I absolutely loved it on the mountain.

Suunnitelmissa on palata vuorelle syksymmällä kun lunta on vähemmän. Toivottavasti se onnistuu, mie tykkäsin vuoresta kovasti.

Poor Pictures, but a Finished Project

Thanks, everyone, for your comments on Azalea! I'm glad you liked it :)

Tattista kaikille Azaleaa kommentoineille :)

I promised to show something finished (again, yay), and I try to keep my promises. It took me 8 days to knit this sweater, which is why I haven't blogged before. I just don't like pictures of UFOs or WIPs. Or maybe I can't take decent pictures of them. At any rate, I wanted you to see the finished sweater, and I haven't been working on anything else really, so the Lair's been quite quiet lately.

Mie lupasin näyttää valmista (taas) ja mie koitan pitää lupaukset. En ees tykkää näyttää keskeneräisten kuvia kun en saa niistä kivoja näppäisyjä, joten koitan näyttää vasta valmiit jutut, ja Luolassa on hiljaista kun tuherretaan vain yhden neuleen kanssa. Nyt kuitenkin valmis pusero 8 päivän pakerruksen jälkeen.

I know I wanted away from the hot summer weather in San Diego, but I didn't quite expect the summer in Washington to be so cold. Turns out it isn't, it's just been the coldest June in record. I needed a long-sleeved sweater desperately, and I even had the yarn for it in my stash. I also knew we'd have 80 degree weather the second I cast off (and the sun came out on Friday, when I did cast off), and I wanted the summer to come, so I knitted an exercise sweater.

Me tultiin tänne ajatuksella ettei tarvitsisi kärventyä Diegon kuumassa kesässä, mutta en kyllä aatellut, että Washingtonin kesä olisi näin kolea (vähäluminenkin). Itseasiassa kesäkuu on täällä kaiketi varsin lämmin, mutta tämä kulunut kesäkuu sattui olemaan kylmin muistiinmerkitty. Pitkähihaiselle on ollut tarvetta, ja kaapissa on niiden kohdalla ammottava aukko, mutta onneksi lankakaapista löytyi paitalangat. Toisekseen tiesin, että aurinko alkaa paistaa ja kelit lämmetä sillä sekunnilla kun päättelen langat (kuten kävikin perjantaina), joten kun suvelle oli ikäänkuin tilausta niin, joten pistin paitaprojektin tulemaan.

I decided to have another go with seamless set-in sleeves in a top-down sweater. It sounds a lot trickier than it is. It's almost like knitting raglan sleeves, but unlike raglan sleeves, the outcome is neat.

Tämä oli yksinkertaisista yksinkertaisin harjoitusottelu saumattomien istutettujen hihojen kanssa. Olen näitä tikutellut ennenkin, mutta tämä näyttäisi olevan siistein ja viksuin versio. Tykkään istutetuista hihoista kovasti, mutta saumojen ompelu on jotain ylivoimaista, ja raglanhiha ei ole vaihtoehto. En saa raglaneista siistejä, ja näytän raglanhihoissa ihan itäsaksalaiselta naispainonnostajalta (miinus parta). Lapset pelkää.

I have a big problem with raglan sleeves - I always end up looking like some Cold War -era East European weightlifter. This is why I am not too sure of the Sunrise Circle Jacket I've been working on. I look like the Hulk in it. I'm sure if I ever wear it in public, kids will run away screaming and traumatized for life. Although I am not entirely sure if it is my *ahem* robust body-shape or just the sleeves. I know raglan sleeves won't help, so I try to avoid them. I love set-in sleeves, however, but I hate the sewing. I am so happy these turned out to be ok, as these sleeves were the reason I knit the whole thing.


I love the warm, soft fabric.

Merseroimaton puuvilla on valmiina pintana tosi kaunis ja pehmeä.

I am quite pleased with the whole sweater, in fact.

Tykästyin puseroon heti, tätä tulee varmana pidettyä kovasti.




I haven't finished a sweater in ages, so it was fun to knit a larger project. The only problem I had with this was the seemingly endless stretch of knitting with no changes in the body. I added some waist-shaping but still, the last 12" of fabric after the underarms were utterly boring. However, no sewing, which is always very, very good.

In other projects, I've made very little progress. I cast on for another long-sleeved sweater, but there's only and inch or two of it, so there's no point in showing it yet. I'm hoping to finish it before our trip to Finland, which means I have about 2 weeks to knit it.

Oli kiva tikutella paitaa pitkästä aikaa. Ainoa ongelma tämän kanssa oli pitkä pätkä neuletta vartalossa, kun vyötärökavennuksia lukuunottamatta ei oikeen tapahtunut mitään. Mallineule on tylsistä tylsin, ja neule painoi käsiä, mutta kun se oli valmis, eipä tarttenut ommella saumoja, mikä on aina hyvä asia.

Muuten neulejutuissa ei tapahdu paljon mittään. Loin silmukat toiseen paitaan, jonka yritän saada Suomen reissulle mukaan, joten kahdessa viikossa pitäisi saada valmista.

Doily Lady Surprise Attack

As you probably have noticed, a long time ago I suspect, I am totally a doily person. Living room is infested with antimacassars, and every visible surface is covered in some sort of lacy cloth, preferably crocheted with pineapples motifs. Not to mention the granny square afghans I've hoarded by the dozen.

Niinkun nyt varmaan on ollut jo pitkään aika selvää, niin meillä Luolassa, jos missä, ollaan pitsiliinojen perään. Sohvien ja nojatuolien käsinojat notkuu pikkuliinaa niin ettei sekaan tahdo sopia. Ananaskuvioilla tietenkin. Höystettynä sopivasti isoäidinneliövilteillä.

Seriously though, I have no doilies or crocheted afghans, although I can appreciate the time and skill that went into them. I just have very little use for them, which is why this lace doily project was a bit of a surprise for me, too!

Ei meillä oikeasti ole liinoja olleskaan, eikä vilttejä, vaikka arvostan kyllä taitoa ja aikaa mitä niihin on pantu. (Ja osa on oikeasti kauniita.) En vaan ole oikeen keksiny käyttöä pikkuliinoille, mistä syystä yllätin itsenkin neulomalla tämän liinasen.

I didn't show this before, because I find lace isn't all that exciting unblocked, gathered in a big lump. But once you block it, it opens up like a flower. This one surely did.

En vilautellut tätä ennen, kun pitsi tahtoo näyttää kissanoksennukselta ennen pingotusta, kasalla ja ruttuisena. Pingotus jotenkin aukaisee pitsin, ihan kuin kukan, ainakin tämän liinan kohdalla.

The design is called Azalea and it is from Marianne Kinzel's First Book of Modern Lace Knitting. I used some #30 cotton thread and size #0 needles for this, and it measures roughly 24" across. This little doily took me about 2 weeks to knit. It was a quick and fun knit, although the last row had some 700+ stitches and took me an hour to finish. I do like the result, it's classic and contemporary at the same time. It's also very light, it weighs less than 1,5 oz, and is very airy, which makes it perfect for Project Spectrum.

Mallin nimi on Azalea ja se löytyy Marianne Kinzelin First Book of Modern Lace Knitting -kirjasta. Käytin numeron 30 puuvillaista virkkauslankaa ja 2 mm puikkoja. Liina on sakarasta sakaraan noin 60 cm, ja neulomiseen meni parisen viikkoa. Aika nopeaan tämä valmistui, joskin viimeisellä kerroksella oli seitsemisensataa silmukkaa ja yhden kierroksen neulomiseen meni tunti. Tykkään tästä lopputuloksesta, se on klassinen ja silti kuitenkin vähän moderni. Liina on tosi kevyt, se painaa alle 40 g, ja se tuntuu ilmavalta jotenkin, mistä syystä se passaa Project Spectrumiinkin.

Speaking of PS3, I dyed some wool again. I have been thinking about the third challenge, air, and how to present air in yarn. What does air, after all, look like? It's invisible, so much so that we don't really even notice it, and it's light. Like the doily then - who really notices doilies (unless they have pineapple motifs in them)? But the air outside, how do you put that into yarn?

Mistä puheenollen, täällä on taas oltu väripatojen äärellä. Kolmas haaste, ilma, tuottaa jotenkin päänvaivaa. Miltä ilma oikein näyttää? Ja miten sen ilmaisee langassa? Ilmahan on näkymätöntä, huomaamatonta. Ihan kuin ne liinat - huomaako niitä kukaan (jos ei niissä ole ananaskuvioita)? Ja entä ilma, miten ilma näkyisi lankana? Mie tätä keskenäni pähkin, ja totesin, että kyllä ilmassa on värejä. Tai pikemminkin taivaassa, ja värit vaihtuvat kelien ja vuodenaikojen mukana. Mistä päästään jokseenkin pitkällä ja kömpelöllä aasinsillalla näihin seuraaviin.

That got me thinking: the air does have color. Or rather, the sky does. And it changes with season and weather. Which brings me to these.

I dyed the BFL on the right with blues, grays and very light purples, and named it Thunderstorm. It's been very cold and gray lately, and the colors just got into my fiber. Also, I find cloudy skies desperately pretty, especially when a thunderstorm is on the way. The roving is rather light in color, but I like it a lot.

Oikeanpuoleinen BFL on värjätty sinisillä, harmailla ja hailakoilla violeteilla, ja se sai nimekseen Ukkosmyrsky. Viime aikojen kelit on olleet harmaita ja kylmiä, ja se näkyy sitten kai villassa. Sitä paitsi pilvinen taivas on tosi kaunis, erityisesti kun ukonilma on tulossa. Itse villapötkö on vähän hailakka, mutta minusta aika viehko.

For some reason, this merino-nylon blend also reminds me of a sky filling with dark clouds. I don't know what it is, but the stark contrasts are exciting and the fiber is lovely to spin. It's been a while since I spun fingering weight, and this is merely a practice skein, to get me back on track.

Samalla lailla tämä seuraava tuo mieleen myrskysään, en tiedä miksi. Voimakkaat kontrastit on jotenkin hauskoja ja merino-nylon-sekoite on kivaa kehrättävää. En ole hetkeen kehrännyt sukkalankapaksuutta, joten harjoittelen tällä pienellä erällä ennen isompia koitoksia.

The other two BFL rovings were painted on a whim. Charisa named them Sunrise and Sunset, and I like the names a lot. The turquoise is exactly like the moment right before sunrise, right before the horizon turns pale pink. And the orange does look like sunset to me. So in a way, they'd be an interpretation of 'air' as well.

Loput kaksi BFL-pötköä värjäsin ihan stetson-menetelmällä. Charisa nimesi ne jo Auringonlaskuksi ja Auringonnousuksi, ja minusta ne on aika osuvia nimiä. Turkoosi-sininen on ihan kuin hetki ennen auringonnousua, ennen kuin taivas muuttuu vaaleanpunaiseksi. Ja oranssi näyttää ihan auringonlaskulta. Että eräällä lailla osa ilma-teemaa nämäkin.

Charisa also dumped gave me two balls of yarn, which, in her words, go with the orange so she gave them to me. They're soft and fuzzy and I have no idea how to use them, but they do go with the orange and I'll find a use for them. Thank you, Charisa, for the yarn :)

Charisa dumppasi lahjoitti kaksi höttöistä kerää lankaa, kun kuulemma sopivat oranssin pötkön kanssa niin hyvin. En tiedä mikä niiden kohtalo on, mutta eiköhän aika tavaran kaupitte.

Kuvassa kököttää yksi harmaa nöttönen, ja se on yksi viidestä, jotka meille muutti tuossa viikolla. Yksi nöttönen painaa kilon. Kuitu on merinon ja alpacan sekoitetta, ja aivan käsittämättömän ihanaa kehrätä.

You can spot a lump of gray in the picture, and that lump is one of five (each weighs 2 lbs) that I got. The fiber is supersoft and beautiful alpaca-merino blend, and it is absolutely wonderful to work with.

Nirvana, I tell you, that's what it is.

Nirvana, suorastaan.

I spun this 1,5 oz. and 290 yd skein in about 2 weeks. My wheel is slow and needs a new flyer, because 6:1 ratio is a bit too slow for thin yarns, but I didn't mind with this one, because it was so much fun to spin. And the fiber wants to be superthin. It's the easiest thing I've spun so far, I felt like I didn't have to do much to spin it. I just love it. Sadly, I won't knit this, because it's a gift, but maybe the recipient will. I hope she likes it.

Tähän 40 gramman ja 260 metrin vyyhtiin meni parisen viikkoa. Sylvi-polonen on kovin hidas ja tarvii uuden flyerin, koska 6:1 suhde on aivan liian hidas ohuemmille langoille, mutta tämän kuidun kanssa ei hitaus ollut pahasta ollenkaan. Alpakka-merino halusi olla ohuenohutta, ja sitä oli nautinto kehrätä, kun tuntui että se kehrääntyi ihan itsestään. Tykkään tästä kauhiasti, mutta en neulo tätä itse, kun menee lahjaksi. Toivon mukaan saaja tykkää ja tikuttelee tästä jotain.

Next time, I promise, no new fiber purchases, and maybe something finished! (Radical, I know.)

Ens kerralla ei ehkä uusia kuituostoksia, ja ehkä jopa jotain valmista. (Radikaalia, eikö?)

About Spinning

I have been absent for so long, because I haven't really had anything to show. No finished knits (and let's not mention the ones I started), nothing really worth mentioning, up until now. I have been reading a lot lately, and spinning I couldn't do, because Sylvie started acting up. She's okay now, after some TLC and a few taps with a hammer..

Mein viikko Luolassa on ollu rötväilyä ja Sylvin tuunausta, mitään valmista ei oikeastaan ole ollut näytettäväksi. Sylvi temppuili viikolla, mutta vähän helliä kopautuksia vasaranvarrella ja muuta säätöä, ja nyt kehräys taas sujuu.

First of all, I got the starter kit of Jacquard dyes from KnitPicks and I played with them a little.

Ensin kuitenkin väripatojen tuotoksia. Sain KnitPicksistä väripaketin, ja tirpaisin villaa pataan.

I got the inspiration for this when we went up on the mountains a few weeks ago and the Snohomish River was all white and green (I guess because of the melting waters or something), and it was absolutely gorgeous! I wanted a roving that would be green and blue with some white spots and I think I managed to get pretty much what I wanted. I used Sky Blue with a few grains of yellow with this.

Tämän vihreän ja sinisen sekoituksen innoitti aikanaan reissu Snohomish-joelle, joka kaiketi lumien sulamisen takia kuohusi vihreänä ja valkoisena. Koitin saada samaa aikaan ja saatoin jopa onnistuakin. Värinä Sky Blue höystettynä vähän keltaisella.

I absolutely love orange and blue together, and didn't really plan this at all, but it turned out very pretty! I used yellow and Fire Red for the orange and yellow with Sky Blue for the greenish blue, and this is pretty much the result of laziness, trial and error but I love the outcome! I can't wait to spin these, but I'd also love to dye more. (Warning, I might post for sale ads later, as there might be serious yarn overflow here in the Lair..)

Oranssi ja sininen näyttää niin kivalta yhdessä, ja vaikken tätä oikeen edes suunnitellu, siitä näytti tulevan aika hauskan värinen villapötkö. Oranssiin sekoitin Fire Rediä ja keltaista (ja heitinpä vähän keltaista murua päälle kun meinasi punertaa liikaa) ja vihertävän siniseen sama Sky Blue-keltainen-sekoitus kuin aiemmassakin. Nämä täytyy kehrätä pian, että voi taas värjätä lisää! (Varoitus jo etukäteen, mahdolliset ylimääräiset villapötköt saattaa tulla myyntiin Luolassa.)

I have been spinning a little, now that Sylvie is behaving herself. This is one of the recent rovings (scroll down) with pale turquoise and yellow, and I spun it into roughly 3 oz and 180 yards of fingering weight yarn.

Sylvin kanssa ollaan lämmitelty rakkautta uudelleen sen jälkeen kun se päätti alkaa nikotella. Edellisen värjäyssession aikaan syntynyt turkoosin ja keltaisen kirjava villa päätyi ohuehkoksi sukkalangan tyyppiseksi vyyhdiksi. Jälki on koko ajan pikkuisen parempaa.

As you can see, I'm slowly getting better at this! (Wait til you see the next one!)

Mari asked about spinning, how has it changed my relationship with knitting (and also, what does Mr HairyFeet think of it). Well, Mr H doesn't really get it - words "don't you have yarn in the closet" were uttered, I believe. I don't think he minds, though, as spinning keeps me (more or less) out of trouble. I am not sure if he is quite as delighted as I am to see all the little clouds of wool floating around the Lair, though.

Mari kyseli kehruusta, että syökö se neulomisaikaa ja mitä Karvakoipi asiasta tuumii. Luolan miesväki suhtautunee tähän uuteen hurahdukseen niinkuin muihinkin villityksiin, tosin kuulemma lankaa on jo kaapissa, että ihan ei taideta ymmärtää tätä itsetekemisen riemua. Ainoa, mikä vissiin päätä painaa joskus, on nuo vaeltavat villatupot, jotka ovat Luolan lattian vallanneet.

Spinning, I find, is very addictive. It's mind-numbing, easy and great fun, and I managed to spin some while watching TV, so it's like knitting in that respect. It does take surprisingly long, but that might be due to my slow ratio flyer and me being a slow spinner. It has taken up a lot of my knitting time, but I have gained a new respect for yarn. Handspun feels so much more personal than commercially spun yarn. I also realized several new patterns that I'd want to knit with handspun, and I didn't even think about them when I didn't spin. Take My So-Called Scarf for example. Or Clapotis. I can't wait to use my yarn for them, but I can't say that I'd be overtly excited to knit them using commercial yarn, because the projects themselves can be a bit.. boring.

Kehräys sinänsä on tosi addiktoivaa. Se on suurinpiirtein aivotonta, loistavaa telkkarinkatselun yhteyteen, varsinkin kun se on - ainakin vielä - verraten hidasta. Neulomisaikaa se on haukannut paljon, mutta samalla lanka on tullut jotenkin rakkaammaksi, kun sen tekee itse. Persoonallisemmaksikin, jollain tavalla. Samalla olen löytänyt ravelryn uumenista useamman ohjeen, joita en aiemmin ehkä olisi neulonut, mutta omasta langasta neulottuna ne saattaisi olla mukava tikutella. Esimerkiksi My So-called Scarf houkuttelee ihan eri tavalla, tai Clapotis.

I don't know where spinning will take me. I have found I enjoy fiber a lot more when I process it from roving to yarn, despite the flawed lumpy yarn I get, or the slow process, or the problems I have with plying. I also love dyeing, which I loved before, but dyeing rovings is even more fun. And eventually, I think I even enjoy knitting more, but it is a lot slower now that spinning has taken such a big chunk of my time. I hope I have more finished knits for you soon - I surely have a lot of WIPs! :) Enjoy your weekend!

Saa nähdä mihin kehruu ja värjäily vie mennessään. Villan kopeloiminen ja prosessoiminen tuntuu paljon mukavammalta nyt, vaikka pieniä kertaamisongelmia ja tasaisuusongelmia ja sen semmoisia onkin. Värjäys on tosi kivaa, kun voi itse tehdä juuri sellaista (tai ainakin luulla saavansa sellaista) kuin itse haluaa. Värjätty topsi näyttää kehrättynä niin kauniilta, eri tavalla kauniilta kuin käsinvärjätty lanka. Ja itse tehtyä on kivempi neuloa kuin kaupan lankaa, aina silloin kun vähän ehtii. Toivon mukaan ensi kerralla on jo valmiita neuleita näytille - ainakin työn alla on kaikenlaista jännää, ja paljon! :) Nautiskelkaa viikonlopusta!